Nina78
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kirjoittelin jo tuolla joulukuisissakin (osittain tässä samaa asiaa)...
Ilmoittauduin tänne tammikuisiin, kun perjantai-iltana olin aivan TÄYSIN varma, että menkat alkaa minä hetkenä hyvänsä, lämmötkin laski. No, menkat ei sitten alkaneetkaan, eivätkä ole vieläkään alkaneet, eikä ole edes sellainen olo, että olisivat lähiaikoina alkamassa! Ja lämmötkin palasivat eilen takasin korkeammalle tasolle! Vessassa käydessäni huomasin sellasta vähän ovisliman kaltaista, valkoista limaa (kiinnittymislimaa, toiveikkaana ajattelee...)...Eli mietin, et olisko siltikin ollut kiinnittyminen vasta perjantaina. Ne menkkakivun kaltaiset, hieman kuitenkin erilaiset kivut/tuntemuksethan nimittäin voivat hyvinkin olla kiinnittymiseen liittyvää. Ja jostain luin, että joillain kiinnittymisen jälkeen lämmöt laskee hetkellisesti alemmas ja nousevat sitten takaisin korkeammalle tasolle uudestaan. Mullahan kävi just noin! Katsoin vielä kiinnittymislaskurista (http://www.countdowntopregnancy.com/tools/implantation_calculator.php), että milloin on mahdollista tuo kiinnittyminen, ja perjantai oli mun kierron perusteella merkitty jopa yleiseksi ajaksi alkion kiinnittyä. Eli, todellakaan ei ole niin, että kaikilla se alkio kiinnittyy sinne kohtuun joskus 5 dpo...Se on tosi yksilöllistä. Ja kun mulla on normaalisti pidempi kiertokin (31 pv), niin voisikohan olla niin, että pidemmän kierron omaavilla se kiinnittyminenkin tapahtuis keskimäärin myöhemmin? Ja taas vastaavasti jos on kierto jotain 28 pv, se alkio kiinnittyisi nopeammin kohtuun? En tiedä, tuskin se noin on, mutta joka tapauksessa ilmeisesti pitäisi olla hyvinkin mahdollista, et se perjantaina vasta kiinnittyi sinne.
Mulla on hirveän kylmä edelleen koko ajan, vatsassa nippailee ja kiertää erikoisesti, ja pissalla saan hypätä koko ajan (8-v. tytärkin siitä jo eilen kommentoi :)). Voi kun siltikin olisin...mut en uskalla toivoa. Tipun kuitenkin korkealta ja kovaa :/...Ja se ei oo kivaa...
Elli täällä taas :)!
Pakko oli tulla kertomaan teille, että ne menkat ei sitten tulleetkaan, ja lämmötkin palas takasin korkeammalle tasolle! Ja sitten tuli vessassa käydessä sellasta vähän ovisliman kaltaista, valkoista limaa paperiin...Mietin, et olisko siltikin ollut kiinnittyminen vasta perjantaina. Ne menkkakivun kaltaiset, hieman kuitenkin erilaiset kivut/tuntemuksethan nimittäin voivat hyvinkin olla kiinnittymiseen liittyvää. Ja jostain luin, että joillain kiinnittymisen jälkeen lämmöt laskee hetkellisesti alemmas ja nousevat sitten takaisin korkeammalle tasolle uudestaan. Mulla kävi just noin! Katsoin vielä kiinnittymislaskurista (http://www.countdowntopregnancy.com/tools/implantation_calculator.php), että milloin on mahdollista tuo kiinnittyminen, ja perjantai oli mun kierron perusteella merkitty jopa yleiseksi ajaksi alkion kiinnittyä. Eli, todellakaan ei ole niin, että kaikilla se alkio kiinnittyy sinne kohtuun joskus 5 dpo...Se on tosi yksilöllistä. Ja kun mulla on normaalisti pidempi kiertokin (31 pv), niin voisikohan olla niin, että pidemmän kierron omaavilla se kiinnittyminenkin tapahtuis keskimäärin myöhemmin? Ja taas vastaavasti jos on kierto jotain 28 pv, se alkio kiinnittyisi nopeammin kohtuun? En tiedä, tuskin se noin on, mutta joka tapauksessa ilmeisesti pitäisi olla hyvinkin mahdollista, et se perjantaina vasta kiinnittyi sinne.
Mulla on hirveän kylmä edelleen koko ajan, vatsassa nippailee ja kiertää erikoisesti, ja pissalla saan hypätä koko ajan (8-v. tytärkin siitä jo eilen kommentoi :)). Voi kun siltikin olisin...mut en uskalla toivoa. Tipun kuitenkin korkealta ja kovaa :/...Ja se ei oo kivaa...
Hei!
Liityn nyt jo joukkoonne, jos sopii...Yrityskierto numero 1 takana, nyt uutta pukkaa...Mulla ei tosin menkat oo vielä alkaneet, mutta koska lämmöt tipahti eilen illalla niin radikaalisti alas, tiedän kropastani, että ne menkat alkaa ihan just...En siis todellakaan voi valitettavasti olla raskaana.
Nyt taaksepäin katsottuna, viime yk:ssa taisi mennä pieleen ajoitus (ja sille ei voinut mitään :(...); mies oli juuri strategisen ajan poissa kotoa...Eli todennäköisesti lauantaina-sunnuntaina ovis, ja keskiviikkoiltana viimeisen kerran pystyttiin rakastelemaan :(. Eihän ne simpat varmaan sinne la-su asti eläneet mun sisällä. Tai sitten joku muu tökki, mut raskaana ei joka tapauksessa olla.
Mut voi tietty lisätä vasta sittenkin listoille, kun ne menkat oikeasti alkaa. Mut alkavat ihan varmasti viimeistään huomenna. Yleensä mulla ei nimittäin kauan mene siitä, kun lämmöt laskee että menkat alkaa.
Mulla oli kuparikierukka käytössä viime kiertoon asti, sen aikana kierto oli 28 pv, kun se ennen kierukkaa oli n. 30 pv. Nyt näyttäis olevan suunnilleen saman, 30-31 pv. Eli kierto näyttää päätyneen samoiihin "uomiin" taas kierukan jälkeen. Sinänsä ihan hyvä merkki.
Viime kierrossa oli muutenkin kaikenlaista; virtsatientulehduskin iski (varmaan liiallisesta seksistä :)) ja oltiin matkalla (positiivista stressiä...) ja vaikka mitä, ja tuntuu, etten tuntenut noita limoja ym. oviksen merkkejä niin selvästi kuin aiemmin (bongasin sen kyllä sitten tikulla just tuossa tasan pari vk sitten). Ilmeisesti liian erikoinen kuukausi sitten niin kroppa reagoi...Toivottavasti nyt, kun ollaan back to normal taas, alkais kierto toimia ihan normaalisti. Normaalisti tunnen oviksen tosi hyvin ja on sellainen "hedelmällinen" tunne...Sellaista ei ollut kyllä kunnolla tässä menneessä kierrossa. Voi tietty osittain johtua siitä kuparikierukan poistostakin. Joka tapauksessa, yritän ottaa kuumeilun rennosti, enkä tee enää ovistestejä...ne vaan hermostuttaa mua, joten parempi nyt ensin ainakin kuumeilun alussa yrittää ilman. Jos sitten tuntuu, ettei millään tärppää, otetaan sekin keino käyttöön!
Mulla on kaksi lasta edellisestä liitosta, olen melkein 40 v. jo. Kaksi edellistä saivat molemmat alkunsa melkein heti. Tosin ennen esikoistani mulla oli keskenmenoja ja sitten todettiin verenhyytymishäiriögeeni, ja joudun piikittämään verta ohentavaa lääkettä itseeni koko raskauden ajan ja sen jälkeenkin jonkin aikaa. Ennen toistakin lasta oli yksi keskenmeno. Joten hieman jännittävää tämä uuden lapsen alullesaannin yrittäminen...Uuden miehen kanssa ollaan oltu n. 1,5 v yhdessä ja nyt kovasti kuumeilemme yhteistä lasta. Mieskin haluaisi todella kovasti yhteistä, eli ihan tasapuolisesti kuumeillaan, mikä on ihanaa :).
Terveisin
Elli
Joo, lämmöt alkoi rajusti laskemaan eilen illalla...Nyt oli 36,1 tänä aamuna. Menkat alkaa varmaan ihan pian. Tein vielä varmuuden vuoksi Davidin herkän testinkin, ja puhdas nega. Joten kyllä tää selvä juttu on. Mut voi poistaa listalta. Mahassakin tuntuu siltä, että kohta alkavat.
Nyt kun mietin, niin jos kerran oviksesta yleensä n. 14 vrk päästä alkaa menkat, niin mulla oli se ovis sitten lauantaina-sunnuntaina pari vk sitten. Niillä mainhan mä sain ovistestissäkin sen vahvan viivan. Ja sitä ennen oltiin miehen kanssa päästy puuhailemaan keskiviikkoiltana...Ei voitu siinä välissä touhailla, kun oltiin erossa muutama päivä. Voihan olla, ettei ne simpat sitten eläneet keskiviikosta lauantaihin tai jopa sunnuntaihin mun sisällä :/.
Nyt vaan hyvillä mielin uudelle yrityskierrokselle. Päätin ottaa rennosti enkä käytä mitään ovistikkuja, vaan kuuntelen kehoani. Kyllä nimittäin tunnen itsessäni, milloin ovis on.
Plussatuulia vielä teille muutamille joulukuisille!
Maide, mulla vähän samantapainen tilanne kuin sulla: nyt kp 33/30-31 ja menkkoja ei vaan kuulu. Olen yleensä tosi säännöllinen, enkä muista, koska olisi näin pitkäksi venynyt. Raskausoireitakin on jonkun verran, testejä olen tehnyt ja plussaa ei vaan kuulu :(. Jostain luin, että kiinnittymislima voisi olla aika lailla ovisliman kaltaista. Jos sulla olikin sitä? Mulla tuli yllättäen kans sellasta ovisliman tapaista nyt perjantaina, enkä kyllä usko että se ovis voi olla, kun kerran tikutin oviksen n. kp 18-19, joten ehkä mulla oli sitten ovis n. kp 20.
Lopetin juuri kuukausi sitten kuparikierukan. On ollut kaikenlaisia tuntemuksia tässä kierrossa. Lisäksi perjantaina oli ihme dippi alaspäin lämmöissä (siitä kirjoitinkin aiemmin), mietinkin toiveikkaana, voisiko olla kiinnittymiseen liittyvä tilapäinen lämmönlasku...Nimittäin lämmöt on taas entisellä tasolla. Sitä just mietin, et jos en oo raskaana, miksi ne lämmöt sitten nousi taas ylös? Luulis, et pysyisivät sitten alhaalla, jos ei kyytiläistä ole...
Luulis nyt, et noi Davidin herkät testit jo rupeais näyttämään raskauden, jos raskaana olisin.
Rva Puolukka, omenaviinietikka oli viimeisin, josta luin, että voisi auttaa jotenkin raskaaksitulossa. Rupesin itse sitä muutama päivä sitten ottamaan ruokalusikallisen joka päivä. Katsotaan, auttaako asiaa :). Rupesin itse asiassa ottamaan sitä sen takia alunperin, kun jossain sanottiin, että ehkäisisi virtsatietulehdusta. Sellainenkin vaiva elämäni ekan kerran iski, totta kai just tän kierron alkuun...Huoh. (Hoidettiin kyllä pois antibiooteilla).