Pikutus
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tryout kirjoitti:
Sain terokuurin yksityiseltä ja odotamme nyt aikaa julkisen puolen tutkimuksiin. Tuo yksityinen sanoi että letrot määrätään vasta tuolla julkisella jos tarve on.
Mulla siis ovuloimattomuus johtuu todennäköisimmin kilpirauhasen tilanteesta. Jätin pillerit pois 12/2018 enkä testannut ovulaatiota kun vasta kesällä 2019 koska ajattelin keväällä, että lapsi tulee kun tulee eikä käynyt mielessä että tässä sitä vielä ollaan. Kilppari sitten pamahti myöhemmin kesällä ja yhtäkkiä kierto olikin 50 päivää. En siis ole vielä ehtinyt oviksia testata silloin kun kroppa vielä toimi ilmeisesti normaalisti.
Pelottaa että lääkärissä eivät sitten tee mitään vaan käskevät odotella tuota kilpparin toimintaa. Johan tässä on yli puoli vuotta odoteltu eikä ole mennyt yhtään paremmaksi.
Letroista kysymys. Käydäänkö letroja syödessä ultrassa jotenkin säännöllisesti tarkkailemassa tilannetta? Vai syödäänkö niitä omatoimisesti kuten teroja?
Julkisella puolella myös riittää että ultrataan eka letrokierto (letroja syödään kierron 3-7päivä) jos lääkkeellä hyvä vaste niin ei tarvi ultrata uudestaan, tosin omassa tapauksessa siihen on yhdistetty myös inseminaatio, jolloin lääkäri kattoo vielä ultralla ennen itse toimenpidettä. Monikkoraskausriski on tässä olemassa myös, mut oon käsittänyt että riippuu myös vasteesta ja ei oo niin suuri etteikö silti voitais inssiä/muuta hedelmöitystä tehä. Eri asia kuulema jos kypsyy esim 5-6 munasolua kerrallaan niin silloin liian iso riski eikä inssiäkään tehtäis. Pari "vaan" ei haittaa 😅 ihan riippuu miten oma hoito on suunniteltu, siihen voidaan suunnitella välikiertoja ilman letroja tai niinkun omassa tapauksessa 3-4 kertaa putkeen ilman välikiertoja. Näistä nyt "käytetty" 2 ja vielä muutama päivä pitäis jaksaa olla tässä tietämättömyyden välitilassa. Niin toivois että näistä ois nyt apua eikä todettaisi hoitoja turhiksi. Tissit ainakin ihan turvonnut mutta ne nyt oireilee aina ennen menkkojakin.. Kääk!
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.
Villahuivi kirjoitti:
Pikutus kirjoitti:
Voi ei, lohdutuksen halaus täältä! Oon joka päivä käyny näitä lukemassa vaikka päätin että yritän antaa pääkopalle vähän taukoa tästä odotuksen odotuksesta, tosi huonolla menestyksellä... Eikä ne testit vaan välttämättä näytä näin aikasin mitään, ehkä toinen testi vaan muutaman päivän päästä..? Ihan super paljon tsemppiä sinne ❤️
Kiitos. Ilta meni stressatessa, pelätessä, itkiessä. Mies yritti lohduttaa. Aamu on mennyt oksennellessa, itkiessä ja ihmetellessä miksi oireita aina vaan on, vaikka järki sanoo ettei raskaus ala helposti. Silti aina vain uudelleen ja uudelleen oireilee kierto toisensa perään. Miksi ei vain opi edellisestä negasta? Kun ei vain toivoisi näin kovasti. 😭 pelkäsin testaamista ensimmäistä kertaa elämässäni. Pelkäsin plussaa ja pelkäsin negaa. Jotenkin tuntuu, että jos se positiiviseksi muuttuisi, olisi siinä haalea viiva edes ollut. Nyt ei mitään. Kuitenkin kp39/dpo14 tänään.
Voisiko joku kertoa, missä on se nappi, josta tämän vauvatoiveen saa pois päältä. Juuri nyt kaipaisin taukoa tästä.
Sama täällä! Miettinyt että oisko jo aika kohta mennä juttelee johonkin ulkopuoliselle ammattilaiselle, niin pitkään tätä yritystä on jo takana ja sen myötä pettymyksiä. Limbo mikä ei tunnu vaan loppuvan ja jokaisen kierron ja nyt hedelmöityshoitojen myötä mennään vaan lähemmäs keinojen loppumista. On tää kyllä raskas tie, luulis että niinkin luonnollinen asia kun lisääntyminen ei ois näin vaikeeta, mutta ompahan vaan kuitenkin. Mä myötäelän täällä sun päiviä, ei siihen pettymykseen vaan totu, tuntuu todella pahalta joka kerta.
Mut jos sulla kuitenkin vahvat oireet niin voithan vielä tehdä toisen testin muutaman päivän päästä. Mulla esikoisen kohdalla raskaustesti 1 oli negatiivinen vaikka menkat oli yli viikon myöhässä (silloinkin oli tosi säännöllinen kierto), vasta kun oli toisetkin menkat tulematta niin testi 2 oli positiivinen. Eikä yhtään mitään oireita ollut.
Koita vaikka tehdä tänään vaan semmosia asioita mistä sulle tulee hyvä olo, vaikka luonnonkeskellä kököttämistä tai mikä se sulle onkaan. Tai sit joskus pitää vaan saada itkee ja huutaakkin ja rypeä hetki ennenkuin jaksaa taas nousta. Voimaa ❤️
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.
Villahuivi kirjoitti:
Äitykkä-77 kirjoitti:
Villahuivi, miltäs siellä näyttää 🙏❤️
Puhdastakin puhtaampi NEGATIIVINEN.
Voi ei, lohdutuksen halaus täältä! Oon joka päivä käyny näitä lukemassa vaikka päätin että yritän antaa pääkopalle vähän taukoa tästä odotuksen odotuksesta, tosi huonolla menestyksellä... Eikä ne testit vaan välttämättä näytä näin aikasin mitään, ehkä toinen testi vaan muutaman päivän päästä..? Ihan super paljon tsemppiä sinne ❤️
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.
Pingu kirjoitti:
Kiitos ihan tosi paljon kaikille ihanista kommenteista ylipainoon liittyen!
Itsevarmuuden puute ja häpeä lihomisesta aiheuttavat tällaista pohdintaa ja ahdistusta. Paino on aina ollut minulle ongelma, en todellakaan ole mikään siro vaan vankkarakenteinen. Teininä olin siellä anoreksian partaalla, kun olin koko lapsuuteni kuunnellut sitä saarnaa siitä, että painan liikaa. Kukaan ei edes ihmetellyt, kun lakkasin syömästä ja laihduin kasvuaikana valtavasti. Mutta tämän taustan takia en uskalla lähteä mihinkään näännytysdiettiin, koska se menee helposti överiksi. Syömishäiriö on viimeinen asia, jonka haluan.
Olen siis reilusti ylipainoinen, niin bmin kuin ulkomuodonkin puolesta tällä hetkellä. Olen kuitenkin terve, aktiivinen, syön terveellisesti ja monipuolisesti(suurimman osan ajasta). Ehkä annan itselleni armoa ja annan itseni haaveilla ihan kuin olisin kuka vaan. ☺️
Sä OLET ihankuin kuka vain! Kukaan ei ole toista parempi tai ansaitse enemmän kuin se kenellä vaaka saattaa näyttää isompaa lukemaa. Onnea vauva haaveeseen! ❤️
Sitä kyllä joutuu välillä ihmettelee ihmisten tökeryyttä ja ihan omien ystävien tapaa kommentoida. Ite oon saanu kuulla ihan kaikki "lopeta stressaaminen" "jos stressaa ei voi tulla raskaaksi" "nomut sithän kaikki noi hoidot on ihan turhia jos kummassakaan ei oo vikaa" "ite tulin raskaaks kun oli elämässä oikea hetki" "kyl se sielt viel tulee". Ihan kaikki pahimmat on kuultu ja tällä hetkellä on vähän yksinäinen olo kun ystäväpiiri (ne kenelle kertonut) on niin eri pallolla kun ite. Yks jopa ehdotti ATERIANKORVIKKEITA kun tuskailin että tullut painoa vähän. Oon normaalipainoinen noin niinku muutenkin. Tuntuu todella ikävältä tollanen. Onneks on myös ihania ihmisiä ympärillä❤️
Odotuksen odotuksen kestämättömyys vol1000000. Eilen illalla tuli todella paha olo, lämpö on ollu n. 37 nyt monta päivää ja mahaa kiristää... En kestä jos vaan kuvittelen taas 😫
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.
Ei meillä oli suoraan inssiin vaan ekalla letrokierrolla eikä oo muuta lääkettä ollut. Ehkä lääkäri arvioinu ettei ois hyötyä(?). Meillä tosiaan siis syy ei oo selvillä miks ei raskaus oo alkanut, spermakin ollut yhen hieman huonohkon tuloksen jälkeen ihan normaalia, pesun jälkeen jopa yli 90% hyvin liikkuvaa joten en voi käsittää mikä tässä mättää..
32v (34v), yritetty 12/2017 asti, selittämätön lapsettomuus. Yksi lapsi aiemmasta suhteesta. OI/inseminaatio yk3.