Ördög

Vierailija kirjoitti:

jos keittää happea osmoottisessa sumussa niin saa täplikästä typpeä

Hei, sehän oli siitä Akumiitti-tarinasta! "Tummaa tulikiveä, ripaus rikkiä... muminaa, muminaa!"

https://moog.antikvariaattimakedonia.fi/Images/manual/Aku%20Ankka%20197…

https://en.wikipedia.org/wiki/Farmyard_Song

Aaron Copland: Old American Songs - I Bought Me a Cat

Vierailija kirjoitti:

Ördög kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiks tää saatananpalvonnasta möyhkääminen alkanu jo 80-luvulla? Itse ainakin muistan että hevimusiikkia takaperin soittaessa kuulee saatanan ylistystä. Tai siis näin väitettiin.

Kyllä. Jo vuosina 1985-86 siitä puhuttin. Seinäjoen helluntailaisten "nuorisotiimi" julkaisi kasettinsa "Rock & rollin maailma", ja vanhalta epäkunnon Leo Melleriltä ilmestyi kulttikirja "Rock". (Olin Itse teini tuohon aikaan, mutta kasetti ja kirja tulivat omaan kokoelmaani vasta 2000-luvun kirppistonkimisen myötä.)

Näistä on keskusteltu täällä ennenkin.

Joskus tosiaan 80-luvun lopulla tapahtui konservatiivisempaa ja kristillisempää käännettä Suomessa. Kai se oli vastaveto nuorisokulttuurille, etenkin punk-aatteelle, ja 70-luvun vapaamielisyydelle. Isänikin, joka oli ollut rockhenkinen, hankki yhtäkkiä uskonnollisia kirjasarjoja tuolloin.

Saatiin vaikutteita USAsta, missa uskonnollinen oikeisto ja Moral Majoriity jylläsi Reaganin aikana. Täällä Suomessakin tulivat tutuiksi Jimmy Swaggart, Pat Robertson (rip) ja muut tuomiopäivän julistajat ja Harmageddonin ennustajat, heidän naisseikkailunsa ja maallisen mammonan kääriminen. Billy Graham kävi Suomessa 1987, ja sekin oli aivan valtava mediatapahtuma. Olika isäsi Olympiastadionilla kuuntelemassa?

Vierailija kirjoitti:

Meillä uskonnonopettaja 80-luvulla selitti posket täristen että KISS yhtyeen nimi ei suinkaan tarkoita suudelmaa vaan: Kings In Satan's Syndicate. Meistä kakaroista se oli pelkästään siistiä.

"Kids in S a t a n's Service" tarjottiin myös selitykseksi. W.A.S.P. oli taas "We Are S a t a n's People" tai "We Are S e X u a l P er v e r Ts", ja AC/DC oli "Anti- C h r i St / D ev i l's Child".

Vierailija kirjoitti:

Ap. sellainen kirja, kuin 50-luvun tytöt  kertoo kahden tytön elämästä päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Sisältää paljon ajankuvaa. Pitääkin lukea uudelleen, edelliskerrasta on jo aikaa.

Totta joka sana. Niitähän on kolmen kirjan sarja, muut osat ovat "50-luvun teinit" ja "50-luvun tyttöjen ystävät".

Myös "Kauaksi kotoa - muutoksen sukupolvi kertoo" antaa mainiota ajankuvia.

Toisaalta on ihan hyvä muistaa, miten köyhää elämä saattoi olla, eritoten syrjäseudulla. Esko Juhani Tennilän muistelokirja "Svejkin poika" on vähän hätäisesti kirjoitettu, mutta ilman muuta lukemisen arvoinen. Kyllä minustakin olisi tullut k o m u k k a jos olisin varttunut sellaisissa oloissa.