Pipa93

Onnea plussanneille <3 

Vitamiineista mulla käytössä foolihappo, sillä THL suosittaa sitä aloitettavaksi jo 2kk ennen yrittämisen aloittamista! Riittämätön folaatin määrä voi altistaa sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriölle. Vaikea epämuodostuma.

Täällä on varovaisesti alettu ottaa jo pieniä riskejä, mutta vielä ei olla edes siinä kohtaa kiertoa että pitäisi olla mitään hedelmöittymisen mahdollisuuksia. Kiertopäivä 10. Ovulaatio tavallisesti noin kp 18-20.

Edelleen sekavia fiiliksiä ja jännittää ja pelottaa ja saan vaikka mitä "entä jos..." päähänpistoksia. Mietin, olisko sittenkin kiva ensin edetä vähän uralla, jotta esim. omakotitalohaave olisi taas lähempänä, eikä vauvan kanssa tarvis muuttaa useaan otteeseen tai vaihtoehtoisesti asua pitkään kaksiossa.

Päättämätön olo edelleen, mies on sitä mieltä että mennään ja yritetään vaan. Voisi myös odottaa, jos mä olisin sitä mieltä. 

Onkohan tää ihan tavallistakin, että ei oikeastaan enää osaa päättää?

Vauvakuume on hetkittäin kova. Hetkittäin pelottaa. Sitten taas miettii, että pitäiskö odottaa edes puoli vuotta. Yritä siinä sitten?

Chard, kuulosti aivan omalta työpaikaltani. Samaa mieltä sun kanssa!

Tryout jos lämmöt pysyvät ylhäällä 18pv tai yli ovulaatiosta, se tietää hyvää ♥️ Syy on silloin hyvin todennäköisesti raskaus

Tähdelle tsemppiä 💪♥️

_annasofia_ kirjoitti:

Tuokin on totta, että lapsiperhe aikana töiden merkitys voi myös korostua. Vauvakuumetta ei varsinaisesti koskaan ole ollut mulla, paitsi nykyisen kumppanin kanssa olen alkanut kaipaamaan äidiksi ja haluan nähdä mieheni isänä.

Mulle tuli vielä vaikeampaa miettiä ura vai lapsi/lapset, sillä eilen sain kuulla, että organisaatiossamme tulee esimiestehtävä vapaaksi ihan tässä lähikuukausina ja siihen odotetaan mielellään omasta porukasta halukkaita.

Ovulaatio oli ja meni tod.näköisesti viikonloppuna. Mietin pitäisikö vauvahommat oikeasti laittaa jäihin jos en nyt raskaudu tästä kierrosta ja lähteä katsomaan työkortti. Jos siihen tulee valituksi, ei varmasti ole soveliasta äitiyslomalle jäädä heti. Olin ajatellut vähän toisessa järjestyksessä tuota työuraa lähteä edistämään: ensin lisäkouluttautumista lisäpätevyyden saamiseksi ja sitten mahdollisesti esimiestehtäviin pyrkinyt. Ja nimenomaan se lisäpätevyyden hankkiminen oli se, mikä jäisi hamaan tulevaisuuteen jos lapsia tähän väliin alkaa tekemään, sillä se vaatii muulla paikkakunnalla olemista joidenkin vuosien ajan. Välillä sitä toivoo että miessukupuolen edustajat olisi ne jotka synnyttää. :D miehenä en joutuisi nyt miettimään yhtään tuota esimiestehtävää voiko tai kannattaako sitä vauvasuunnitelmien valossa tavoitella.

_annasofia_ onpa hienoa, jos töissä on avautunut uusi uramahdollisuus. Mä kuitenkin haastan sua tuossa ajattelussasi. Miten niin et voisi hakea paikkaa, vaikka olisit jo nyt raskaanakin? Tuollainen ajattelu estää meitä perheellisiä/perheestä haaveilevia naisia etenemästä uralla! Ja toisaalta - eihän paikka vielä ole takuuvarmasti sinun? Jos sinut tehtävään valitaan, he kyllä haluavat sinut no matter what, eli vaikka jäisit esim. puolen vuoden kuluttua valinnasta äitiyslomalle.

Mä sanoisin että haet paikkaa ja jos yhtään siltä tuntuu, jatkat vauvan yrittämistä. Palaset kyllä loksahtelee paikoilleen. He voivat kyllä hakea sinun äitiysloman ajalle sijaisen ja palaat pestiisi äitiysloman jälkeen.

Omalla työpaikalla uusi toimari ehti olla työssään 6kk kunnes jäi äitiyslomalle. Tiesi siis hyvin jo hakiessaan, että näin käy. Antaa mielestäni todellakin oikeaa esimerkkiä meille kaikille uranaisille, jotka haluavat myös perheen. Mielestäni uraa ja perhettä ei pitäisi kumpaakaan asettaa taka-alalle. Älä tingi perheestä saadaksesi ylennyksen, älä tingi ylennyksestä saadaksesi perheen. <3 Rohkeutta matkaan!

Emerald kirjoitti:

Heippa vaan kaikille!

Mulla on sellainen olo, että on pakko saada purkaa tätä tunnetta, ja en voi puhua tästä kenellekään, joten löysin tämän foorumin.

Vähän taustaa itsestäni: lähentelen kriittisesti 30 ikävuotta, ja karsea vauvakuume vaivaa yhtäkkiä. Ajattelin aina, että en välttämättä ikinä halua edes lasta, ja en voinut ymmärtää koko vauvakuumetta, miten joillakin voi olla sellainen. Minulla on takana todella huonoja parisuhteita, kärsinyt vuosia traumaperäisestä stressistä niiden seurauksena. Joten ajattelin, etten ikinä edes löytäisi miestä, joka täyttäisi kriteerini. Ajattelin, ettei ole edes olemassa hyviä miehiä. Tämä "päätös" ei loppujen lopuksi pitänytkään, ja olen tainnut löytää potentiaalisen miehen, joka on tarpeeksi turvallinen ja oikeasti hyvä ihminen. Koko kuluvan vuoden olen pikkuhiljaa alkanut ajattelemaan, mitä jos sittenkin haluan äidiksi. Ja nyt se haave onkin räjähtänyt totaalisesti.

Mies on epävarma, koska taloudellinen tilanteemme on vielä huono. Olemme molemmat opiskelijoita, mutta valmistumassa kuitenkin pian. Kunhan valmistumme ja työllistymme, ei olisi mitään rahahuolia enää.

Minä taas olen varma, että en voi enää odottaa. Uskon siihen, että asiat järjestyvät, ovat ne aina tähän astikin järjestynyt, vaikka mun elämä on ollut todella vaikeaa. Olen siis todellakin kokenut sen useaan kertaan, että aina ne asiat järjestyy, kun ei luovuta.

Tämä tunne on ihan kauhea, kun pelkään ihan hirveesti sitä, että alan olla liian vanha, ja hedelmätön. Ja mies haluaa odottaa. Ja yritän sanoa että en voi odottaa enää vuosia, siihen asti kunnes on asuntolainat ja omakotitalot.

Sitten on vielä se, miksi en uskalla puhua tästä kenellekään. Pelkään että muut tuomitsee. Että eihän me tähän tilanteeseen voida lasta hankkia. Kaikilla muilla on ne omistusasunnot/talot, naimisissa, perunamaa, jne. Tällä hetkellä siis toivon vaan hartaasti, että "vahinko" sattuu ja tulen raskaaksi. 

En pysty ajattelemaan mitään muuta, kuin sitä että haluan vain saada vauvan jo. Eilen purskahdin itkuun, kun sanoin miehelle, että pelkään että en voi enää odottaa. Kehoni tikittää kuin aikapommi, ja sanoo että nyt on se hetki. Hän heltyi, ja myöntyi, että ehkä se ei olisi niin paha asia, hänkin kuitenkin haluaa saada lapsen kanssani ainakin joskus.

Mutta hän ei kuitenkaan ole 1000% vielä mukana ajatuksessa, ja hänellä mieli vaihtelee. Hän pelkää, että tulen HETI raskaaksi, ja minä pelkään että siihen menee kuukausitolkulla, jos edes ikinä tapahtuu.

Noin pari kuukautta sitten, hän sanoi että aletaan yrittämään kesällä. Välillä hän sanoo että vuoden päästä. Hän siis ottaa asian puheeksi itsekin, vaikka tämä kuulostaa varmaan siltä että mä oon se joka jankuttaa hänelle.

Että en tiedä, mihin tämä tilanne kehittyy, toivottavasti siihen suuntaan että pääsen myös nauttimaan raskaudesta joku päivä pian :) 

Kiitos jos jaksoit lukea.. tarvitsen vertaistukea, ja saada purkaa tätä kamalaa oloa.

Kuulemisiin :) (tai lukemisiin)

Hei Emerald ja tervetuloa! <3 Tuntuu, että sun tunne ja kaipuu lapsesta välittyi todella vahvasti ja voin samaistua siihen niin hyvin. Itsellänikin opinnot vasta saatettu päätökseen ja opintojen aikana oli myös pahimmat vauvakuumeet. Ei ollut vielä oikea aika, koska siinä elämäntilanteessa oli muitakin tekijöitä. Mutta en lähtökohtaisesti näe opiskelija-aikaa lainkaan huonona kohtana perustaa perhe. Omissa verkostoissani on paljon ihmisiä, jotka ovat päättäneet perustaa perheen opintojen aikana! Joko niin, että vain synnyttäjä on opiskelija, mutta joissain tapauksissa molemmat vanhemmat. Ei se ole siis lainkaan poissuljettua. Äitiyslomallahan saa jopa opiskella, mikäli vauva sattuisi olemaan sellainen, että nukkuu hyvin pitkiä pätkiä. Opintojen aikana perheen perustamisessa on ehdottomasti muitakin hyviä puolia - esim. valmistuessasi pikkuvauvaelämä on jo takana, et ole jäämässä heti äitiyslomalle töistä.

Älä mieti, mitä muut mahdollisesti ajattelevat vaan kulje rohkeasti omaa polkuasi. Sinä haluat lapsen ja jos aika todella tuntuu oikealta, niin se on sitä. Mikään hetki ei ole 100% täydellinen.

Tsemppiä kaikille jännääjille ja piinailijoille, toivottavasti pian on monta plussaa <3

_annasofia_ kirjoitti:

Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa itselläni ainakin tämä yrittäminen alkanut. Molemmat meistä haluaa kyllä lapsia, sitten joskus. Mutta koska olen jo tämän ikäinen, ei mieheni mielestä ole järkevää tolkuttomasti lykätä lapsen tekoa. Eli olisi kiva vielä kahdestaan olla, kun suhdekin suht tuore vielä, mutta biologiset realiteetit painaa. Myös työn puolesta olisi kiva jos uraa voisi tehdä vielä muutaman vuoden ajan lapsettomana, että pääsisin sinne minne haluaisin. Urahaaveet siirtyy useammalla vuodella nyt. Eihän sitä toki tiedä pitääkö työelämää ja siellä menestymistä enää niin tärkeänä kun on lapsia.. Vauvan teko siis mietityttää, mutta silti olin jo tosi pettynyt kun edelliset menkat alko.

Onko muita vastaavassa tilanteessa, että ikäjutut mietityttänyt ja vauvanyritys aloitettu nopeammalla aikataululla kuin mitä ehkä olisi jos ei tarvitsisi sitä miettiä? Aiemmin tätä ketjua jo olen lukenut, kaikkea en tuosta väliltä ole selannut läpi niin ihan en ole kärryillä kunkin tilanteesta.

Moi _annasofia_ ja kiva kun tulit mukaan. myös mulla on ollut hyvin ristiriitaisia tunnelmia. Kerroit, että teillä on oma asunto, mutta vauva-ajan jälkeen käy pieneksi, niin myös meillä. Kerrot myös urahaaveistasi - tämä mietityttää itseänikin. Toisaalta on biologinen fakta, että jos tekee uran ensin, alkaa aika jo käydä vähiin vauvojen saamiselle. Riippuu toki alasta ja siitä, mitä se uran tekeminen itselle tarkoittaa ja kuinka pitkälle haluaisi edetä, ennen kuin on tyytyväinen. Itse luulen, että haluan aina vaan mennä eteenpäin ja kehittyä tavalla tai toisella, joten oikeaa aikaa uran kannalta ei ole, jos ajattelisi niin, että pitäisi jo "olla siellä missä haluaa" ennen lapsia.

Mä uskon, että vaikka vauva raivaa ison tilan itselleen meidän elämään sitten joskus (toivon mukaan), niin silti ura tulee olemaan mulle tärkeä asia ja keino toteuttaa itseäni. Ja voi olla, että se tietyllä tapaa jopa korostuu sitten lapsiperhearjessa, että töihin meno on ihanaa. Onpa kiva kuulla ura+vauva -pohdintoja. Oon kaivannut vertaistukea juuri tähänkin asiaan.

Meidän piti aloittaa vasta syksyllä keskustelut vauvasta, siitä, missä mennään sen suhteen. Mulla on ollut vuosien varrella tosi pahoja vauvakuumeiluja ja oon ihan kärsinyt siitä, että vielä pitää odottaa. Siksi meillä oli "takaraja" sovittuna. Nyt kuitenkin korona sekoitti about kaiken omassa työelämässäni ja siksi on mietitty, olisiko sittenkin tässä kohtaa hyvä väli... Ja silti vaan epäilyttää... Kuten aiemmassa viestissä kirjoitinkin, mulla on ahdistuneisuushäiriö ja yleisesti ottaen tarve hallita elämää ainakin jollain tasolla, nämä selittänee mulla aika hyvin tätä epävarmuutta ja jännitystä asiasta :D

Ikävää, jos tuntuu, etteivät kaikki täällä ole mukana aidosti. Mun on kovin vaikea nyt erottaa, että kenestä mahdollisesti olisi kyse, eikä varmaankaan ollut tarkoitus osoitella sormia. Ihan hyvä herätys siitä, että netin palstoilla kuka vaan voi väittää mitä tahansa. Ja osallistua keskusteluihin trollatakseen muita. Toivottavasti näin ei ole tässä ketjussa.

Kovin seurattu ketju tuntuu olevan, kun tosiaan noita alapeukkujakin tulee, olen huomannut saman ilmiön. Ei voi olla kyse tässä keskustelevista henkilöistä, eli jotkut Vauvaa muuten lukevat käyvät lukemassa ketjua ja antamassa alapeukkuja?

Lumokeiju kirjoitti:

Joku uudemmista, en muista nimeä, kertoi ja kyseli omista ajatuksistaan, että uskaltaako. Voin samaistua ja samaistun siihen yhä. Toivon raskautta paljon ja ollaan saatu asiat hyvään järjestykseen (valmistuin juuri ja alkaa työt, ostettiin isompi talo, miehellä vakipaikka jne), mutta silti välillä tulee epävarma olo. Osaanko, pystynkö, entä jos, apua. Pakko luottaa siihen, että sitten jos ja kun saadaan oma käärö käsivarsille, niin sitä vaan päättää onnistua sen lapsen takia, eikä pelkää epäonnistumisia tai hapuiluja. Olen aika varma, että niitäkin hetkiä tulee. Suurimman osan ajasta tulee leijuttua pilvissä ja mulle on sanottu, että nauti tai ainakin yritä nauttia nyt tästäkin ajasta!

Kiitos Lumokeiju <3 Minä täällä epäröin ja puntaroin. Tai ainakin luulen, että minä oon sitä viimeisimmäksi täällä purkanut. :) Meilläkin on taloudellisesti ihan ok fiksu tilanne, mutta SILTI! Minulla on myös diagnoosina ahdistuneisuushäiriö, mikä valitettavasti luo oman varjonsa myös tälle niin ihanalle asialle. Vaikka haluan perustaa perheen, ahdistuneisuushäiriö saa mut jännittämään ja stressaamaan asioita "turhaan". Yritän siksi käsitellä asiaa jo nyt, jotta tämä ei heijastaisi liian suurta varjoa toiveissa olevan raskausajan ylle.

Täällä kp1 tänään, katsotaan, onko tämä ensimmäinen yrityskerta vai ei :)