paivansade

Aivan IHANAA Lily77! Pitkä odotus palkitaan! Mulla oli ihan sama juttu silloin ihan alkuviikoilla, ettei mitään oireita. Oli tosi vaikea uskoa todeksi, että vihdoinkin oli onnistunut.

Viikosta 8 minulla alkoikin sitten tosi voimakas pahoinvointi, jota on kestänyt aina tänne asti viikoille 15+0. Vieläkin pelkään myöntää sitä ääneen, että alkaa helpottaa, ettei vaan paha olo palaisi takaisin. 

Meillä oli nt-ultra reilu pari viikkoa sitten ja ainakin siinä vielä kaikki ok, mutta valitettavasti nämä kaikki ikävät aikaisemmat kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, että koko ajan vieläkin pelko siitä, että jotain menisi pieleen. Ehkä sitten rakenneultran jälkeen uskaltaa alkaa vihdoin nauttia raskaudesta ja tehdä hankintoja niin kuin Kimallus ;)

Onnea ja hyvää vointia sekä uskoa tulevaan!

Päivänsäde LA 6.2.2015

Hienoa Meri Maria, että selvisit muutosta ja ultrassa kaikki hyvin!

Täällä 13+6 menossa. Viime viikolla tosiaan luulin, että pahaolo loppumassa, mutta ei... :( Nyt on ollut taas muutama päivä ihan hirveä. Ensi viikolla olisi töihinpaluu edessä ja pelottaa. Kunhan tää ei olisi sitä sorttia, joka kestää raskauden loppuun saakka.

Kävin tänään töissä ja tunsin saavani katseita mahaani. Omasta mielestäni sen kyllä huomaa jo selkeästi, ja olen päättänyt, että töihin palatessani en jaksa sitä enää yrittää peitellä. Huomatkoon ne, jotka huomaavat. Oletteko muut ajatelleet milloin kertoa töissä?

Hei kaikki!

Eilen 12+5 oli nt-ultra ja kaikki hyvin. ihan uskomatonta nähdä pieni ihmisolento liikuskelemassa siellä vatsassa. Jos nyt uskaltaa sanoa, alkaa tuo pahoinvointi ajoittain helpottaa. Koko ajan kuitenkin pelko niskassa siitä, että alkaa uudelleen yhtä pahana kuin on ollut...

Miten meni Meri Marian muutto? Toivottavasti sait apua, jos olit kehnossa kunnossa! Täällä ketjussa vaikuttaa kyllä olevan ihan hiljaista, kaikki varmaankin siirtyneet sinne facebook-ryhmään. 

Toivotaan Meri-Maria, että olo ehtii hieman helpottaa ennen muuttoa!

Täällä ollut tänään vähän valoa tunnelin päässä: uskalsin jopa käydä pienellä kävelyllä. Se teki kyllä tosi hyvää ihan henkiseltäkin kantilta; ei ole yhtään minun tyyppistäni makoilla sohvalla päivästä toiseen ja tunnen itseni ihan luuseriksi.

Se on ihmeellistä, miten aina kun vuodesta toiseen olen lukenut näitä vauvakeskusteluja ja miettinyt, että miten ihmiset voivat valittaa raskauspahoinvoinnista - olisivat onnellisia, että ovat tulleet raskaaksi. Nyt sitten itse olen vajonnut samaan suohon... Toivottavasti pian pääsemme nauttimaan raskauden paremmista puolista :)

Hei teille kaikille!

Tämä palsta on ollut henkireikäni pitkään, vaikka en ole ennen tänne kirjoittanutkaan. Olen saanut paljon tukea: itkenyt monet itkut ja nauranut monet naurut.

Haluan nyt jakaa oman tarinani ja toivon, että joku saa siitä voimia jaksaa. Olen halunnut lasta jo 12 vuotta. Odotus on siis ollut pitkä. Siihen on mahtunut yksi avioero ja elämäni miehen löytäminen. Lastenhankinta hänen kanssaan ei ole kuitenkaan ollut alusta asti itsestäänselvää, koska hänellä oli lapsia jo ennestään. Sitten, kun vihdoin aloimme yrittää olin jo 37-vuotias ja paineet alkoivat olla kovat. Tulinkin yllättäen raskaaksi heti toisesta yrityskuukaudesta, mutta se päättyi viikolla 7 keskenmenoon. Yritimme luomuna vielä puolitoista vuotta, mutta sitten haimme apua, koska ikäni puolesta iski pelko, että nyt on toimittava nopeasti.

Tänä keväänä aloitimme lapsettomuushoidot, joista meille suositeltiin suoraan ivf:ää iästäni johtuen. Ensimmäinen alkionsiirto ei onnistunut, mutta toukokuussa tehdystä PAS:ista tulin vihdoin raskaaksi. Tunne oli ihan uskomaton: olin jo alkanut hyväksyä sen faktan, että en ehkä koskaan tule saamaan lasta. No, varmaahan se ei vieläkään ole, mutta raskaana ollaan viikoilla 10+5. 

Toivon teille kaikille yrittäjille onnea ja uskoa siihen, että ihmeitä tapahtuu :)

Päivänsäde