Placebo

Ei ole useaaan kuukauteen jaksanut enempää kuin tuota kolmea tuntia putkeen valvoa, se minua ihmetyttääkin kun tämän ikäiset monesti jo nukkuvat ainoastaan yhdet päikkärit. Ettei yhtään ole jaksaminen lisääntynyt vaikka ikää on tullut ja yöunet ovat tosiaan noin pitkät. Meilöä ei kiirettä siirtyä yksiin päikkäreihin onneksi, koska olen vielä hoitovapaalla. Eikä ne kyllä mitenkään onnistuisikaan tämän neidin kanssa...

Minulla hyvin samankaltainen tilanne. meillä eksän kanssa suunniteltu ja haluttu (varsinkin hänen puoleltaan) vuoden ikäinen tytär. Mies jäi kiinni lyhyestä suhteesta työkaverinsa kanssa, silloin kun tyttäremme oli puolivuotias. Nyt olemme tyttären kanssa asuneet 3 kuukautta omillamme (yhteisestä omakotitalosta lähtemiseen meni aikaa), miehen ajoin naisensa luo asumaan heti kun suhde tuli ilmi. 

Mies epäröi alusta saakka ratkaisuaan (että valitsee tämän uuden naisen), on ollut onneton ja melko haluton päästämään minusta irti. Tehnyt kaikenlaisia loukkauksia minua kohtaan, haluaa siis huomiota hinnalla millä tahansa. Viimeisimmän loukkauksen jälkeen (n.1kk sitten) sanoin eksälle, etten puhu hänelle enää muusta kuin lapsen asioista, ja näin olen toiminut. Sen jälkeen taas laitteli viestiä, jossa toivoo että saisimme välit paremmaksi jne. Tekee juuri samaa lapsen tapaamisten kanssa, eli ei sano tarkkoja päiviä tai kellonaikoja, jotta sitten joudumme niitä sumplimaan viesteillä. Ainoastaan kerran tämän puolen vuoden aikana on onnistunut pyytämäni kuvio, että kahdeksi vkoksi sopisimme lapsen tapaamiset etukäteen (tekee sekalaista vuorotyötä, joten vuoroja ei tiedä etukäteen kovin pitkälle).

olen itse käynyt psykologilla ja työstänyt eroa kovastikin. Koen, etten eksää ottaisi enää takaisin missään tapauksessa, en häntä ikävöi enkä kaipaa. MUTTA, teen samaa, eli katselen whatsappista, koska hän on siellä käynyt ( käyttää sitä yhteydenpitoon uuden tyttönsä kanssa) mietin sen perusteella, missä hän on ja mitä he tekevät. Käyn katsomassa uuden naisen fb-profiilia jne. Haluaisin jotenkin, että hän kaipaisi ja ikävöisi minua, vaikken häntä itselleni haluaisikaan takaisin. Jotenkin on hankala hyväksyä tekonsa, joka sotii täysin oikeudentajuani vastaan. Mielestäni heidän kaltaisensa  (uusi naisensa tiesi lapsemme iän pettäessään mieheni kanssa) eivät ansaitse onnea, toisten epäonnen (miehellä edellisestä liitosta kouluikäiset lapset, jotka kärsivät erostamme myös kovasti) kustannuksella.Muulla tavalla itsellänikin elämä ihan kohtuullisesti järjestyksessä, uutta miestä en vielä halua koska en halua uutta suhdetta rakentaa raunioille, mulla on ystäviä ja sisaruksia joille voin aina soittaa, mutta haluaisin kanssa jo saada tämän asian pois "päiväjärjestyksestä" . Aikaa ei vielä tietysti kauaa ole kulunut. 

Miten sinun tilanteesi on nyt, tämän ajan jälkeen? Auttoiko aika, vai miten koet päässeesi elämässäsi eteenpäin?

Hei! Mikä tilanne sinulla nyt? Olen itse vastaavanlaisessa tilanteessa, mies jäi kiinni suhteesta työkaveriinsa 3 kk sitten, jolloin vauvamme oli 6kk ikäinen. Meillä omistusasunto ja siksi vielä asun yhteisessä asunnossamme, mies käytännössä asustaa uuden naisensa luona. Kuun lopussa minä ja vauva olemme muuttamassa pois. Mies on epäröinyt päätöstään tähän saakka, mutta liikaa asioita on paljastunut näiden kuukausien aikana jotta voisin ajatella enää suhteen korjaamista. Hankalinta itselle on ollut hyväksyä se asia, että se sama ihminen joka kolme vuotta oli niin valtavan ihana ja rakastava, voi muuttua puolentoista vuoden aikana täysin vastakkaiseksi ihmiseksi. Erotilanteessa mies on minulle vihainen omasta pahasta olostaan (huonosta omatunnosta ja syyllisyydestään) eikä pidä lupauksiaan lapsenhoidossa jne. Hänelle tilanne näyttää olevan hankalampaa hyväksyä, kuin minulle. Epäilyttää silti oma selviäminen, raskasta on yksin lasta kasvattaa ja yrittää käsittää, miten joku joka rakasti minua yli kaiken, voi pystyä tällaista tekemään sitten kun elämässä tulee haastava vaihe...