Nemi83

Nyt menee oudoksi. Mulle tuli aamulla melkein heti sängystä nousun jälkeen tosi paha olo. Pari kulausta sain kahvia alas, sitten tuli oksu. Paha olo ei loppunut vielä siihenkään, vaan jouduin käydä vielä toisenkin kerran vessassa yökkimässä. Koskaan aiemmin ei ole tällaista ollut, ja mieskin alkoi ihmettelemään että "Ootko sä raskaana????!!!" Itse taas veikkasin enemmänkin vatsatautia, mutta koko pahoinvointi meni sitten ohi kun lepäilin ja otin lasillisen jugurttia heti kun oli sellainen olo että se pysyy alhaalla. Mittasin lämmöt, oli 37,11 eli pientä lämpöä (normilämpö mulla siinä 36 tienoilla.)

Toinen juttu mikä eilen ihmetytti, oli voimakas repäisykipu vasemmalla puolella alavatsalla, kun nousin sohvalta ylös. Ei ole tuollaistakaan ennen ollut. Mulla on aika herkkä maha, joten näihin vatsatuntemuksiin ei ole luottaminen - ne voivat johtua ihan mistä vaan, ja mulla onkin tosi usein maha kipeä ihan muuten vaan. Mutta tuo pahoinvointi, se ihmetyttää. Vatsatautiakaan se ei nyt ole, koska enää ei ole huono olo lepäämisen ja sen jugurttilasillisen jälkeen. Tuntuu myös kuin rakko olisi pienentynyt herneen kokoiseksi, kun varsinkin yöllä saa ravata vessassa ihan koko ajan. Mutta, en vain jaksa uskoa siltikään että raskaana olisin. Miten muka voisi olla jo jotain raskauspahoinvointia, kun nyt on menossa kp 21 ja ovulaatiostakin vasta viikon verran aikaa... ei kai nyt sentään VIELÄ mitään pahoinvointia voi olla?? Kokemuksia kellään??

On ihan mahdollista tulla raskaaksi, jos on harrastanut seksiä ovulaatiota edeltävänä päivänä. Saamani tieto on vähän ristiriidassa keskenään, kun jossain oli että raskaaksi on mahdollista tulla neljänä päivänä kuukaudessa, ja jossain toisessa paikkaa taas sanottiin että vain kahtena. Ota tuosta nyt selvää sitten. Mutta kaikissa "oppaissa" kyllä sanotaan, että raskauden mahdollisuuden maksimoimiseksi olisi hyvä harrastaa seksiä juuri noina ovulaatiota edeltävinä päivinä, jotta siellä olisi valmiiksi siittiöitä kun munasolu irtoaa.

Olen itsekin kuullut tuon, että siittiöt voisivat elää jopa neljä päivää. Joku muu tietolähde taas väitti että vain 1-2 päivää. Mutta ainakin jos olitte sängyssä juuri ovulaatiota edeltävänä päivänä, niin on ihan mahdollista että olet raskaana. Pidän peukkuja pystyssä että tärppi olisi käynyt! :)

Ssenni Hirmuisesti onnea plussasta!!!! :) Toivottavasti täälläkin saatais plussata jo tässä kuussa... :)

Nyt kp 20 / 26-35 ja odottavan aika on piiiiiiiitkä......

 Hummingbird: Minä ainakin pystyn samaistumaan fiiliksiisi. On sen verran syvissä vesissä menty välillä itsekin tämän asian kanssa. Ja mies ei todellakaan kyennyt ymmärtämään aluksi tuntemuksiani. Hän sanoi juuri tuon saman, että miksi ottaa stressiä asiasta, tulee sitten jos on tullakseen ja jos ei tule niin ei tule. Mutta sittemmin on alkanut ilmeisesti kuumeilemaan itsekin, kun asiasta ollaan keskusteltu enemmän ja meillä oli muksuja hoidossa koko viime viikon. Yritin kertoa miehelle miltä minusta tuntuu, ja etten kerta kaikkiaan voi tälle voimakkaalle tunteelle yhtään mitään ja ajoittain tunnen kovaakin tuskaa kun sitä vauvaa ei kuulu. Nyt mies on ollut aivan ihanan ymmärtäväinen ja ollut hankkeessa täysillä mukana, vaikka alkuun ei pystynyt yhtään ymmärtämään minun "vouhotusta" ja stressaamista. Outoa tämä mielialojen vaihtelu, kun välillä leijailen pilvissä ja sitten taas iskee hirmuinen suru ja epätoivo, että en mä sitä vauvaa varmaan ikinä tuu saamaan, joko minussa tai miehessä on varmaan jotain vikaa, miksi tämä on niin vaikeaa, jne. Olen tosi itkuherkkä välillä ja vaivun synkkiin ajatuksiin. Pelkään, että mitä jos ei tulla ikinä saamaan lapsia. Minulle se olisi pahinta mitä voin kuvitella. Ainut mitä todella kovasti toivon, on että pysytään miehen kanssa onnellisina yhdessä ja saadaan lapsia, enkä usko että kestäisin sitä jos tämä sydämeni suurin toive riistettäisiin minulta :/

Myös mulla on vaikeimpina aikoina tota samaa, että itken koko ajan ja rähjään miehelle tyhmistä asioista. Loukkaannun herkästi ja suutun vielä herkemmin. Enkä sitten jälkeenpäin oikein itsekään tajua, miten nyt noin pahasti miehelle kiukustuin. Etenkin menkkojen alkaminen on aina kova paikka jolloin pinna tahtoo kiristyä. Nyt kuitenkin on viime aikoina ollut jo paremmat ja luottavaisemmat fiilikset, tällaista aaltoliikettähän tämä on. Jos ei oikein ole ketään kelle puhua niistä pahimmista fiiliksistä, niin tänne kirjoittaminen on hyvä kanava. Minua ei ainakaan haittaa tippaakaan, jos joku purkaa tänne pahaa oloaan. Päinvastoin, tulee sellainen tunne etten olekaan ainoa, joka käy välillä rankkoja tunteita ja masennuksia läpi tähän aiheeseen liittyen. Tsemppiä kovasti sinulle, toivottavasti sulla on tänään jo parempi olo <3

Hera 90 Tervetuloa mukaan! :)

Mulla tänään kp 20 / 26-35 ja rinnat ihan tajuttoman kipeät edelleen. Tuntuu etten nyt millään jaksa odottaa että pääsen testailemaan, mutta samalla pelottaa aivan sairaasti, että negaa tulee tai menkat alkaa :(

Itselläni on takana yksi keskenmeno, joka tapahtui vuosia sitten ollessani vasta vähän päälle parinkymmenen. Rankan asiasta teki se, että edes silloinen kumppanini ei tuntunut ymmärtävän, miten kipeä asia tuo minulle oli. Olin pitkään itkuinen. Päiväkirjaa kirjoittamalla purin asiaa. Yhdelle ystävälleni ja mummolleni yritin puhua tuskastani, mutta mummoni sanoi puolihuolimattomasti loukkaavan kommentin, josta pahoitin mieleni vain lisää. "No ehkä se on ihan hyvä vaan ettei sitä vauvaa nyt tullut." Jos tuon oli tarkoitus olla lohduttava kommentti, niin ei kyllä todellakaan lohduttanut, vaan pahoitin mieleni todella syvästi. Ystäväni kanssa purin asiaa, eikä hänkään ihan täysin ymmärtänyt mitä käyn läpi, kun vertasi että minun keskenmenoni ei ole yhtä paha kun jollain toisella voi olla. Itselle se oma keskenmeno on kuitenkin aina henkilökohtainen ja voimakas kokemus. Voihan sitä toki yrittää ajatella että "tilanne voisi olla huonompikin," mutta se ei tuo menetettyä alkiota/sikiötä takaisin. Ensin olet ollut raskaana, ja yhtäkkiä et sitten enää olekaan. Sekin oli minulle kova pala silloin. Kun kävin kohdun tyhjentymisen jälkeen lääkärintarkastuksessa ja kerroin pahasta olostani, niin lääkäri sanoi että itse asiassa keskenmenot ovat todella yleisiä. Ja että melkein jokainen nainen jolla on 3-4 lasta, on kokenut vähintään yhden keskenmenon. Asian yleisyys yllätti minut. Tässä samassa rytäkässä selvisi, että äitinikin oli saanut yhden keskenmenon. Koskaan aiemmin hän ei ollut puhunut asiasta. Onko tämä vaan ihmisille niin kipeä ja ehkä syyllisyyttäkin aiheuttava asia, että siitä halutaan vaieta? Itse uskon vertaistuen voimaan, ja on hienoa että täällä on aloitettu rohkeasti keskustelu tästä aiheesta. Kiitos siitä! :)