Ninna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Invalidisoiduin vakavan masennuksen vuoksi, jäin pois työelämästä, köyhdyin. Luulen, ettei monellekaan hylkäämisen syy ollut masennus vaan se, että putosin alempaan yhteiskuntaluokkaan. Monille se sosiaalinen status oikeanlaisine ystävineen on tärkeää. Mitäpä arvoa köyhällä mt-eläkeläisellä on sellaisessa.

En halua nyt loukata, vaan kerron oman kokemukseni ystävänä. Se, että ystäväni köyhtyi masentuessaan ei ollut mikään syy sille, että etäännytin välimme. En vain enää jaksanut olla terapeutti ja sylkykuppi. Vuosia jaksoin, sitten alkoi omakin tie näyttää pimeältä. Perheeni takia minun oli pakko kiskaista otseni irti, vaikka kipeää teki.

Olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja hoitaa asia, kuten tauot ja ohjaus terapiaan/muualle juttelemaan välille. Sairaan hylkääjä tekee aina valintansa oman pelkonsa ja heikkoutensa johdattamana. Sinäkin tiesit, että voit aivan hyvin sairastua itsekin - ihan ilman ystävääsikin. Ehkä se nyt on karmasi. Sitä yleensä elämässä saa mitä ”tilaa” - ja tuo on ihan juuri se tilaus.

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Minä yritin kaikkeni masentuneen ystäväni suhteen. Olin selkeästi sylkykuppi, sillä muille oltiin niin mukavaa.

Yritin neuvoa, mutta neuvoillani ei ollut mitään merkitystä, yritin rohkaista, kannustaa yms. siihenkään ei annettu mitään arvoa. Sain huomata jos joku sanoi samaa hänelle niin olikin suhtautuminen ihan eri luokkaa "Niin totta. Kiitti neuvosta" ja olin ihan äimänä, että juurihan samaa olen tässä monet kerrat neuvonu ja ollaan iha "nää". Aina piti vaan vatvoa hänen ongelmiaan. Kaikkeni yritin, mutta kun sitä ei pidetty arvossa pätkääkään niin luovutin.

Kaikki mun onnistumiset mitätöitiin sekä epäonnistumiset "kellään ei mee niin huonosti kuin mulla" oli vakio. Kärähti myös paskan puhumisesta selän takana ja senkin jälkeen vain uhriuduttiin. Osasi niin hyvin kääntää asiat itestä toisia vastaan.

Jos nyt menisit kysymään häneltä niin se olin tietysti minä joka oli se paskiainen joka hylkäsi hänet. Minun näkökulmasta hän se minut hylkäsi kun ei hän halunnut olla minun ystävänä vaan minun piti olla vain hänen ystävänsä. Kun rupesin suunnitteleen omaa elämääni niin minusta tuli hänelle kusipää kun en suostunut "jämähtään" menneeseen ja olemaan se ikuinen teini vailla päämäärää istumassa voivottelemassa hänen paskaa elämäänsä.

Masennus on sairaus, mutta ei oikeuta sen varjolla kohteleen ihmisiä ihan miten vaan. Ennen kuin tulet pätemään etten tiedä mitä masennus on niin sanon jo nyt, että kamppailen sen kanssa joka päivä joten uskon tietäväni.

Sinä et tiedä masennuksesta yhtään mitään. Oikeasti masentunut ei ole kykenevä tekemään työtä eikä pitämään yllä mitään kaverisuhdetta.

Masentunut EI pysty suunnittelemaan tulevaisuutta ja masentunut on AINA jämähtänyt menneeseen koska se on sairaus.

Idiootti....kannattaisiko lukea ja tutkia masennusta enemmän. Sitä on monitahoista ja sun on ihan turhaa ruveta selittään kuka on masentunut ja kuka ei. Tollasten tietämättömien takia moni kärsii masennuksesta ilman kunnollista hoitoa, koska ei mukamas ole masentunut ennen kuin ryömii itsemurhan partaalla jolloin voi olla jo myöhäistä. Minunko olisi pitänyt ottaa kaikki paska niskaan... Vaikka olisi kuinka masentunut niin sen sairauden oireena ei ole kusipäisyys ystävää kohtaan joka yrittää auttaa. Siinä se toimii vain tekosyynä käyttäytyä miten lystää ja tämäkin kohdistu ainoastaan minuun. Kukaan tuiki tavallinen ihminen ei voi auttaa masentunutta kuin ammatti-ihmiset tai silloin on vain kaksi maassa olevaa. Tukena voi olla ja niin tein, mutta se ei hänelle riittänyt.

Mua ällöttää tää nykyajan deittikulttuuri. Muita ihmisiä pidetään jonain objekteina. Ulkonäkö kunnossa, paperit kunnossa sitten vasta vaivaudutaan tutustuun. Ihmisellä on myös persoona, luonne, käyttäytyminen... näitä ei nää missään tekaistussa nettimaailmas. Niistä on iha tehty hälläväliä asioita jotka oikeasti ovat kaikista tärkeimpiä asioita ihmisessä. Tästä syystä moni etsii pitkään, koska eivät vaivaudu tutustumaan itse ihmiseen.

Tehkää jotain ihan uutta ja menkää deiteille sellaisen kanssa joka ei ole se vaikuttavin paperilla. Ei se tutustuminen tarkoita mitään naimisiin menoa. Saatatte jopa rakastua. Me ensinnäkin ollaan yksilöitä joten miten se että toinen on amiksesta tai toinen yliopistosta vaikuttaa teihin oikeesti jos tyyppi on siitä huolimatta se oikean luonteinen? Työpaikka ei määrittele ihmistä.

Minä rakastuin ihmiseen ja hän onneksi myös. Hänellä on samanlainen ajatusmaailma, moraali ja arvot. Hänellä ei ole paljon rahaa tai omaisuutta, mutta hän on valmis tekemään töitä sen eteen. Minä en tarvitse hänen rahojaan vaan minulla on omakin työ. Minulle riittää, että hän pystyy elättämään itsensä. Sanotaan, että naiset on vaan rahan perässä. No minä naisena en ole. Tämäkin uskomus on varmasti tullut tietyn tyyppisen ryhmän naisista ja niitä naisia ei varmasti ole enemmistönä.

Meidän kansa ny ei maailmas ainoo tuppisuu kansa ole. Jotenki särähtää aina kuinka suomalaiset sitä ja tätä ja kyllä muualla on niin ja näin. Ei me niin uniikkia olla ja ihmetyttää toi talvesta ja pimeydestäki meuhkaaminen aivan kuin muualla ei kylmyyttä oltais nähtykään. Iteki kaipaan kyllä tänne iloisuutta enempi ja "yhteisöllisyyttä", mutta oletko sinäkin tyly suomalainen vai ilososi ulkomailta? Veikkaan ettei sulla ole tilannetajua vaan alat spontaanisti höpöttään sille yrmyimmälle/haluan olla rauhassa tyypille.

Eikö teille koiraihmisille mene yhtään päähän, että jos ei halua koiraa niin se ei tarkoita heidän inhoavan niitä. Vajaa ajatusmaailma. Eikä koira ole mikään huomaamaton lisä parisuhteeseen. Sen hoitaminen rajoittaa elämää ja kaikki eivät halua tälläistä rajotetta. Lisäksi ikävä kyllä on monia jotka eivät jaksa kouluttaa koiraansa niin kuin pitäis vaan lellivät pilalle. Ps. jos sinä olet jaksanut kouluttaa koirasi kunnolla niin et ole sitten yksi näistä monista

Mikä oli syynä?? Typerää täällä kitistä, kun olennainen asia jää kertomatta. Vähän väliä kitiset joka väliin, mutta et voi kertoa mikä oli tämän miniän syy siihen ettei lapset saa syödä