nyytikki

Heips

Olen harvakseltaan tänne kirjoitellut, mutta seuraillut keskustelua kylläkin. 

Oma taustanihan on 5 vuoden yrittämisen jälkeen ensimmäinen ivf toi meille kovin rakkaan tyttären (nyt 2 vuotias).

Lapsettomuuden tuska ei kadonnut lapsen myötä, vaan menettämisen pelko on edelleen suuri ja joka ilta rutistan aarrettani lujaa toivoen pystyväni suojelemaan häntä suurimmilta elämän pahuuksilta. Toivon ettei tätä käsitetä väärin, tyttöni elää normaalia riehakasta lapsuutta mutta omalla tunnetasolla tuo suojeluvaisto on korkealla.

Oikeastaan se mistä halusin kirjoittaa on parisuhde ja siitä huolta pitäminen. Meillä elettiin viisi vuotta hyvin aikataulutettua elämää kun lasta yritettiin, läheisyys muuttui ovulaation seuraamiseen jne. Raskauden alettua molemmat huokaisiin helpotuksesta, loppui se aikataulutus ja jatkuvat pettymykset.

Mukanaan se toi myös kriisin, löydetäänkö spontaani läheisyys ja arki vielä. Töitä on tehty kovasti ja eron partaalla ollaan oltu. Nyt näyttää jo siltä että jatkamme yhdessä eteenpäin, perheenä. Kipinää on saatu sytytettyä uudelleen, vaikka helppoa se ei ole ollut.

Pitäkää siis huoli itsestänne ja parisuhteestanne lapsettomuuden aikana <3

Nyytikki

Moi taas,

Kertokaa jos mun kirjotukset ärsyttää niin tiedän jäädä pois :)



Nuo tunteet lapsettomuuden aikana on jänniä, ja se miten ne muuttuu kun lapsi syntyy. Itse ryvin noissa samanlaisissa viha/katkeruus/suru/tyhjyys jne tunteissa viisi vuotta, eikä ne poistunu vaikka lapsi syntyikin, laimenivat toki huomattavasti. Kuvittelin että osa noista tunteista katoaisivat kokonaan jos/kun oma lapsi syntyy/edes ajan kanssa.



Vieläkin huomaan mielessäni kiroavani muiden 'oho, vahingossa raskaana, en haluakaan tätä vauvaa' tai vastaavat kommentit. Vaikka meillä ei toista lasta yritetäkään niin silti jokaiset menkat saavat mielen matalaksi, niin tottunut siihen pettymykseen on.



Monesti vauvan huutaessa tunteja ajattelin että en saa valittaa koska tätä olen niin kovasti halunnut ja toivonut, vaikka takaraivossa välillä olikin pettymys siitä että vauvalla koliikki. Ajattelin että minulla ei ole oikeutta väsyä kun vihdoin olen pienen nyytin syliini saanut.



Vieläkin puhun lapsesta rajoittuneesti, koska tiedän ystävä/työporukassa olevan lapsettomuudesta kärsiviä pareja enkä heille halua enempää taakkaa oman lapsen hehkuttamisella. Hehkutan vain 'turvallisille' kohteille. En tosin välttele aihetta, enkä välttele tapaamisia näiden lapsettomien kanssa, mutta en ihan yhtä innolla tuo tyttäreni tekemisiä esille heidän kanssaan.



Monesti käy myös mielessä että jos olisimme lapsen saaneet aikaisemmin niin hän olisi niin ja niin vanha jo. Katkeruus niistä menetetyistä kierroista kytee taustalla.



Ennen raskautta ihmisten utelut perheen perustamisesta loukkasivat syvästi, ja niin ne tekevät edelleen. Nyt ihmiset utelevat pikkusisaruksen perään 'eikö jo olisi aika pikkusisarukselle' 'miksi ei toinen ole jo tulossa' 'ei kai xxx jää ainoaksi lapseksi, kyllä hän kaverin tarvitsee/haluaa' jne.



Yksi ystäväni odottaa kolmattaan, yllätys luomu vauvaa, kaksi edellistä heillä pitkillä ivf hoidoilla. Vaikka olen kovin onnellinen heidän puolestaan, niin silti pieni kateus nostaa päätään.



Kai tuo lapsettomuuden kokemus säilyy koko elämän ja muokkaa ajatusmaailmaa pysyvästi, vaikka enää en lapseton olekaan.



terveisin,

Nyytikki

Moi,



Tuhtailin 2011 täällä ja tässä pieni kannustuksen tarina:



Tuhtailtiin luomuna 4,5 vuotta (ovistestit) ja teroluteilla muutama kk. Mulla taustalla endometrioosi joka operoitu kahdesti. Mies suostui lopulta 5 vuoden yrittämisen jälkeen hoitoihin. Hänen puoli kunnossa, mulla tuo endo.

Inssejä ei edes tarjottu kun niin pitkä historia vaan suoraan ivf.

Lääkkeet aloitettiin isolla annoksella, onneksi sivuvaikutukset olivat pieniä. Suuri pettymys tuli vastaan punktiossa jossa saaliiksi yksi munasolu. Vain yksi ainoa vaikka rakkuloita lähes 20. Ilmeisesti meidän lapsettomuuden syy tuo endo ja munasoluttomat kierrot.

No, tuota yhtä toivottiin kovasti hedelmöittyvän ja niinhän se tekikin. Ainokaisen sain kyytiin ja alkoi piinaava odotus testipäivään.

Testipäivä tuli ja tikkuun piirtyi haalea viiva. En sitä meinannut uskoa, mutta niin siitä vain kehittyi vauvamasu.

Tyttö syntyi hieman ennenaikaisena rv 36+4, mutta hyvänkokoisena ja muutama ekstrapäivä oltiin sairaalassa vauvan verensokereiden laskun ja keltaisuuden takia.

Joulukuussa tuo ainokainen täytti vuoden.



Eli, yhdelläkin voi onnistua, älkää lannistuko!



terveisin,

Nyytikki ja tyttö 1 v 1 kk

eipä mies salissa mitään kovin kummallista tokaissut, kysyi vaan että meinaanko huutaa yhtä kovaa kun naapuri salien synnyttäjät...

mutta reilu kuukausi synnytyksen jälkeen tuumasi: "oon tässä miettiny sitä synnytystä, että sattuko se ihan oikeesti?" juu, sattu se!!! oli tuota jäänyt pohtimaan kun en huutanukkaan synnytyksen aikana ja mies oli kuvitellu että kaikki huutaa... lapsi siis yllättäin esikoinen :)

että jos äitiysvapaa alkaa 2011 vuoden puolella niin käytetään 2009 verotusta. Ainut miten tuohon voi vaikuttaa on hakea äitysrahaa 6 kk tulojen perusteella. Tulojen on pitänyt nousta vähintään 20% vähennysten jälkeen, eli työmatkakulut, ay jäsenmaksu ja pakolliset sairauspäiväraha yms maksut pois palkkatulosta -> jos sitten on vielä yli 20% parempi kuin 2009 verotuksen mukainen, saa äippärahan tämän vuoden mukaan.