Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 48: "Ilmeisesti vastapuoli ei ole.ymmärtänyt olla ottamatta yhteyttä ja siksi on pitänyt estää."

Tämähän se. Ei sellaista ihmistä tarvitsekaan estää, joka ei enää ota yhteyttä. En pidä tätä yhtään sen kummallisempana asiana kuin että on estänyt puhelinmyyjien soitot. Ihmisiä ne puhelinmyyjätkin ovat ja tekevät vain työtään, mutta en mä silti halua niiden soittelevan mulle. 

Mä otan nyt vielä kantaa isoon ikäeroon. Kun molemmat on nuoria tai edes suunnilleen samanikäisiä, ei silloin mietitä, joutuuko tässä nyt myöhemmin  omaishoitajaksi. Koska voihan käydä niinkin, että itse on se hoidettava ja puoliso hoitaja. Jos ikäeroa on paljon, todennäköisyys sille, että se iäkkäämpi olisi parikyt vuotta nuoremman omaishoitaja, on aika epätodennäköinen. Toki kaikkea voi sattua, mutta noin yleisesti ottaen ikääntymisen kannalta nuoremman riski päätyä vanhemman omaishoitajaksi on suurempi kuin päinvastoin. Sitten - edelleen ja jostain oudosta syystä - miestä ymmärretään paremmin, jos nakkaa vaimonsa jonnekin hoivakotiin. Kun taas naiselta enemmän edellytetään, että hoitaisi miehensä mahdollisimman pitkään itse. Tämä sama ilmiö näkyy siinä, että tytärten pitäisi käydä kokkaamassa, syöttämässä, pesemässä, pukemassa ja vaipat vaihtamassa iäkkäille vanhemmilleen, pojilta taas riittää, jos käyvät leikkaamassa pihanurmikon ja lapioimassa pihasta lumet. Hoivan sukupuolittuminen on edelleen aika iso asia tässä yhteiskunnassa. Enkä nyt tarkoita, että kukaan mies ei ikinä hoitaisi vaimoaan tai kukaan mies ei ikinä kävisi vaihtamassa mummilleen/vaarillee vaippaa, mutta ihan meidän virkakoneistokin olettaa, että se hoivaaja on aina vaimo, tytär tai sisko. Nyt vielä, kun vanhustenhoivaa yritetään kaikin tavoin kaataa hyvinvointialueilta omaisten niskoille, kyllä tätäkin asiaa kannattaa naisen miettiä. Pahimmassa tapauksessa naisella on sitten omat vanhemmat samaan aikaan hoidettavana kuin oma puolisokin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnen yhden miehen, joka on tullut ekaa kertaa isäksi 44-vuotiaana. No erohan siinä tuli eikä isukki vuoroviikollaan oikein pärjää sen hemmotellun kullannuppunsa kanssa, vaan yrittää vimmaisesti värvätä siihen jotain nuorempaa naista lapsenhoitoavuksi. Eipä näytä naisia kiinnostavan joku vanha äkäinen isukki.

Minua lähinnä ärsyttää ihmisten asenne tässä ketjussa. Ihmetellään muka vilpittömästi, miksei Arin ikäinen ole ensimmäisenä isäehdokkaiden listalla. Tai haukutaan naisia kun emme pysty samaan samassa iässä, yleensä. 

Isoisäni isä oli 43-vuotias kun sai ainoan lapsensa. Käsittääkseni oli ihan yhtä hyvä isä kuin muutkin miehet tuohon aikaan, vaaristani tuli tohtori ja onnellinen ihminen. Ei se silti ole tyypillistä tai yleisesti mikään paras ikä tulla isäksi. 

Mua ei ärsytä mikään, mutta ihmetyttää vaan se, kun moni sanoo, että eihän 47v ole vielä liian vanha isäksi. Mutta ei Ari käsittääkseni olekaan tulossa nyt  isäksi. Yleensä siihen, että ylipäätään tapaa jonkun, tutustuu, alkaa seurustella ja sitten muutetaan saman katon alle, menee vähintään 2 vuotta. Raskaus kestää 9 kk eikä välttämättä ala ihan ekasta ehkäisyttömästä panosta vaan voi kestää kuukausia ennenkuin alkaa, joten jos Ari tänään tapaisi sen naisen, jonka kanssa haluaa perustaa perheen, Ari olisi silti jo 50v, kun esikoinen syntyisi. Joku takertui ketjussa siihen, että jos ikä alkaa nelosella, olisi nelikymppinen, mutta Arin tapauksessahan ikä alkaisi sitten lapsen syntyessä jo vitosella. Ei kai kukaan oikeasti ole niin toope, että jos tänään tapaa jonkun kivan tyypin, sen voi myös tänään panna paksuksi ja sitten 9 kk päästä olenkin jo isä?

Niille, jotka nyt kovin sanoin arvostelee Aria, suosittelisin katsomaan sen haastattelun. Ihan fiksulta vaikuttava tyyppi. Ymmärtää, että kun on jo rakennettu oma elämä sellaiseksi, mistä tykkää, niin sitten puolison pitäisi jollain tavalla sopia siihen elämään. Ja mitä enemmän on vaatimuksia (jotta sopisit mun elämääni), sitä vaikeampaa tietenkin on löytää Sitä Oikeaa. Mun siskoni meni naimisiin 21-vuotiaana ja valitettavasti jäi leskeksi jo 36-vuotiaana. Mutta he molemmat olivat naimisiin mennessään persaukisia opiskelijoita ja kumpikin asui vielä lapsuudenkodissaan. Mun siskoni on monesti sanonut, että ei ole koskaan katunut nuorena avioitumistaan. Koska he rakensivat elämänsä yhdessä eikä kumpikin ensin erikseen ja sitten olisi jotenkin myöhemmin pitänyt saada ne toisiinsa sopimattomat palikat sopimaan yhteen. Ja just näinhän se nykyisin onkin, että ensin rakennetaan se oma legoelämä ja sitten aletaan etsiä sellaista, joka sopisi just siihen mun omaan legoelämääni. 

Ja kuten ketjussa jo aiemmin kirjoitin, niin tolle Arillehan on ihan ok, että tulevalla puolisollaan olisi jo lapsia. Sanoi itsekin, että ei hän tässä iässä voi olettaa, että aloitettaisiin ihan alusta. 

Mä en tiedä, miten pitkään tuo Ari on ollut mukana politiikassa, mutta sekin voi olla yksi asia, mikä karkoitaa naisia. Ei läheskään kaikki naiset kaipaa julkisuutta sen enempää itselleen kuin lapsilleenkaan. Plus että ne poliittiset luottamustehtävät on pois puolisolle/perheelle tarkoitetusta ajasta. 

Arin kyllä kannattaisi oikeasti miettiä yhtenä vaihtoehtona nk kumppanuusvanhemmuutta. Onhan niitäkin naisia, jotka haluaisivat lapsen, mutta eivät parisuhdetta. Arillekin vaikuttaa olevan tärkeämpää lapsen saaminen kuin rakastavan puolison saaminen.