Ninna

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi kanssa lapsettomuus niin suureksi traumaksi (mulla liittyy tähän paljon muutakin kuin pelkästään lapsettomuus), että en enää pidä lapsista samalla tavalla 😔 Ennen olin todella lapsirakas ja mulla oli lapsikavereita, hoitolapsia, yms. Enää en pysty, tuska on liian suuri. Olen joiltain ystäviltäni joutunut pyytämään, että voidaanko puhua vähän vähemmän sun lapsista tänään, on huono päivä. Nytkin tulee itku kun tätä kirjoitan.

Voi minä samaistun sinun tunteisiin. Minä myös olin ennen lapsirakas ja tulin toimeen heidän kanssaan ja he minun. Pidän heidän aitoudestaan ja lapsissa on se todellinen persoona esillä puhtaasti.

Muutuin kun sairaus vei mahdollisuuden lapsiin. En yhtäkkiä osannut olla heidän kanssaan kuin ennen ja tuntui että sanon koko ajan jotain väärin. Nyt aika on parantanu jonkin verran ja alan suhtautumaan lapsiin kuten ennenkin vaikka se vielä hapuilua onkin.

... ja taaperosi syntymästä on niin vähän aikaa. Ystäväsi nyt tarvitsee ymmärrystä ja aikaa käsitellä tunteitansa. Jos aika ei paranna tilannetta niin sitten hän jää matkasi varrelle. Astu siis taaksepäin ja jos hän on sinulle tärkeä ihminen niin odota kun hän on valmis.

Tai sitten puhut silti vastavuoroisesti asioistasi myös ja ymmärrät ystäväsi suhtautumisen etkä ota sitä henkilökohtaisesti.

Minulle toimisi nämä molemmat keinot.

Onko hän erikseen kieltänyt sinua puhumasta lapsistasi vai tulkitsetko asian niin? Voi olla, ettei hän vain tiedä mitä niihin sinun puistossa käyntiin lapsesi kanssa pitäisi vastavuoroisesti kysellä kuin vain nyökätä okei. Voit yrittää erilailla ilmaista asioitasi kuin lapsesi kautta.

Minä olen tahattomasti lapseton ja se on lopullista. Tottakai on kipeää katsella sivusta muiden perhe-elämää kun tietää ettei sellaista tule itse kokemaan.

En kiellä puhumasta lapsista vaan yritän kuunnella ja olla kiinnostunut, mutta en tiedä mitä oma kehonkieleni toisille kertoo. Kun se suru kumminkin siitä kummittelee aina taustalla.

Olisin enemmän huolissani sinusta, että olet niin syvällä lapsikuplassa, ettet enää ole muuta kuin äiti. Muistatko itseäsi enää mitä olit ennen lastasi? Moni kadottaa sen ja alkaa elämään vain lapsensa kautta unohtaen, että sillä lapsella on myös se toinen vanhempi.

Älä unohda itseäsi.

On tässä kyllä Kristan kohdalla epäreilu meininki muihin nähden. Selvästi näkee, että on laulajan uransa ohella opiskellut tanssimista siinä kyljessä. Hienosti menee, mutta ohjelman idea menee nyt täysin pilalle, kun siellä on valmiiksi ysin tason tanssija kilpailemas.

Että on tullut vanhemmilta tavaksi lykätä se älypuhelin kouraan heti kun muksu menee esikouluun. Sitten ihmetellään kuinka keskittymishäiriöt vaan lisääntyy