Nita85
Seuratut keskustelut
Kommentit
Seppo07: Tervetuloa mukaan :)
Mimmu75: Kiva ylläri teillekin että menkat alkoi kuitenkin, jee :) Ihanaa joulua sinulle myös!
Itselläni ei erikoista uutta. Tässä olen vapaita odotellut ja nyt ne alkoivat. :)
Nita
Sirppana: Ehkäpä nämäkin sitten runsastuu tästä. En tiedä voisiko olla jo kiinnittymisvuotoa, mutta seurailen tilannetta. Sekin ajatus pelottaa kyllä. Itse en ole uskaltanut edes laskea monellako viikolla olisin nyt, välillä vain huomaan miettiväni että ei olisi enää kovin pitkä aika kun jäisi mammalomalle. Useampi kuukausi siis tietysti, mutta silti se tällä hetkellä tuntuisi olevan melko lähellä. Itsekin olen mielessäni ajatellut, että sytyttäisinkö kynttilän kotona muistolle, mutta en vielä ole varma.. Itselläkin hiukset ja päänahka rasvoittuu nopeammin kuin ennen. Olin jo eilen niin ärsyyntynyt näistä iho-ongelmista, että meinasin varata ihotautilääkärille ajan. Mutta lueskelin netistä ja totesin, että mitenhän lääkäri voisi auttaa kun raskautta toivovalle ei varmaan ole ihan hirveästi lääke-ja voidevaihtoehtoja. :/ Välillä tuntuu sille, että tekisi mieli aloittaa pillerit, jotta saisin edes naaman kuntoon. Niitä en kylläkään aloita, en varmaankaan ikinä koska heitti mieleni melko erilaiseksi. Olen ihastellut telkkarista ja lehdistä ihmisiä, joilla on näppylätön iho.
Mimmu: Hyvä jos menkat alkoi :) Ollaan aika lailla sitten (ehkä) samassa vaiheessa kiertoa monien kanssa. Jännää!
Eilen olin taas niin huonolla ja herkällä tuulella, tuntui että kaikki asiat itketti. Toivotaan että tänään olisi taas vähän positiivisempi mieli. Mies on kyllä parina päivänä sanonut, että taitaa ne menkat oikeasti olla alkamassa kun mieli on noin ärsyyntynyt :D Ihanaa että tuli lunta, joka vähän piristää mieltä. Riittää jo tuo pimeys.
Nita85
Alinka: Jee, tuohon haluan itsekin uskoa että ensi vuodesta tulee se parhain :)
Kikke89: Herkullista joulua ja railakasta uutta vuotta siis sinullekin ;)
Mwiihh: Oivoi :/ Toivottavasti oireet menevät ohi pian. Oletko vasta lopettanut pillerit kun kierto on venynyt noin pitkäksi? Itselläni oli laastarin lopetuksen jälkeen 4kk melkein väliä ennen kuin menkat alkoivat. Sen jälkeen kierto oli melko pitkä 44päivää. Odotuksen tuskaa :(
Cecilja: Hyvää yötä ja huomenta :) En kerennyt iltoja toivottelemaan..Uusivuosi ja uudet kujeet & murusia kaikille minäkin toivon :) Oletteko te testanneet ovista vai menettekö tuntemuksiesi mukaan?
Ei tainnut omat menkat alkaa. Ei ole vuotoja näkynyt tuon edellisen kirjoituksen jälkeen. Taitaa hormonit olla melko sekaisin, mutta en silti ymmärrä miksi tuli pientä vuotoa joka loppuikin? Ehkä se on normaalia kaavinnan jälkeen.. Eli taas sitä odotellaan, odotellaan ja odotellaan.. Mistä tiedän voinko laskea tuon pienen vuodon kp1? Ovista haluaisin ruveta jo testailemaan, mutta kai niitä testejä on vain tehtävä tarpeeksi paljon että löydän oikean ajankohdan. Jos sitä edes tulee tässä kierrossa. Kuulemma kaavinnan jälkeen menkat voivat olla runsaammat tai niukat, mutta melko niukkaa oli :) Ehkä ne vielä tuosta runsastuu..
Nita85 (29) km rv10 10/14
Tätikeltainen: Se on kyllä tylsää kun joutuu tuon vuodon kanssa elämään noin monta viikkoa. Siteet on tulleet tutuksi kyllä tänä aikana, eikä oikein enää osaa olla ilmankaan kun koko ajan tuntuu että pitää vahdata milloin joku vuoto alkaa. Näppyläongelmat vaivaavat täälläkin. Naama on kuin teininä. :( Ei yhtään nosta itsetuntoa kun tulee juuri niitä tulehtuneita näppylöitä ja niiden mukana olen saanut lisää arpiakin.. Minulla on myös tullut näppylöitä yläselkään, jonne ei koskaan ennen ole niitä tullut. Semmoisia vähän kutiavia vielä. Tekisi mieli käydä taas ihotautilääkärillä hakemassa lääkettä, mutten tiedä haluanko taas lisää lääkkeitä. Pitäisi yrittää varmaan ruokavaliota parantaa ja juoda vettä lisää ja lisää. Toivotaan että sinullakin iho paranee pian! Meilläkin meni melko monta viikkoa ennen kuin pystyi vuodon takia puuhailla mitään, mutta kyllä se sitten lähensikin kun taas pystyi touhuamaan yhdessä ;)
Onko teidän miehet ymmärtäneet teidän ajatuksia, suruja ja ahdistuksia? Oma kyllä yrittää ymmärtää, mutta jossainvaiheessa tuntui siltä etten jaksa enää häntä omilla ajatuksillani vaivata koko aikaa. Tuntui että hän luuli, että pääsen tästä kokemuksesta nopeammin irti ja on yrittänyt olla niin positiivinen asian suhteen, että kyllä meillekin vielä vauva tulee. Eipä se auttaisikaan, että hänkin surisi ja kävisi samalla tavalla tilannetta läpi.. Voisi itseäkin ahdistaa vielä enemmän.
Vuotoa ei ole edelleenkään tullut lisää, joten olikohan ne menkat siinä? Olisi kiva tietää vähän kiertopäiviä jotta voin ruveta testailemaan ovista oikeaan aikaan.. Olen ajatellut että menen yhden kierron ilman Teroja, ja katson onko kiertoni tasaantunut itsekseen. Niissäkin taitaa olla joillakin ollut iho-ongelmia, enkä todellakaan halua niitä lisää.
Elowena: Teillä on hyvät päivät edessä :) Pidetään peukkuja että tärppää! Tiedän tuon tunteen, että vaikka itsellä ei olekaan monia vuosia yritystä takana mutta silti itsestään tuntuu pitkälle ajalle tuo odottaminen. Varsinkin näiden pettymysten jälkeen joita olemme kokeneet. Joskus ihmiset valittavat niin pienistä asioista (omasta mielestäni pienistä), mutta olen ajatellut sen niin että juuri sillä hetkellä hänen elämässään se on tärkeä asia ja hänelle se ehkä suurin juttu, mikä pyörii mielessä. Joten, mielestäni ei ole tyhmää valittaa :)
Välillä minusta tuntuu, että toiset ihmiset saavat tiettyjä asioita niin paljon helpommin kuin esimerkiksi minä. Mutta, joku minulle sanoikin että kun en tiedä kaikkien ihmisten elämästä kaikkea, niin heilläkin voi olla ongelmia ja murheita näistä "helpoista saamisista" riippumatta. Uskon vahvasti myös kohtaloon, joten kai näistä murheista ja pettymyksistä opitaankin jotain tai niillä olisi jokin tarkoitus.
Tänään olisi viimeinen työpäivä ennen jouluvapaita :) Yritetään nauttia joulusta ja niistä ihanista asioista ja hetkistä sekä ihmisistä joita meillä on lähellä. Katsoin eilen useamman ohjelman, jossa ihmiset olivat kokeneet kamalia asioita ja ajattelinkin, että kunpa voisin auttaa heitä jotenkin.. Ehkäpä etsin jonkun hyväntekeväisyys kohteen, johon voisin osallistua :) Se on kummallista, miten omat tunteet heittelevät päivästä toiseen. Ensin olen yltiöpositiivinen ja hetken kuluttua tuntuu että kaikki on niin kurjaa.. Mitenhän kauan tätä kestää?
toivottelen teille ihanaisille naisille voimia & kiireetöntä joulun odotusta :)
Nita85
Elowena: Tunteet heittelevät täälläkin. Yhtäkkiä on ihan positiivinen mieli kun taas hetkessä jokin asia tulee mieleen ja tulee surulliseksi. Tänään itketti myös ihan kamalasti, mutta noiden isojen itkujen jälkeen tuntuu että on helpompi ollakin. Yritä siinä sitten kakkua leipoa samalla kun ei näe itkuilta mitään :o) Välillä sitä ajattelee, että on jo päässyt isoimman surun ohi mutta ei se taida ihan niin helpolla mennä. Toivottavasti kaikki päästäisiin uuteen yritykseen ja plussaamaan <3 Voimia sinulle!
Ihanaa ja rauhallista Joulua!