pussieläin

Kopion mun aamuisen viestin tähän kun kerran uusi pino avautui, itse en ees tajunnut että tarvis uuden pinon- en ois varmaan osannu sitä avatkaan :-)

pussieläin - 1.9.2010 9:20 (84/84)

Huomenta!

Heti alkuun Mimmulle kovasti voimia ja jaksamista!! Niin kun tiedätkin, kaikki voi hyvinkin olla kunnossa!! Toivotaan parasta! Ja muista, et ole voinut tehdä mitään väärää- näin alkuraskaudessa nostelut tms. on ihan ok. Tsemppiä!!

Mulla tänään neuvola, kaivoin aamulla ed. raskauden aikaisen ä-nlakortin esiin ja hasuulta tuntuu että tästä se kortin täyttäminen taas alkaa... :-)

Fiilikset työn suhteen ehkä hieman rauhoittuneet, en oo ainakaan itkenyt parina iltana. Siihen varmaan tosin vaikuttaa sekin että on ollut pakkokin tsempata, miehellä ollut pitkiä työpäiviä ja kun on niiden 2 v. ja 3v. kanssa kotona + kuljettaa 12 v. esikoista harrastuksiin pitkin iltaa niin ei siinä ehdi juuri murehtia :-) Eilen istuin töiden jälkeen alas ekan kerran klo 19.30- työt loppui klo 16- ja täytyy sanoa et uni tuli taas klo 21... Se siitä omasta /yhteisestä ajasta miehen kanssa. Pientä kommentia onkin miehen taholta kuulunut siitä, etten pysy hereillä edes sen vertaa et ehdittäis hetki jutella kun lapset on saatu nukkumaan... No, tällästä tää vaan nyt on.

Eilen kävin kirjastossakin ja siinä hetken ennen nukkumaan menoa selailin paria *yllättäen* raskausaiheista kirjaa. Toinen oli Marjukka? Karttusen kirja Kamalan ihan herne ja toinen Sari Helinin Ra(s)kas raskaus. Totesin niitä selatessani ettei mee meikäläisen raskaus ihan samalla kaavalla... Karttunen mm. tuntui jaksavan työnsä ohella viettää vielä edustusiltoja muiden mukana aamuyöntunneille saakka ihan veden voimalla läpi raskauden eikä pahoinvoinnista tms. ollut tietoakaan, päinvastoin, hän jaksoi keskittyä ulkonäköönsä ja parisuhteen hoitoon. Tiedetään, tiedetään- tää on kateellisen vuodatusta :-) :-)

Sari Helinin kirjassa iso osa tuntui olevan odottovan äidin ravitsemukseen paneutumista ja toinen kirjoittajista taisikin olla ravitsemusterapeutti tai vastaava.

Tällä hetkellä haluaisin lukea jonkun kirjan, jossa kuvattaisiin hyvin väsyneen ja jatkuvan kuvotuksen vallassa olevan äidin elämää alkuraskaudessa- matkaa vessasta takaisin sohvalle ja päinvastoin :-) Olis varmaan myyntimenestys :-)

No, pitäis kai palailla työn pariin... Intoa ei kyllä ole nimeksikään mutta ehkä tämä tässä, neuvolaa odotellessa :-)

Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille teille ja jaksamista kaikille meille joilta sitä nyt hieman puuttuu syystä tai toisesta :-)

Ps. Ja Mallunalle onnea hienoista ultrakuulumisista+ kaikille muillekin teille jotka ootte jo ultraan asti ehtineet pieniä katsomaan!

Heti alkuun Mimmulle kovasti voimia ja jaksamista!! Niin kun tiedätkin, kaikki voi hyvinkin olla kunnossa!! Toivotaan parasta! Ja muista, et ole voinut tehdä mitään väärää- näin alkuraskaudessa nostelut tms. on ihan ok. Tsemppiä!!

Mulla tänään neuvola, kaivoin aamulla ed. raskauden aikaisen ä-nlakortin esiin ja hasuulta tuntuu että tästä se kortin täyttäminen taas alkaa... :-)

Fiilikset työn suhteen ehkä hieman rauhoittuneet, en oo ainakaan itkenyt parina iltana. Siihen varmaan tosin vaikuttaa sekin että on ollut pakkokin tsempata, miehellä ollut pitkiä työpäiviä ja kun on niiden 2 v. ja 3v. kanssa kotona + kuljettaa 12 v. esikoista harrastuksiin pitkin iltaa niin ei siinä ehdi juuri murehtia :-) Eilen istuin töiden jälkeen alas ekan kerran klo 19.30- työt loppui klo 16- ja täytyy sanoa et uni tuli taas klo 21... Se siitä omasta /yhteisestä ajasta miehen kanssa. Pientä kommentia onkin miehen taholta kuulunut siitä, etten pysy hereillä edes sen vertaa et ehdittäis hetki jutella kun lapset on saatu nukkumaan... No, tällästä tää vaan nyt on.

Eilen kävin kirjastossakin ja siinä hetken ennen nukkumaan menoa selailin paria *yllättäen* raskausaiheista kirjaa. Toinen oli Marjukka? Karttusen kirja Kamalan ihan herne ja toinen Sari Helinin Ra(s)kas raskaus. Totesin niitä selatessani ettei mee meikäläisen raskaus ihan samalla kaavalla... Karttunen mm. tuntui jaksavan työnsä ohella viettää vielä edustusiltoja muiden mukana aamuyöntunneille saakka ihan veden voimalla läpi raskauden eikä pahoinvoinnista tms. ollut tietoakaan, päinvastoin, hän jaksoi keskittyä ulkonäköönsä ja parisuhteen hoitoon. Tiedetään, tiedetään- tää on kateellisen vuodatusta :-) :-)

Sari Helinin kirjassa iso osa tuntui olevan odottovan äidin ravitsemukseen paneutumista ja toinen kirjoittajista taisikin olla ravitsemusterapeutti tai vastaava.

Tällä hetkellä haluaisin lukea jonkun kirjan, jossa kuvattaisiin hyvin väsyneen ja jatkuvan kuvotuksen vallassa olevan äidin elämää alkuraskaudessa- matkaa vessasta takaisin sohvalle ja päinvastoin :-) Olis varmaan myyntimenestys :-)

No, pitäis kai palailla työn pariin... Intoa ei kyllä ole nimeksikään mutta ehkä tämä tässä, neuvolaa odotellessa :-)

Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille teille ja jaksamista kaikille meille joilta sitä nyt hieman puuttuu syystä tai toisesta :-)

Ps. Ja Mallunalle onnea hienoista ultrakuulumisista+ kaikille muillekin teille jotka ootte jo ultraan asti ehtineet pieniä katsomaan!

samaa mä oon miettiny että sit ultran jälkeen kerron- ja sitten se varmaan kyllä pikapuoliin alkaa näkymäänkin jos samaa kaavaa menee kuin aiemmat raskaudet. Mutta ajallisesti se meneekin sit niin että ehditään tod.näk. juoda sen äippälomalle jäävän läksiäiskahvit ja sitten seuraavalla viikolla tämä äitiyslomatuuraaja ilmoittaakin jäävänsä keväällä äippälomalle :-)Mutta oon yrittänyt ajatella että jää siinä kuitenkin pomolle noin 4 kk aikaa järjestää nää työpaikan kuviot jälleen uusiks. Eikä tää asia murehtimalla muuksi muutu- ja siitäpä onkin sitten seurannut taas yksi huonon omatunnon aihe: jos nyt jotain ikävää sattuisi tämän raskauden kanssa niin varmasti miettisin pääni puhki olenko murehtimalla aiheuttanut sen- tietäen kuitenkin ettei murehtimalla keskenmenoa saa aikaan. Mutta on tää ihmisen- ja etnekin raskaana olevan naisen- mieli NIIN kummallinen...

Kiitos sulle Katmandoo, en oo yksin tälläisiä epäoleellisia asioita pohtimassa :-)

Moi kaikki kanssaodottajat!

Mulla ollut jotenkin surkea viikonloppu- tai oikeastaan jo koko viime viikko... Raskaus sinänsä etenee kai ihan ok, ensimmäinen nla ylihuomenna ja ainakin olo/oireeet on ihan samanlaisina pysyneet, jos se nyt mitään tarkoittaa.. pahoinvointia- tai ainakin suurta kuvotusta on aamusta iltaan ja väsymys kaataa sänkyyn heti kun se vaan on mahdollista. Perheen kolme lasta tosin pitää huolen siitä ettei lepoa ainakaan liiaksi tule :-) Mutta nyt mua ihmetyttää se, että mieli on ihan maassa. Raskaus on toivottu, on yhdessä mietitty että neljäs lapsi olisi tervetullut meidän perheeseen eikä mielellään kovin suurella ikäerollea tämänhetkiseen kuopukseen (5/08) ja mies on asiasta innoissaan, lapsille ja läheisille ei ole asiasta kerrottu. Mä olin tosi onnellinen kun plussasin. Nyt mieli on vaan koko ajan aika synkkä- ja välillä sitten tosi synkkä. Eilen repesin yhtäkkiä itkemään ja sitä kestikin sitten melkein koko illan, muutenkin olen itkeskellyt melkein joka päivä. Mies yrittää ymmärtää ja antaa mun levätä, mutta kun en itse ymmärrä mikä mättää? En oo kuitenkaan ensimmäistä kertaa raskaana ja kun muistelen, aina alkuraskaus on ollut mulle vähän hankalaa mutta nyt tuntuu että mieliala on ihan miinuksella. Sunnuntai-iltana alan miettiä miten selviän töihin ja jaksan siellä, töissä en halua raskaudesta vielä kertoa edes esimiehelle. Ehkä osa tästä huolesta selittyy ihan normaalilla huolella raskauden etenemisestä kun kaikki on vielä jokseenkin epätodellista. Sitten työhön liiittyen mulla on sellainen "pattitilanne" että olen vakitusessa toimessa, mutta mua on jo ennen kesälomia pyydetty sijaistamaan äitiyslomalle jäävää lähiesimiestäni. Tähän hommaan perehtyminen alkoi heti loman jälkeen ennen kun edes tiesin raskaudestani. No nyt tilanne on se, että ehdin sijaistaa häntä viisi kuukautta ennen kuin jään itse äitiyslomalle. Koen tästäkin huonoa omaa tuntoa ja mietin, miten työyhteisössä mun raskausuutiseen suhtaudutaan. En todellakaan ole erityisen työorientoitunut, mutta nyt on tunne että teen jotenkin väärin. Toisaalta en halua vielä näin varhain (rv7) asiasta kertoa, mullakin on aiempi kokemus keskenmenosta ja sekin pistää vielä varovaiseksi. Kuitenkin raskaus ja lapsen saaminen on se iso asia ja työasiat tulee listalla paljon tärkeämpien asioiden jälkeen. Mutta miten päästä eteenpäin tästä synkkyydestä? Miten olla potematta huonoa omaatuntoa työn vuoksi asiasta, joka on kuitenkin onnellinen ja ihana?

Mitä mieltä olette muut, tulisiko mun teidän mielestä kertoa raskaudesta pomolle jo nyt?

Mä niin toivoisin että tällänen murehtiminen jäis pois... Siitäkin tulee jo huono omatunto ettei ole auvoisen onnellinen kun tilanne on kuitenkin näin ihana :-(

Täältä vielä yksi uusi ilmoittautuu mukaan...

Mulla la 16.4., neljättä lasta odotetaan ja itse olen 32, mies 33.

Meillä lapset 12 v., 3 v. ja 2 v.

Pari viikkoa sitten plussasin ja nyt oireeetkin jo kertovat että raskaana oon... Väsymys on ihan käsittämätön, en tiedä miten sen oli jo autuaasti unohtanut että voikin olla näin täysin poikki nää ekat viikot- tai ainakin mä toivon ettei tää ihan loppuun saakka kestä :-) Myös pahoinvointia on, mutta en oo kovin montaa kertaa joutunut oksentamaan, sellaista jatkuvaa ällötystä ennemmin. Mulla on kokemusta kahden pojan ja yhden tytön odotuksesta ja täytyy kyllä sanoa että mun kohdalla piti paikkansa se että tytön raskausaika ve mehut kaikista pahiten. Pahoinvointi oli ihan 24/7, mikään ei pysynyt sisällä. Joten nyt kun tilanne ei oo pahoinvoinnin suhteen niin paha niin saa nähdä tuleeko meidän perheeseen yksi poika lisää :-)

Tietysti jos kaikki ylipäätään menee hyvin... Se on kummallista vuoristorataa näiden ajatustenkin kanssa, välillä miettii asioita jo vaikka kuinka pitkälle ja sitten taas havahtuu siihen että ihan matkan alussa ollaan vasta ja kaikkea voi sattua. Mutta toivotaan parasta kaikille ja yritetään jopa jossain välissä nauttiakin tästä harvinaisesta ajasta elämässä, kasvaahan meidän jokaisen sisällä uutta elämää :-)