pulu

(jatkuu)

Kun Ville saapui, hän oli pelokas alkuun, mutta kun Mari halasi häntä, suuteli ja sanoi rakastavansa häntä, mies rentoutui. Yhtäkkiä MINÄ huomasin olevani tilanteen pahis ja altavastaaja. Minä olin Villen mukaan viekoitellut hänet ja "jos kaunis, nuori nainen flirttailee, niin mitä siihen olisi pitänyt sanoa?" Mari kertoi ymmärtävänsä kyllä ja halusi vain tietää kaiken. Siis kaiken, likaisia yksityiskohtia myöten. Noin tunnin ajan "keskustelimme", eli Ville kertoi osan totuudesta sekä täysin suoria ja törkeitä valheita, joita minä yritin oikaista oikeiksi. Mari ei uskonut varmasti puoliakaan mitä sanoin.

Lopulta hän sanoi, että "Ville, olet ihan idiootti ja teet typeriä virheitä, mutta rakastan sinua silti, ja meidän rakkaudella pääsemme tästä yli." Minä sanoin että kuulemani mukaan teidän suhteessanne ei paljoa rakkautta ole. "Ei se rakkaus Mariin ole multa missään vaiheessa kadonnut", Ville vastasi. Sitten minä siinä naama näkkärillä katselin, kun he suutelivat intohimoisesti, jolloin totesin, että lienee minun aikani lähteä, kiitos tästä ja hyvää jatkoa, vaikka olenkin sitä mieltä, että teidän suhteestanne ei tervettä tule kirveelläkään. Ville on kaksinaamainen pettäjä ja Mari on tästä syystä äärimmäisen mustasukkainen ja silti todella naiivi.

Mari sanoi käyvänsä vielä vessassa ja tulevansa sitten avaamaan tilan oven, jonka aikana minä ja Ville jäimme huoneeseen kaksin. Emme puhuneet mitään, minä vain katselin häntä päästä varpaisiin ja pudistVille sanoi olevansa pahoillaan, että jouduin tähän tilanteeseen. Totesin olevani minäkin pahoillani itseni takia. Yhtäkkiä Mari paukahti vessasta (oli salakuunnellut koko ajan oven takana) ja huusi kurkku suorana että halasitteko te?! Ja me seisoimme siinä kahden metrin päässä toisistamme. "Te halasitte, ihan varmasti, heti kun menin vessaan niin piti alkaa lääppiä!"

Se oli hetki jolloin lopulta lähdin kiireellä pois. Kello oli jo kahdentoista yöllä, aamulla menisin töihin ja viimeinen bussi oli jo tulossa.

Ville esti numeroni ja profiilini joka paikasta tämän myötä. Seuraavana päivänä oli Facebookissa (ystäväni näytti) oli Villen profiiliin ilmestynyt hehkutuspäivitys elämänsä rakkaudesta Marista, jonka kanssa elämä on ihanaa. Kuvassa pari suuteli toisiaan onnellisen näköisenä. 

Myöhemmin, joitakin kuukausia tämän jälkeen, Mari soitteli uudelle puolisolleni, jonka numeron oli Fonectasta, ja kertoi epäilevänsä että minulla ja Villellä on yhä suhde. Hän oli laittanut jäljityspaikantimen Villen kännykkään jotta tietää, missä hän liikkuu. On myös pyytänyt kavereitaan vakoilemaan, missä mies menee, ja näiden perusteella on vahvat epäilyt minusta. Puolisoni kielsi kaiken ja sanoi naisen hourailevan. Enkä todellisuudessa tietenkään ollut edes nähnyt koko miestä tänä aikana. Mari aneli minua lopettamaan tapailun tästä huolimatta ja vetosi siihen, että Ville tuo hänen elämäänsä värit. 

Lopulta vuosi tästä tapauksesta, Mari soitti jälleen minulle ja sanoi, että hän on tämän viimevuotisen asian takia laihtunut lähes aliravituksi ja syö masennukseen lääkkeitä. Sanoin sen olevan ikävää, mutta että se ei ole minun syyni. Mari yhä syytti minua salasuhteesta Villen kanssa, vaikka vakuutin, että sitä miestä en halua enää koskaan tavata kahden kesken (veljensä vuoksi välillä hänet joudun kohtaamaan). Hän olisi halunnut tavata minut, mutta kieltäydyin ja estin hänen numeronsa ja profiilinsa kaikkialta.

Sekopäinen keissi.

Ehdottomasti oudoin tilanne elämässäni tapahtui muutama vuosi sitten kolmiodraaman muodossa, ollessani 23-vuotias.

Olin tavannut keväällä todella kivan, karismaattisen, pitkän ja komean, itseäni paljon vanhemman miehen (päälle nelikymppinen) harrastuspiireistäni, lempi roihahti, ja olimme sen kesän sitten tapailleet. Kävimme syömässä, frisbeegolfaamassa, lenkillä, harrastimme seksiä, teimme ruokaa yhdessä yms. Mies kertoi että oli keväällä juuri eronut avoliitosta. Todella ihastuneena en sitten huomannut varoitusmerkkejä, kuten kännykän piilottelua ja ympärille pälyilyä julkisilla paikoilla. Ajattelin, että hän on vain ujo hellyydenosoituksien suhteen ihmisten ilmoilla. Vasta, kun huomasin, että asuntonsa lähellä hän ei halunnut koskaan suudella vaan painui mahdollisimman nopeasti sisälle, aloin vasta epäillä jotain. Ystävystyin vuoden aikana myös miehen veljen kanssa, jonka kuvittelin kyllä kertovan minulle, mikäli isoveljellään ei olisi puhtaat jauhot pussissa. Mies kuitenkin vannoi minun olevan se oikea yms. lööperiä, mihin en tosin uskonut.

No, myöhemmin syksyllä, viettäessäni aikaa näiden veljesten kanssa, juttelimme kihloista ja siitä, mitä se kenellekin tarkoittaa. Mies totesi yhtäkkiä, että "juu, Mari (hänen ex-avovaimonsa) tuossa juuri puhui, että haluaisi mennä kihloihin, mutta sanoin että odotellaan vielä hetki, kun haluan sen olevan taianomaista sitten kun kosin." Olin aivan että mitähän helvettiä. "Tehän ootte... eronneet." Mies vilkaisi olan yli ja sanoi "ei me olla erottu, asutaan erillämme mutta ollaan yhdessä", jatkaen ruoan laittoa täysin muina miehinä.

Minä en saanut sanaa suustani, veljensäkin oli kuin halolla päähän lyöty. Lähdin asunnosta, kirjoitin miehelle pitkän kirjeen siitä, miten hän on pitänyt minua pilkkanaan kaikkien edessä ja pettänyt puolisoaan törkeästi. Tämä ei siitä ollut moksiskaan, totesi vain että anteeksi jos pahoitin sun mielesi. Jäin ystäväksi tämän veljen kanssa ja hän oli minulle iso tuki. Miehen itsensä halusin vain unohtaa mahdollisimman nopeasti, enkä halunnut kertoa tämän naiselle itsestäni, koska pelkäsin, että viestintuoja ammutaan.

Tämä ei kuitenkaan ollut se hämmentävin tilanne, vaan se oli tuleva eräänä päivänä, kun tuntematon numero soitti. Vastasin ja puhelimessa kuului iloinen naisen ääni: "no Mari tässä terve!". En tunne ketään Maria, joten pyysin tarkentamaan. "No Villen Mari!" Menin ihan valkoiseksi. "Sitä tässä vaan lähdin kyselemään, kun tuo mun mies on ollut tässä tosi omituinen monta kuukautta ja sun nimi on välillä lipsahdellut sen puheessa ja muutenkin ootte mun tietääkseni joskus ollut jossain yhdessäkin porukalla, niin sano nyt suoraan, ootteko te pannu?" Siinä sitten vastasin tosiaan suoraan ja rehellisesti ja kerroin kaiken. Mari oli suorastaan psykoottisen onnellinen siitä, kun hän sai nyt tietää tämän kaiken. "Kiitos, olet niin ihanan kuuloinen ihminen!" Soitin asiasta puhelun jälkeen Villelle ja tämä totesi että selvä, näin tämän piti sitten mennä, mutta hei, nythän me voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin! Totesin että minulla ei ole siihen mitään mielenkiintoa. Kehtasikin sanoa noin tosissaan. Samana päivänä Mari soitti uudelleen, ja pyysi että näkisimme sinä iltana, kaikki kolme, ja puhuisimme asiat läpi. Suostuin, koska olin tyhmä. Ville saapui yhteiseen sovittuun tilaan puoli tuntia myöhässä, minun odottaessa Marin kanssa ulkona sateessa ja yrittäessä puhua muka niitä näitä. Ensimmäinen, ja tietämättään toinen nainen. Eipä siinä paljoa huvittaisi ylimääräistä aikaa viettää.

(jatkuu)

Oi, kivaa että on jotain tällaisiakin uutisia tässä kaiken koronan keskellä! Paljon onnea heille.

Kahdesti on ollut sellaista seksuaalista kemiaa ja kipinää, kolmesti on ollut sellaista sielunkumppanuutta (joista kaksi siis em.) . Olen 26-vuotias. Jokaisesta on syttynyt suhde, joista yksi on kestänyt tähän päivään.  

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

En ole samaa mieltä.

Itse olen valitettavasti niin tyhmä, että en osaa soveltaa opittua tietoa tarpeeksi hyvin, jotta pärjäisin edes lukiossa. Itse asiassa soveltamisen taidon puuttuminen ei ole se ensimmäinen ongelma, vaan jopa tiedon sisäistäminen voi olla haastavaa.

Kaksi ammattikoulua kyllä kävin, mutta haaveilen korkeakouluopinnoista. Eivät ne haaveet realistisia ole, edellä mainituista syistä, mutta olen kyllä vuosien aikana tehnyt todella paljon töitä sen haaveen eteen. Yläkoulussa jo kävin keskittymishäiriön vuoksi puolentoista vuoden ajan ammattilaisen luona tukiopetuksessa, sillä haaveilin lukioon pääsemisestä. Valitettavasti tukiopetuksestakaan ei ollut tarpeeksi hyötyä, enkä saanut keskiarvoani kohotettua tarpeeksi ylös. 

Vasta nyt alan tosissani hyväksyä sen asian, että en ole tarpeeksi fiksu, edes keskivertotasoa, jotta pääsisin sisään korkeakouluun.