Nuttura80

Meillä on molemmat, sekä Manduca että Stokken vauvakaukalo. Manducaa olen käyttänyt kodin ulkopuolella, sisällä vain koemielessä. Meillä vauva on oleskellut ja hyvin viihtynytkin pääosin lattialla leikkikaaren alla tai ihan viltin päällä lelujen kanssa. Stokken vauvakaukalo on ollut todella näppärä jos/kun vauva ei ole viihtynyt lattialla. Siten vauvan on saanut myös alusta asti mukaan perheen yhteisiin ruokailuhetkiin ja etenkin soseiden aloitus onnistui hienosti siinä kun lapsi ei vielä itse osannut istua syöttötuolissa. Olen liikutellut tuolia mukanani myös esim kylpyhuoneeseen tai missä huoneessa olenkin touhuillut ja halunnut vauvan mukaan. Meillä vauva on ollut siinä vain pieniä hetkiä kerrallaan, jotta ei "passivoituisi" ja kehitys on kyllä mennyt aivan hyvin. Hankimme Stokken alunperin sen vuoksi, että meillä on koira ja suosittelen lämpimästi vaikka koiraa ei olisikaan. Jos pohdit näitä myös koiran vuoksi niin Manducalla hoituu näppärästi myös lenkitykset, mutta haluatko sitten pitää lasta kiinni itsessäsi kotona kun teet esim kotihommia...? Makuasioita, mutta meillä Manduca jäänyt vähemmälle käytölle, Stokke käytössä päivittäin.

Olen samaa mieltä edellisten kanssa. Itseäni ärsytti lapsettomuusvuosien aikana eniten se, että ihmiset pelkäsivät kertoa minulle raskauksistaan ja loukkaavinta oli jos huomasi taas olevan viimeinen joka asiasta kuulee... Olin todella onnellinen jokaisesta pienestä ihmeestä mitä kaveripiiriin tuli, kaikki oli toivottuja ja pääsivät hyviin perheisiin!

Kerro siis rohkeasti raskaudestasi. Itse ehkä kertoisin kahden kesken, kasvotusten tai puhelimessa. Isommassa porukassa saattaa tulla outoja tilanteita Mm. joku alkaa tuijottamaan ystävääsi säälien ja seuraamaan reaktiota, joku lapsettomuudesta tietämätön lohkaisee jotain todella viisasta ja joku saattaa saada uutisesta hyvän aasinsillan toisten lapsisuunnitelmien uteluun...

Mun mielestä jokaisen pitää tehdä itse päätös hoitojen aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä, vain sinä ja miehesi tiedätte mikä on teille paras päätös ja kukaan ulkopuolinen ei voi teidän puolesta sitä päätöstä tehdä. Olen ollut joskus samassa tilanteessa, varmasti meitä on useampia.

Meidän tarina meni niin, että parin vuoden "saa tulla jos on tullakseen" -yrittämisen jälkeen menimme tutkimuksiin, juuri sillä asenteella että tutkitaan onko jotain syytä ja mietitään sitten voiko tai haluammeko tehdä asialle jotain. No tulokset olivat sellaiset, että ei ollut mitään syytä epäillä etteikö joskus onnistuisi luonnostaan, joten päätimme jättää asian luonnon haltuun. Vuosia kului, meitä se ei niinkään rassannut, mutta muita ihmisiä se tuntui stressaavan miksi emme tee asialle mitään. No jos ei itsellä ole pakkotarvetta saada sitä lasta keinolla millä hyvänsä niin miksi olisimme lähteneet siihen "rääkkiin" mitä olimme myös lähipiirissä hoitojen nähneen aiheuttavan. Meillä oli mukavaa yhdessä, elämässä paljon sisältöä työn, harrastusten, ystävien ja kummilasten kautta. Ajattelin, että jokaisen elämästä puuttuu jotain jos meidän kohdalla se on lapsi niin sitten se on niin.

Vuosia kului, välillä alkoi mieleen tulla ajatuksia mitä jos sittenkin. Eniten mietitytti hoitojen rankkuus. Se miten sovitan ne kiireiseen elämäämme, miten henkisesti jaksaisimme ja miten ihmeessä pystyisin piikittämään itseäni. Suurin pelko oli kuitenkin epäonnistumisen pelko. Seitsemän vuoden pohdinnan jälkeen totesin noiden olevan kohdallani vain tekosyitä ja olimme valmiita etenemään. siinä vaiheessa kun päätös tehtiin, ajattelimme että nyt tai ei koskaan, teemme mitä tilanne vaatii.

Olimme onnekkaita, sillä  jo toinen PAS tuotti tulosta: odotan parhaillaan esikoista syntyväksi! Miksi kerron tarinani niin siitä syystä, että on monia teitä lapsettomuuden matkalla ja kaikilla se ei mene samanlailla kuin lehdissä ja tv:ssä kerrotaan. Jokaisella on oikeus tehdä omat päätöksensä, kaikkea ei toki voi itse päättää, mutta kukaan ulkopuolinen ei saisi puuttua näin henkilökohtaiseen asiaan. Joskus ne raskaatkin hoidot onnistuvat ja joskus ne sujuu itseasiassa aika kivuttomasti. Mutta tehkää oma päätöksenne, koska hoitoihin ei kannata lähteä epävarmana,niihin ei ole koskaan pakko lähteä. Olen  onnellinen, että me emme hosuneet asian kanssa vaan teimme miltä itsestä hyvältä ja oikealta tuntui. Kaiken tämän jälkeen olen todella onnellinen, että minulla on elämään rakentunut paljon sisältöä ja parisuhdekin perustuu muuhun kuin lapsiin. Kaikentämän lisäksi  jos saan vielä lapsen niin olen äärettömän kiitollinen:)