pulu

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ongelma? Jännittää tavata ystävän puoliso, koska hän saattaa olla mustasukkainen, mutta mitään pienintäkään syytä mustasukkaisuudelle ei ole eikä tunteita puolin eikä toisin? Jo on draamaa tyhjästä, tai sitten jää jotain kertomatta.

Minä ymmärrän ap:ta. Mietin jo nyt samaa, kun eronnut miespuolinen ystäväni todennäköisesti joskus löytää uuden kumppanin, ja tämä uusi kumppani ei välttämättä hyväksy minua ja toista naispuolista ystävääni, jotka yhdessä tämän miespuolisen kanssa muodostamme tiiviin kolmikon. Edellinen kumppani hyväksyi sen, mutta jos uusi ei, niin loppuuko ystävyys siihen? On luonnollista miettiä tällaisia asioita, koska ihmiset tuntevat mustasukkaisuutta erilaisista asioista ja se valitettavasti vaikuttaa myös ystävyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Aineen kiertokulku, anyone? Peruskoulun biologian oppitunnit, vähän kemian ja fysiikankin? Eliöt syntyvät, tarvitsevat ravintoa, kasvavat, lisääntyvät ja kuolevat. Kuollessaan ne eivät toisin kuin Raamattu opettaa nouse pilven päälle (paitsi vesihöyrynä ja lämpösäteilynä korkeintaan) vaan maatuvat.

Itse asiassa ymmärtääkseni Raamattu ei opeta, että kuollessaan ihminen menisi pilven päälle, vaan ruumis maatuu ja sielu jää ikään kuin odottamaan viimeistä tuomiota, ja vasta silloin sielut päätyvät Taivaaseen, joka sekään ei välttämättä juuri pilvien päällä ole, vaan kenties jossain toisessa ulottuvuudessa.

Jatkakaa.

No, itselläni on ollut paljon selluliittia jo 12-vuotiaasta saakka. Pyllyssä sitä on vain vähän, mutta reidet sen sijaan ovat täynnä sitä. Meni vuosia, ennen kuin kykenin hyväksymään selluliitin, mutta kun sisäistin sen faktan, että ihan oikeasti valtaosalla naisista sitä on enemmän tai vähemmän, eikä mikään keino sitä vähentänyt, niin pakkohan se oli hyväksyä. Kaunista se ei mielestäni kuitenkaan ole, mutta hyvin luonnollista; vähän kuin polvet, verisuonet ja luomet.

Itse olen SETAn jäsen ja ahdasmielisyys ei ole ensimmäisiä adjektiiveja joita minusta voisi käyttää. Ystävissäni on jos jonkinlaista ihmistyyppiä, mutta muunsukupuolisuus on sellainen asia, mistä en edes asianomaisten kanssa keskusteltuani pääse ymmärrykseen. Asiaan vaikuttaa myös se, että eräs tuttavani, kolmekymppinen henkilö (no, nainen minun ja yhteiskunnan silmissä) saarnasi muunsukupuolisuudestaan päivittäin ja tuomitsi kaikki cis-ihmiset samaan lokeroon. Kerran yritin oikeasti keskustella hänen kanssaan asiallisesti ja kerroin, että haluaisin ymmärtää muunsukupuolisuuden merkityksen ja idean, mutta hän totesi passiivis-aggressiivisesti, että minun ei tarvitse ymmärtää, minun tarvitsee vain hyväksyä.

No, nyt tänä vuonna hän kertoi, että onkin transsukupuolinen eli mies, eikä muunsukupuolinen. Kolme vuotta saarnausta hänen muunsukupuolisuudestaan ja nyt hän onkin transsukupuolinen.

Ykköstyypin diabeteksen takia en saisi kävellä paljain jaloin, mutta se tuntuu vain niin hyvältä kävellä nurmella ilman kenkiä... varsinkin jos siinä on vielä hieman aamun kosteutta.