portland

Näin eilen labrakokeen tulokset ja kilppari-arvoissa ei ongelmia, eli ei tule lääkitystä. Prolaktiini (s-prl) oli koholla, joten siitä pitää vielä ottaa makro-versio. Mitä nyt ymmärsin kun itse googlailin asiasta niin arvo oli niin vähän koholla, että tuskin on mitään merkitystä ja luultavasti on kyse siitä, että verikoe otettiin hiukan liian aikaisin aamulla tai sit johtui stressistä.

Lääkärin mukaan seuraava askel olisi siemennesteen tutkiminen, sen voisi tehdä yksityisellä tai sitten, jos tulee lähete lapsettomuushoitoihin julkiselle 2kk:n päästä niin siellä.

En tiedä johtuuko siitä, että alkaa PMS-oireet jo vähän jyllätä, on sellainen sopivan pessimistinen, apea ja vain kyllästynyt olo, mutta sanoin miehellekin, ettei nyt huvita lähteä mitään lisätutkimuksia tekemään. Haluaisin vaan nyt yrittää omatoimisesti sen kaksi kiertoa vielä, satsata siihen, että harrastetaan vähän enemmän seksiä, vaikka sitten keskipäivän pikapanomuodossa (vaikkei normisti kuulu meidän tyyliin ollenkaan) ja sitten julkiselle vuodenvaihteen jälkeen odottamaan aikaa siellä.

Toisaalta uskon vähän siihen, että kehoni itse asiassa kertoo minulle mitä minä tällä hetkellä tarvitsen, eli tasapainoa, rutiineja, selkeyttä elämään. Olen koko aikuisikäni, nyt 17 vuotta tehnyt vuorotyötä ja se alkaa tuntumaan. Yövuorot ja valvominen on perseestä ja heittää mielen ja kehon aivan sekaisin. On sellainen olo, että pakko päästä päivätöihin, pakko saada nukkua ja syödä kuten "normaalit ihmiset". Tiedän, perustuen lyhyempiin päivävuoro-jaksoihin, että vaikken ole aamuihminen niin kehoni pitää siitä, että tehdään tiettyjä asioita tiettyinä, toistuvina kellonaikoina. Laihdun silloin automaattisesti ja homma vaan toimii, vatsakin.

Että voihan jopa olla, että meille lapsen hinta olisi se, että jään pois töistä ja keskityn opiskelemaan (jota siis jo nyt teen). Ongelma vaan on se, ettei opintotuella makseta vuokraa, lainaa ym. Ja sen seurauksena myös vanhempainrahat ym olisivat pienempiä.

Mutta mikä nyt sitten loppuviimein on tärkeää? Se, ettei tarvitse miettiä ruokakaupassa riittääkö rahat, vai se, että saisi sen nyytin? Minkä stressin valitsen?

Näitä minä nyt tänään mietin. Ja myös tätä klassista: "miksi juuri meillä on vaikeaa raskautua kun se ja se ja se näillä ja näillä ja näillä ongelmilla vahinkoraskautuvat koko ajan". Tähän päälle sarkastista naurua. Ei mutta oikeasti niin minulla ei ihan olisi voimavaroja ja jaksamista ryhtyä lapsettomuuspuolen juttuihin, laittaa paukkuja siihen siis. On vuorotyö, ja on opiskelut ja on parisuhde jne. Haluaisin, että jokin asia elämässä vaan hoituisi, ilman että se vaatisi omistautumista, aikatauluttamista ja tietoista tekemistä, you know? Ymmärrän toki, että jos lapsi tulisi niin elämä muuttuisi ja se uusi elämä vaatisi juuri noita asioita, mutta se on eri juttu. Isona juttuna mm. se, että saisi taukoa veronsa vaativasta työelämästä. Se olisi niin niin ihanaa, että saisi olla poissa töistä hetken. Johan siellä on oltu aktiivisesti reilu 15 vuotta.

Nojoo. En tiedä. Oikeasti olen pohjimmiltani optimisti ja ehkä siksi koenkin, että nyt annetaan vielä vähän aikaa, rauhoitetaan tilanne ja vaan ollaan ja tehdään ja keskitytään omaan hyvinvointiin. Nukutaan kun saadaan, syödään mahdollisimman hyvin, liikutaan. Tehdään asioita, jotka saavat meidät iloiseksi. Siitä se hyvä elämä lähtee, tulee siihen se vauva tai ei.

Hienoa loppuviikkoa kaikille, hyvin me vedetään jokainen meistä, jaksetaan juuri niin paljon kun minäkin hetkenä voidaan jaksaa ja ollaan armollisia itsellemme <3

martta1 kirjoitti:

Kiitos Haaveilija91 <3 Mahtavaa, että täältä saa vertaistukea näinkin nopeasti. Itse oon myös sitä mieltä, että tarvitaan apua, koska mitä oon lukenu ni PCOS + epäsäännöllinen kierto + vajaan vuoden yritys = aika mahdotonta tulla raskaaksi luonnollisesti.

Pistää oikeen vihaks, että joka puolella naisia syyllistetään, että lapsia ei hankita, mutta sit kun niitä toivois, niin ei saa apua julkiselta puolelta... 

Yritän nyt vielä ottaa yhteyttä tonne terveyskeskukseen ja saada sieltä aikaa, mutta jos ei saada, niin sitten meen kyllä yksityiselle. Tää on ihan hirveen raskasta henkisesti ja vielä että meidän pitäis ilman toivoa odotella pahimmassa tapauksessa monta kuukautta! En kyllä pysty siihen.

Tuo on kyllä se hankala puoli, et vaikka pääsisitkin lääkärille niin sit on aina vähän arpapeliä mikä lopputulos on ja minkälaista apua saa. Itse olen juossut aika monella eri gynellä PMS-ongelmien takia, kun ne henkiset oireet tekevät arjesta melko haastavan aivan liian usein. Harvoin olen kohdannut ymmärrystä ja selkeää halua selvittää miten asiat voitaisiin saada paremmiksi. Pillerit käteen ja menoksi vaan. "Joo, kyllähän se voi joskus heittää mielen vähän apeaksi hetkellisesti joo." Kun olen juuri kertonut, et välillä kierroissa makaan kaksi viikkoa sängyssä kun ahdistaa niin kovin ja kun menkat alkavat niin salamaniskusta elämä on normaalia. Munansolunluovutuspaikkani ylilääkäri jopa sanoi minulle jälkitarkastuksessa kun kerroin romahtaneesta mielialasta, joka selvästi siis oli hormonaalista, että jokin luova toiminta voisi auttaa, valokuvaaminen, kirjoittaminen tms. Ok. Kiitos.

Mutta siis, naisten vaivoissa tuntuu olevan hyvin kirjavaa miten tulee kohdatuksi.

Nyt kun viime viikolla kävin gynellä, yksityisellä, niin googlasin ensin paikkoja, sitten katsoin niiden lääkäreiden painopistealueita ja päädyin tämän kautta valitsemaani lääkäriin. Hänet oli merkattu erikoistuneeksi lapsettomuuteen ja myös hormonaalisiin häiriöihin. Ja kas, heti tuntui kuin minut olisi otettu vähän enemmän tosissaan.

On toki ikävää maksaa enemmän siitä ilosta, mutta tässä kohtaa koin sen olevan sen arvoista.

GOldie kirjoitti:

Huomenia, täällä kirjoittelee eräs ihmispeikko, vaikka monitori ei näytä vielä estrogeeninkään nousua. Liekö kiristyvä pinna ja kohonneet halut ennakoivat kuitenkin, että tuloillaan on. Nyt on muutenkin vasta kp8, mutta lääkärin ohjeesta siis tikuttelu ja tallettelu aloitettu jo.

Olga Unelma, portland ja Vanamo, ottaapa tosiaan noista sitten selvää, että miten äkkiä simpat vanhenee ja koska pitäis tehdä mitäkin. 😅 Mua nyt oikein harmittaa just, että aina varoiteltu miten helposti vahinkoja käy ja joku ainakin fertility friendin mukaan tullut raskaaksi yhdestä kerrasta, joka oli 6pv ennen ovista. Mistä noista tietää. 😨

Onko teillä ikinä niin, että mietitte välillä haluatteko sittenkään vauvaa? Mä heräsin siihen tänään. Parisuhteessa olokin tuntuu nyt mulle hieman vaikealta ja tulevaisuus vähän pelottaa jollain tavalla. Näin tosin painajaista, josta kaiketi nämä fiilikset nousseet. Onhan se kai muutenkin normaalia, että välillä on ristiriitaiset tunteet. Varsinkin, kun yritys on vain venynyt ja nyt ollaan jo lapsettomuuslääkärillä käyty. Ehkäpä tämä tästä.

Martta1, kuten muutkin, toivottelen kovasti voimia. 💚 Plussanneille kovasti onnea ja tsemppiä matkaan. 😊

Onnea minunkin puolesta kaikille plussanneille!

GOldie, tunnistan kyllä tuon ristiriidan, että haluaako sittenkään lasta. Tosin, kuten aikaisemmin kerroin, niin minulle on ihan lähiaikoina tullut vahvempana kuin aikaisemmin sellainen varmuus asiassa, että joo, haluan haluan haluan. Ehkä tähän asti on ollutkin enemmän mietteliäs, tai se ei ole tuntunut niin konkreettiselle. On jännä miten asiat lähtevät aaltoilemaan kun prosessi pitkittyy.

Minä mietin nyt seuraavaa vuotta, kun meillä työpaikalla päätetään jo nyt ensi vuoden kesälomat ja minulla vuoro ajoittuu elo-syyskuulle. Jos tärppi käy kohta, niin sitten en ole enää edes töissä silloin, mutta jos ei käy tärppiä niin olisi mukava saada järjestymään jotain lomaviikkoja esim. toukokuulle, keventämään pitkää työkesää. Jos taas on käynyt tärppi niin en minä silloin välttämättä lomaa erikseen toukokuulle tarvitse. Jne jne jne. Taas, tämä tietämättömyys ja tämä tulevaisuuden pyörittely se kaverina, öh.

Tätä on sanottu täällä palstalla jo monta kertaa, mutta miten ihmeessä ihmiset päätyvät vahingossa raskaaksi!? 🙈😅

Kun tuntuu, että onnistumisen eteen lyödään satoja eri kompastuskiviä.

Minäkin olen lukenut tuosta siittiöiden vanhenemisesta ja se kyllä stressaa vähän, juuri kun meillä voi helposti tulla se viikon tauko ja sit se yksi kerta. Pitää vaan nyt jutella miehen kanssa ja kertoa hänelle specsit. Voisin myös kuvitella, et jos siittiöt ovat alkujaankin heikompilaatuisia niin se säilöminen on vielä pahempaa.

Ilona Eloisa kirjoitti:

Portland Mieheni kertoo, että hänen seksuaalinen halukkuutensa on laskenut pari vuotta sitten, ei oltu vielä yhdessä. Luulen että takana voi olla hormonaalinenkin muutos. Haluaa seksiä kyllä joskus ja lapsen yrittämisessä ei ole missään määrin perääntynyt ainakaan tietoisesti, mutta on kokenut suorituspaineita kuulemma jos kerron, että on yrittämisen aika.. Olen koittanut kannustaa että yrittäisi itse tehdä aloitteita petipuuhiin innokkuuden lisäämiseksi ja itse täytyy yrittää myös rennosti lisätä seksiä otolliseen aikaan vaikka näin syksyllä kaamosväsyn aikaan se ei ole ekana mielessä. Jotain vitamiinilisää on suostunut aloittamaan, josko siitä ois mieshormoneille apuja, täytyy ostaa jotain sopivaa.

Suostuisiko hän mittauttamaan testosteronitasonsa...? Olen miettinyt itse oman mieheni osalta tätä, et hänellä voisi olla tasot vähän pielessä, mutten oikein ole tiennyt miten ottaa asian esille. Onko miehesi minkä ikäinen?

Toivottavasti saatte luotua jonkin toimivan systeemin, tai että mies oikeasti suostuu tutkittumaan asian.

Tosin, eihän siinä välttämättä mitään ongelmaa edes ole taustalla, voi olla ihan luonnollistakin, ja sikäli minusta on sääli, että tämä yrittämisprosessi luo ikävää painetta seksin osalta. Kun se voi muutenkin olla herkkä alue ja siinä voi ihan valmiiksi olla kaikenlaista sheissea asian ympärillä.

Itse luulen olevani hiukan aseksuaali, koen harvoin haluja eikä seksi ole minulle juuri ollenkaan tärkeää. Tai on tärkeää koska tiedän, että mies nauttii ja tykkää (tai no pidän minäkin seksistä, mutta enemmänkin läheisyysperspektiivistä, en niinkään siksi että se tuntuisi fyysisesti erityiseltä), mutta minä osaisin elää ilmankin. Olen kyllä aina henkisesti valmis hommiin ja ehdotankin sitä välillä, koska tiedän, että se kuuluu suhteeseen jne, mutta ne fyysiset himon tunteet ovat minulle melko harvinaisia. Naisilla on kuitenkin se etu, että pystyy hommaan, vaikkei olisikaan fyysisesti syttynyt, kun taas miehillä tässä yrittämisprosessissa on erilaisia vaatimuksia. En ole itse asiassa edes miettinyt asiaa siltä kantilta ennen... On varmaan oikeasti melko inhottavaa elää niiden vaatimusten kanssa ja tietää, että pitää onnistua, varsinkin mikäli halut ovat muutenkin eri syistä kortilla... Iso käsi siis niille miehille, jotka kokevat hankaluuksia näiden asioiden kanssa!