pilvi83
Seuratut keskustelut
Kommentit
Suomi oli näköjään voittanut yön aikana maailmanmestaruuden. Ekan erän jaksoin katsoa, sitten oli pakko lähteä nukkumaan. Hieno homma monen vuoden tauon jälkeen.:)
Pahoinvoinnin lievityksestä kyseli Mamacita76.
Aikaisemmissa raskauksissa itselläni pahoinvointi on kestänyt raskausviikoille 14-16, enkä mä ainakaan ole mitään pomminvarmaa leivityskeinoa pahoinvointiin löytänyt, vaikka monenlaista onkin tullut kokeiltua. Toisessa raskaudessa mulla oli noille viikoille saakka akupunktiorannekkeet käsissä, en tiedä oliko niistä oikeasti apua, mutta ainakaan en uskaltanut olla ilman niitä, ennen kuin olo todella muuttui paremmaksi. Kovasti vaan voimia ja kestämistä ällön olon keskelle. Kyllä se aikanaan helpottaa, vaikkei nuo sanat näillä pitkiltä tuntuvilla viikoilla mitään lohdukaan.
Äitiyshousuista sellainen huomio, että ainakin yksien kirpparihousujen kohdalla mulle on käynyt niin, että ostin ne silloin kun mahaa ei ollut vielä nimeksikään, ja ne oli silloin sopivat mitaltaan (mutta mahan kohdalta luonnollisesti vielä väljät), mutta sitten kun vatsa kasvoi ja muu vartalo olisi sopinut housuihin, lahkeet jäivätkin lyhyiksi. Eli pituuden kanssa kannattaa olla tarkkana, ja nuo housut oli siis sen malliset, että ne piti vetää mahan päälle. Mulla on sen mallinen kroppa, että matalavyötäröiset housut ei ole oikein tuntuneet mukavilta mahan kanssa, että omalla kohdallani parhaimmiksi on osoittautuneet äitiysfarkut, joissa on se trikooyläosa sekä joustavat kangashousut, joissa on valmiina ylimääräistä tilaa mahalle (olipas selvästi selitetty...).
Imetysliivejä oon ostanut raskauden loppumetreillä sekä vauvan jo synnyttyä. Imetyspaidat oon kokenut käteviksi ja niitä oon ostanut Huuto.netistä synnytyksen jälkeen, kun oon huomannut miten imetyksen kanssa on lähtenyt sujumaan. Yhden imetyspaidan ostin viime viikolla paikalliselta kirpparilta lisää, kun sattui halvalla kohdalle osumaan. Samasta rekistä löytyi myös ihana 62/68cm toppahaalari, ja ostin sit senkin. En suinkaan ole vähän aikasin liikkeellä... Aikaisemmat lapset kun on olleet kevätvauvoja, niin ajattelin että tämä tulokas tarvitsisi varmaan heti alkutalveksi aika pienen haalarin, ja mulla pienimmät vanhat toppahaalarit on 74-80-senttisiä. Tosin (jos nyt vauva vaan matkassa pysyy ja joulukuulle asti päästään) edelliset lapset on olleet syntyessään vain 48-senttisiä, eli tuo uusikin haalari saattaisi olla alkuun liian suuri. Ehkä olisi voinut olla numeroa pienempikin...
Meillä raskaudesta on kerrottu minun vanhemmilleni, sekä kolmelle ystävälleni miehineen, syystä että meillä oli viikonloppuna tupaantulijaiset, enkä viitsinyt alkaa valehtelemaan kavereilleni juomattomuuteni syytä. Lapsille (lähinnä 5-vuotiaalle, joka on vauvasta kovasti haaveillut) tekisi jo mieli kertoa, mutta vielä täytyy malttaa jokunen viikko.
Nyt sekoittelemaan perunaimellystä. Mulle tuli eilen kamala himo perunalaatikkoa kohtaan, ja laitoinpa sellaisen tänään aamulla hellalle imeltymään. Tuskin maltan odotella iltaan, että saan pari vuokaa paistettua.:)
Hyvää alkanutta viikkoa!
Pilvi83 ja Atsu rv n. 10+5
Tinde85:lle vielä minultakin pahoittelut. Kurjalta tuntuu puolestasi.:(
Itselläni oli torstaina se ensimmäinen neuvola, ja siellä ei tosiaan mitään kovin erikoista tehty, kuten ounastelinkin. Hemoglobiini oli niinkin korkea kuin 140, eli ainakaan tämä väsymys ei johdu millään muotoa veriarvoista, hormoneista pelkästään.
Lauantaina alkoi sitten koko meidän perheellä mahatauti. Osalla oli pari päivää ripulia, osalla oksentamista, ja minulla onnellisella noita molempia, että tavaraa tuli monen monituista kertaa kummastakin päästä. Huh! Tänä aamuna olo on ollut jo selvästi parempi, että ehkä se elämä tästä taas alkaa hymyillä ja ruokakin maistua. Sen verran tehokas "suolistonpuhdistus" tuli tehtyä, että paino oli pudonnut parissa päivässä pari kiloa.
Ensimmäiseen ultraankin tuli kutsu. Se olisi 26.pv, jolloin raskausviikkoja on n. 12+1. Ultraan täytyy ajella 80 kilmometrin päähän Jyväskylään, sillä meidän kunnassa ei enää odottajia ultrata. Oon kyllä kuullut, että Jyväskylässä on paljon paremmat laitteet ja perusteellisempaa tuo tutkiminenkin, että kokemus on varmaan vähän erilainen. Mutta sittenpähän sen näkee.
Nyt syömään ja sitten vielä pihalle nauttimaan lasten kanssa auringosta.
Pilvi83 ja Atsu (=miehen vauvalle antama työnimi) rv 9+6
Tässä tietoni:
8.12./Pilvi83/28v/3./tyttö(5/2006), tyttö(3/2009), K-SKS
Kiva, kun Moona79, viitsit uuden pinon aloittaa ja tietojakin alkaa keräämään. Meillä ei ole kotona tällä hetkellä tietokonetta, niin en koneelle hirveän usein pääse. Olikin paljon lukemista edellisessä pinossa, kun tuli n. viikon paussi tietokoneella käyntiin.
Torstaina (omien laskujen mukaan silloin rv 9+0) on ensimmäinen neuvola. Aiempien raskauksien perusteella siellä on lähinnä lippujen ja lappujen täyttöä yms.
Olo on aika samanlainen kuin aikaisemmillakin viikoilla, siis kovaa väsymistä ja jonkinasteista etomista. Kyllä viikonloppuna huomasi, kun siivosin ja leivoin antaumuksella esikoisen synttäreiden vuoksi, että huono olo voimistui ja voimat muutenkin hupeni huhkiessa. Onneksi nuokin pirskeet on nyt takana, niin saa huilia hyvillä mielin.
Pilvi83 rv 8+5
Onnittelut ja tervetuloa kaikille uusille plussanneille ja mukaan liittyneille!
Meillä on ollut viime viikot tohinaa muuton kanssa, mutta nyt alkaa jo hieman pahin härdelli rauhoittumaan, kun on saatu muuttolaatikot ja pussit ja nyssäkät suurin piirtein järjestettyä omille paikoilleen. Vähän olen miettinyt, miten me saadaan sitten loppuvuodesta nukkumajärjestelyt hoidettua, kun tällä hetkellä koko perheen sängyt on vieri vieressä samassa makuuhuoneessa, ja kun siihen vauvan myötä olisi hyvä mahtua vielä yksi pinnasänkykin, niin ahdasta tulee. Ja vauvan vaatteillekin olisi keksittävä joku järkevä paikka. Täytyisi alkaa pikaisesti rempata yläkertaan vanhemmalle (kohta 5v.) tytölle omaa huonetta, niin saisi vähän tilanpuutetta helpotettua. Ois vaan kesän aikana muutakin askaretta (terassi, portaat, pihatöiden aloittelua) luvassa, että saapa nähdä miten tuon sisärempan etenemisen kanssa käy.
Oma olo on ollut ihan äärimmäisen nuutunut. Voisin nukkua melkein koko ajan, mutta pienet lapset ei armoa juuri anna. Kyllä tänäänkin laitoin lastenohjelmaa tunniksi pyörimään ja torkahtelin sen turvin, ja samoin eläinleikin tiimellyksissä huilasin lattialla ja torkuin siinäkin välillä pikkueläinten liikuttelun lomassa.
Huono olo vaivaa edelleen vaihdellen pitkin päivää. Pari kertaa oon käynyt vessanpöntöllä yökkimässä, mutta kaikki syömiset on kuitenkin juuri ja juuri pysyneet vielä sisuksissa. Ihan hyvä, jos ei tällä kertaa tarvitsis alkaa oikein oksentelemaan. Etenkin kakkosen odotusaikana tuli kyllä sekin homma ihan riittävän tutuksi. Yöks!
Ja Rachelle, lohdutukseksi voin kertoa, että mullakin oli riesana tuo ripuli reilun viikon päivät. Nyt se vaiva on onneksi helpottanut, mutta mielenkiintoista oli saada tuollekin ongelmalle kauttasi "nimi".
Huomenna olisi esikoisen 5-vuotisneuvola, ja sen yhteydessä aion puhua neuvolatädille myös tästä uudesta raskaudesta, niin lähtee tuo neuvolarumbakin taas käyntiin. Mukavaa, kun on ollut sama tuttu hoitaja esikoisen odotusajoista asti, niin on meidän perheen asiat tulleet hänellekin tutuiksi.
Nyt pitää lähteä laittamaan lapsille iltapalaa.
Vointeja kaikille!
Pilvi rv n. 6+5
Meillä oli alkuraskauden ultra tasan viikko sitten. Kaikki tuolla mahassa näkyi olevan päällisin puolin kunnossa. Ja huomatuksena, että meidän kutsulapussa luki, että "rakossa tulee olla virtsaa".
Lapsillekin on nyt kerrottu tämä suuri uutinen. 2-vuotiasta ei asia juuri tuntunut kiinnostavan, mutta 5-v. esikoinen oli ensimmäiset pari päivää ihan onnesta soikeana ja esitti varmaan parikymmentä enemmän ja vähemmän viisasta kysymystä aiheeseen liittyen, esim. "Kun se vauva syntyy sieltä pimpistä, joutuuko se haistelemaan kakan ja pissan hajuja?" Enpä olisi itse tullut tuotakaan asiaa ajatelleeksi...:)
Olo on ollut ihan kohtalainen. Huono olo velloo satunnaisesti, mutta aika harvakseltaan ja lyhytaikaisesti kuitenkaan enää. Väsymys on edelleen painostavaa, ja uniongelmat vaivaavat öisin. Saatan mennä rättiväsyneenä nukkumaan klo 21, herätä parin tunnin päästä ja valvoa sitten 3-4 tuntia pitkälle aamuyöhön. Ja sitten päivällä väsyttää, kun on jääneet unet taas niin vähiin. Ei kiva ollenkaan.
Huomenna perjantaina lähdetään pariksi yöksi vähän kesälomareissuun kylpylään. Saadaan koko perhe vähän maisemanvaihdosta.
Hyviä vointeja!
Pilvi ja Atsu 13+0