OnnelijaAnneli

Olipa kaunis runo tuo Gibran, - kiitos tästä.

Kiitos myös kaikille kommenteista :) 

Luulen tämä on hyvä hetki taas itse kasvaa ihmisenä. 

Mielestäni mitään asiaa/olosuhdetta ei voi kunnolla ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee.

Pätee hyvin moneen esim. lapsettomuus, työttömyys, mikä tahansa sairaus, lapsen sairaus, miltä läheisen kuolema tuntuu, miltä tuntuu olla osa jotain vähemmistöä, näitä nyt on vaikka kuinka....

Tätä hämmästyin itsekin, tajusin, että elän liikaa lasteni kautta, vaikka luulin että näin ei ole. Kyllä tässä on peiliin katsomisen paikka. Jollain tasolla olen luullut, että en aseta heille mitään odotuksia, mutta ilmeisesti sittenkin jokin aivojen osa on näin työskennellyt. 

En ymmärrä ollenkaan näitä, vaikka itsellä useampi lapsi onkin. Ensinnäkin omat lapset ovat tärkeimpiä aina itselle, - ei muille. Lisäksi en tykkää että lapsia yleensä käytetään näissä "malleina" ja puetaan kuin esineet söpöiksi joulutontuiksi, ilman että käsittävät itse ollenkaan asiaa.  Kärjistettynä voisi sanoa, että on lapsen oikeuksien loukkaamista.