Nez

Juulia, kuulostaa niin tutulta! Mies vasta pitkien keskustelujen jälkeen päätyi siihen lopputulokseen että lapsi voi tulla. Toki aikaisintaan ens kevääksi. Tässä siis ehkäistään vielä 3kk. Ajattelin kans että täähän on itsestäänselvyys ja toki mieskin on aina puhunut että kyllä me lapsia hommataan. Mutta sitten kun siitä aloin vakavasti puhumaan niin sitten meinasi mennä sormi suuhun. Hänellä ei mikään paras lapsuus ollut joten tässä ollaan yhdessä purettu niitä traumoja pois pikkuhiljaa yhdessä. Nyt sitten kun ensimmäinen raskausuutinen tuli lähipiirissä niin mies otti askeleen eteenpäin ja sanoi että lapsi voi tulla. Toinen raskausuutinen alle viikon sisällä vielä pönkitti tätä ajatusta.

Kuukausi menee äkkiä, voin luvata!

Hei kaikki pitkästä aikaa (joskus yli 20 sivua sitten täällä ollut)! Paljon onnea plussista ja tsemppiä yrittäville <3 Toivottavasti teidän kaikkien ongelmat väistyisivät pienen tieltä, olen niitä täällä sivussa lukenut <3

Vähän omaa napaa: Meillä tuli nyt viimein se potku eteenpäin tämän projektin kanssa! Sisko miehensä kanssa ilmoitti tulevasta elokuisesta lapsesta, joka sitten aiheutti vakavaa keskustelua meidänkin taloudessa perheestä. Tultiin lopputulokseen, että lapsi saa tulla ens vuoden puolella, eli tässä nyt siis ehkäistään vielä 3kk, sen jälkeen viimein lähtee yrittäminen käyntiin! En siis varmaan tule vielä hetkeen olemaan mitenkään erityisen aktiivinen täällä, ennenkuin homma varsinaisesti lähtee kunnolla käyntiin. Luen kuitenkin teidän kuulumiset. Ja toivottavasti siinä kohtaa kun meillä vasta yritys alkaa niin tänne olisi suurissa määrin tullut plussia <3

Helvi, kiitos kommentista!

Tällainen sysäys ainakin pienesti tuntui tapahtuvan viikonloppuna kun perjantaina illalla nukkumaan mennessä sanoin unohtaneeni varata ajan. Seuraavana päivänä nukkumaan mennessä sanoin että en ollut jaksanut varata aikaa kun se on niin vaivalloista (suomifi kautta tunnistautuminen että verkossa voi varata ajan, ei oikeastaan vaivalloista paitsi jos sitä ei haluaisi tehdä). Se tuntui herättelevän miestä siihen, että haluaisin nyt ihan oikeasti lopettaa tämän ehkäisyn. Kysyikin siinä että oliko kyse enemmän vaivalloisuudesta vai siitä että haluaa lopettaa ehkäisyn. Vastasin sen jälkimmäisen. Mies oli siinä kohtaa hyvin väsynyt ja nukahtikin about saman tien tämän pienen keskustelun jälkeen. Ei kysynyt eilen että olenko varannut. Jos hänelle asia ois oikeasti tärkeä, että ei nyt lapsia niin olisi varmasti kysynyt. On huolellinen kaikista asioista, mitkä ovat hänelle tärkeitä ja kyselee jos jokin on tärkeä asia hänelle ja se pitäisi hoitaa kuntoon.

Kun tänään aion puhua asiasta niin taidan ihan vaan sanoa suoraan, että mä en aio varata aikaa ellei mies pyydä mua varaamaan sitä.

Moi pitkästä aikaa! Tai tänne on kyllä tullut viime aikoina niin paljon uusia että suuri osa ei varmaan tiedä/muista mua 😁 Tervetuloa uusille munkin puolesta!

Ajattelin tulla tekemään pikku päivityksen tähän meidän matkaan kohti vanhemmuutta. Mulla on edelleen minipillerit käytössä. Mulla on enää viimeinen laatta jäljellä, aloitettu perjantaina. Eli ohjeistuksen mukaan olisi pitänyt jo varata aika että saa uudet (meidän kunnassa alle 25v saa ilmaisen ehkäisyn). Katselin torstaina että niitä aikoja kyllä on, keskustelen tästä tilanteesta miehen kanssa viikonloppuna. No erinäisistä syistä se ei sitten onnistunut. Tänään on sitten pakko, jos tilanne on edelleen se, että ehkäisy jatkuu vielä.

Elättelen nyt kuitenkin vahvasti toivoa siitä, että tämä pillerihomma loppuisi nyt tähän paikkaan. Mies on puhunut todella paljon lapsista ja kuinka kivoja ne olisivat. Ja mitä kaikkea niiden kanssa voisi tehdä ja kokea. Haaveet ja toiveet ovat siis suuret myös miehelläni. Olen tässä ajan kanssa saanut tietooni, että miehen epävarmuus tästä projektista kohdistuu enemmän muhun. Esimerkkinä se, miten mä reagoin oman kropan muutoksiin.

Mä olen henkilökohtaisesti valmis niihin muutoksiin ja uskon myös vahvasti että meidän parisuhde on myös. Pitäisi vaan saattaa tämä miehen tietoon, että ymmärrän kyllä, mitä raskaus merkkaa mun kropan suhteen jos jatkan tämän yllä olevan esimerkin käyttöä. Tiedän mihin olen menossa, olen lukenut todella paljon asioista. Uskon vahvasti pystyväni tähän yksin ja yhdessä mieheni kanssa.

Tässä kohtaa voisi käyttää samaa sääntöä, kuin mitä jotkut käyttävät ensimmäisen kerran ajoittamiseen: "haluttaa enemmän kuin pelottaa"

Ja voin kertoa että mua haluttaa enemmän kuin pelottaa. En todellakaan halua varata sitä aikaa ehkäisyneuvolaan, saati käyttää mitään muutakaan ehkäisyä. Meillä ei ole mitään syytä jarrutella. Toki jos mies ei vakuutu niin olen henkisesti valmistautunut viimeisen kuukauden ajan varaamaan sen ajan. En halua kuitenkaan pakottaa miestäni tähän projektiin vaan haluan että tähän lähdetään yhteisestä päätöksestä. Ja se projekti voisi alkaa jo tänään, jos este on todella vain se, mitä epäilen. Eli hänen epävarmuus mun sopeutumisesta.

Mä vetäydyn hetkeksi tästä keskustelusta. Edelleen ehkäisy päällä 😣 Miehen puolelta vihreä valo kirkastuu koko ajan, mutta ei vielä niin paljoa että ehkäisyn voisi jättää... Olis kuulemma paljon helpompaa jos kävis vaan vahinko (ei tarvitsisi sitten jahkata ja päättää). Samanlainen oikeastaan kaikissa muissakin elämän isoissa asioissa. Ei olis itse halunnut päättää oman talonsa ostamisesta 😁

Keskustelut siis jatkuu meillä edelleen, vielä taitaa olla joku asia miehellä mielen päällä, jota pohtii. Enää vajaa 2 laattaa pillereitä. Just ennen ku aloitan viimeisen, pitää viimeistään kysyä että mikä meininki, koska muuten ei välttämättä saa ajoissa aikaa ehkäisyneuvolaan.

Ärsyttävää tämmönen jahkaaminen. Välillä joo, välillä ei, välillä ehkä. Ja syynä lähinnä se, että jännittää miten elämä muuttuu lapsen myötä. Miestä jännitti toki myös meidän naimisiinmeno sen vuoksi, että muutunko kuin taikaiskusta nalkuttavaksi ja ärsyyntyneeksi naiseksi, jolle maistuu herkut myös liikaa. No se tuli todistettua vääräksi.

Nyt pitäisi vielä vaan saada todistettua, että vaikka tämä on tavallaan hyppy tuntemattomaan niin me selvitään siitä. Meillä on vahva parisuhde, asioista pystytään keskustelemaan ja molemmille annetaan mahdollisuus omaan aikaan. Ja pidetään kuitenkin yhtä ja hoidetaan parisuhdetta kuten tähänkin asti.

Lapsi ja sen tulo on iso elämänmuutos ja se saa jännittää. Jännittää muakin. Mies haluaa lapsia, minä haluan lapsia ja puitteet on kohdillaan. Jännitys on läsnä nyt, mutta niin se on myös 10 vuoden kuluttuakin. Se tuskin tulee muuttumaan. Voi kun saisin vaan otettua miehen kädestä kiinni niin, että hänkin uskaltaisi ottaa sen askeleen. Ei olla enää kaukana siitä. Mutta silti niin kaukana, että surettaa lukea täältä onnistumisia kun itse ei pääse vielä edes koittamaan. Ja älkää ottako tätä väärin, olen todella onnellinen teidän puolesta ❤️ haluaisin vain jo kovasti päästä yrittämään, mutta miehen jännityksen vuoksi olemme vielä askeleen päässä. Lisää keskustelua vaan aiheesta. Olo on vähän kuin lapsella, jonka kaverit syö ympärillä karkkia ja itse ei saa 😔

Ehkä pian ❤️