N27
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos esimerkiksi leikkauspotilaalla on psyykenlääkitys ja leikkaukseen nukutus tulossa, niin anestesiologin täytynee ne psyk lehdet avata, jotta näkee mihin ko. lääkitys on eli millä riskillä sen voi jättää tauolle.
Samoin, jos leikkauksen jälkeen potilaan pitää kyetä sitoutumaan kuntoutukseen, on potilaan etu, että vilkaistaan ne psy-lehdet, että tarvitseeko kyseinen potilas jotain erityistä tukea vai käykö normaali lappu käteen ja lue tosta ohjeistus.
Kyllä se ihminen on kokemus. Hyvä lääkäri katsoo kokonaisuutta eikä pilko erikseen polvea, korvaa, sydäntä, peräreikää ja päätä.
Nimenomaan - ihminen on biopsykososiaalinen olento. Tottakai täytyy leikkauksen yhteydessä tietää mahdollisista lääkityksistä; leikkaus voi olla myös stressaava kokemus, joten jos sen kanssa tarvitsee mahdollista lisätukea, sekin on hyvä tietää.
Joku kommentoi, että jos on mielenterveydellisiä ongelmia, ei fyysisiä ongelmia oteta vakavasti - tämä ei todellakaan ainakaan ammattitaitoisten ammattilaisten kohdalla pidä ainakaan nykyään paikkaansa.
T. Psykologian opiskelija, joka tulee erikoistumaan psykoterapiaan
Miten tämä on tutkittu? Todella moni kertoo sitä, että jos on jokin PSY-merkintä ennestään, kohtaa ongelmia somaattisten asioiden hoidon suhteen. Vähän sama kuin lihavan kohdalla kaikki sairaudet johtuvat lihavuudesta, vaikka oikeasti ei johdu.
Opiskelijana sinun olisi hyvä pyrkiä selvittämään moniko saa esimerkiksi masennusdiagnoosin ja siihen lääkityksen ilman somaattisten (sis. endokriiniset) tekijöiden poissulkemista. Eli käytännössä lääkehoito aloitetaan ilman ainoatakaan laboratoriomittausta.
- Eri
Olen kyllä selvillä tästäkin puolesta - kuten sanoin, ihminen on biopsykososiaalinen olento, joten joku fyysinen vaiva voi hyvinkin näkyä ns. psyykkisinä oireina. Meille opetetaan tästä asiasta paljonkin. Tämä tulee ottaa huomioon kyllä.
Kuitenkin sekin tulee ottaa huomioon, että monet seikat, kuten esimerkiksi merkittävä ylipaino voi vaikuttaa sairauksien prognoosiin - joten sen vuoksi se saatetaan ottaa esille muiden sairauksien seurannan yhteydessä. Lääkäritkin ovat myös ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja voivat olla epäpäteviä ja epäammattimaisia - mutta juurikin esim. riskialttiiden interventioiden, kuten leikkausten yhteydessä lääkärin on tiedettävä potilaan yleisterveydestä kaikki mahdollinen, jotta kaikkeen voidaan varautua. Kuitenkaan en ole erikoistumassa lääketieteeseen, joten en osaa tarkemmin näistä asioista sanoa.
Mielestäni psyykelääkkeiden aloittamista tulisi aina arvioida hyvin tarkasti (ellei kyse ole psykoosisairaudesta, kuten skitsofrenia tai vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö - jolloin lääkehoito on melkein pakollista oireiden lievittämiseksi ja toimintakyvyn palauttamiseksi), en ole medikalisaation kannattaja. Mielestäni miedommat työkalut ensiksi käyttöön ja tarpeeksi aikaa jokaista asiakasta kohden, jotta jokainen saisi parasta mahdollista hoitoa - tärkeimpänä tavoitteena mahdollisimman oireeton elämä ja mahdollisimman hyvä toimintakyky. Aina tämä ei näin kuitenkaan valitettavasti mene ja jopa vain ajanpuutteen vuoksi lääkkeitä annetaan liian herkästi vaikka esimerkiksi psykoterapialla on tutkimusten mukaan niin suuri vaikutus, että on jopa epäeettistä olla käyttämättä sitä. Jos kuitenkin lääkehoitoon päädytään, niin se ei koskaan saisi olla AINOA hoitomuoto. Tässä on alallani kieltämättä petraamista vielä, mutta kyllä näitä asioita tutkitaan ja otetaan huomioon. Mutta tämä lähtee nyt melko ohiksen puolelle.
Minulla on verenpurkauma alapäässä joka pitää puhkaista. Miten ihmeessä psyykkinen ongelmani olisi vaikuttanut niin että alapäässä on kipeä silminnähtävä verenpurksuma?
No ei varmaan mitenkään; toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. En sanonut, että jokaisella fyysisellä ongelmalla olisi psyykkinen tausta tai toisinpäin. En nyt ihan ymmärrä pointtiasi - mistä kohtaa viestiäni sait sellaisen kuvan, että näin väittäisin?
Mistä päättelet että minulla sen kummemmin olisi stressiä? Ei stressi ole sama kuin mt- ongelma. Ja kun minulla on sellainen somaattinen ongelma johon mt- asiat ei vaikuta mitenkään niin miksi ihmeessä niitä psylehtiä pitäisi edes lukea???
En päättele, että sinulla on stressiä; sanoin että toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. Usein MT-ongelma aiheuttaa stressiä tai stressi voi olla laukaisevana tekijänä. Stressi vaikuttaa verenkiertoon sekä sydämen toimintaan, monen sairauden laukeamiseen ja prognoosiin. Lapsuus- ja nuoruusajan stressin on todettu vaikuttavan hyvinkin paljon mitä monimuotoisempiin ongelmiinaikuisuudessa. JOS sinulla on stressiä niin se olisi voinut vaikuttaa verenpurkaumaan, ja voisi liittyä MT-ongelmaan. Mutta kuten ehkä huomasit, ensimmäinen lauseeni oli:" Ei varmaan mitenkään."
Ymmärrän, että jos sinulla on huonoja kokemuksia, on asenteesi ehkä sen takia hieman hyökkäävähkö; mutta en mitenkään leimaa sinua tai tee johtopäätöksiä sinusta muutaman AV-viestin perusteella.
Huomaatko itse, että olet aika ylimielinen? Luulet voivasi asiantuntijuuden varjolla kertoa miten asiat ovat. Vaikka olenkin mt-ongelmainen, niin opiskelen itsekin yliopistossa. Emme me kaikki mt-ongelmaiset ole mitään yksinkertaista rupusakkia, jolle korkeasti koulutetut psykologit voivat tulla hyppimään silmille. Minä olen ihan sinun veroisesi ihminen, älykäs ja pärjäävä, mutta minulla on psyykkinen ongelma.
Verenpurkauma on tullut fyysisen trauman takia, ei psyykesyistä. Jännästi tuot esille tässäkin psyykepuolta ja tunnut ajattelevan, että verenpurkauma on vain ilmeentynyt yks kaunis päivä. Ei ole. Se on ollut fyysisen trauman seurauksena. Saas nähdä kääntyykö se sielä gynen puolella psyykkiseksi :D
En ainakaan koe olevani ylimielinen. Kerron vain, mitä mieltä olen itse asioista ja myöskin siitä, että MT-ongelmien ei tulisi olla leimaavia, eikä niiden läpi katsoa ihmistä - kehoitin myös tekemään hoitovirheilmoituksen selkeästä ammattilaisen tekemästä kaltoinkohtelusta vastuuasemassaan. En mitenkään oleta, että kukaan olisi yksinkertainen, enkä mielestäni ole hyppinyt kenenkään silmille (voisitko muuten avata miten)? Minullakin on muuten vakava traumaperäinen stressihäiriö, jonka vuoksi olin vuosia traumaterapiassa, ja nyt olen melkein täysin kuntoutunut - ja vihdoin pystyn opiskelemaan loppuun ja tekemään työtä jota haluan; pointtini onkin juuri ollut, että psyykkinen ongelma ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ihan tavallinen ihminen! Lisäksi oma omayt vaikeuteni ovat opettaneet minua näkemään asioita myös asiakkaan puolelta. Ja etteikö voisi kuntoutua. Interventioiden tarkoitushan on nimenomaan toimintakyvyn palauttaminen tai parantaminen. Juuri sitä haluan sanoa, että jokainen ihminen on yksilö ja mielenterveydellisen diagnoosin ei tulisi muuttaa suhtautumista kys. henkilöön.
Ja uskon edelleen kyllä, että verenpurkaumasi on aivan fyysinen vaiva. Psyykkisiä ja fyysisiä vaivoja voi esiintyä rinnakkainkin. Migreeni ei vähennä diabeteksen uskottavuutta, miksi kliininen masennus vähentäisi verenpurkauman uskottavuutta?
Eli miksi fyysisen vamman seurauksena tulleen verenpurkaman hoidossa pitäisi lukea psyyketiedot, jotka olen tarkoittanut vain psykiatrin tietoon?
Kerrot, että sinulla on ollut traumaattinen tapahtuma elämässäsi. Mitä jos tätä ei olisi uskottu psyykepuolella vaan olisit saanut väärin esim persoonallisuushäiriö diagnoosin, etkä olisi päässyt traumaterapiaan vaan sinun olisi pitänyt terapiassa käsitellä, että mistä lapsuuden kokemuksesta persoonallisuushäiriösi on seurausta? Ja että olet kokenut normaalin elämän traumaattisena johtuen persoonallisuushäiriöstäsi? Ja kun yrität psykalla selittää, että ei, tämä ei johdu lapsuudesta vaan on ollut traumatapahtuma, niin potilastietoihin tulee merkintä "potilas oireilee, kieltää persoonallisuushäiriön olemassaolon, tarvitsee hoitoa persoonallisuushäiriöön"? Ja kun yrität uudelleen ja uudelleen selittää, että sinulla on traumakokemus niin se vain todistaa yhä enemmän ja enemmän että ole persoonallisuushäiröinen. Lopulta trauma jää hoitamatta ja ainoa mihin voit saada hoitoa on persoonallisuushäiriö ja hoitointerventiosi suunnitellaan persoonallisuushäiriödiagnoosin kautta. Ongelmiasi ei nähtäisi oikein vaan hoidon kohteena on (olematon) persoonallisuushäiriö. Ymmärrätkö nyt mitä haittaa diagnostiikasta on? Ja vallan väärinkäytöstä psykiatrisella? Jos potilas on eri mieltä diagnoosista, hän on sairaudentunnoton eikä ymmärrä ongelmiensa vakavuutta. Psykologit, psykiatrit yms päättävät mitä potilas ajattelee ja tuntee. Ei voi kuntoutua, jos hoidetaan väärää ongelmaa.
Tällaista todella tapahtuu, tiedän sen. Ja se on väärin. Haluaisin juurikin omalta osaltani vaikuttaa siihen, ettei näin tapahtuisi, mutta olen vain yksi ihminen ja ymmärrän sen. Siksi Valviran osuus onkin niin tärkeä, että virkavirheistä voi ilmoittaa. Ymmärrän myös diagnostiikan ongelmallisuuden; onneksi se ei ole ainoa työkalu. Kannattaa vaihtaa ammattilaista, jos hän kohtelee huonosti ja hakea toinen analyysi toisaalta; jos mahdollista.
Mutta ne väärät tiedot jäävät ikuisesti potilastiehtoihin! Ja ei välttämättä ole enää rahaa vaihtaa terapiaa. Terapia on hurjan kallista.
Mutta vastaisitko tähän:
Eli miksi fyysisen vamman seurauksena tulleen verenpurkaman hoidossa pitäisi lukea psyyketiedot, jotka olen tarkoittanut vain psykiatrin tietoon?
Vastasinkin tähän asiaan jo heti tämän viestisi alapuolella.
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvänen aika oikeasti.
Minulla on tullut alapäähän FYYSINEN VAMMA josta seurasi verenpurkauma, mutta on ilmeisen tärkeää, että pitää lukea minun psyykelehdet, koska minulla EHKÄ SAATTAA OLLA STRESSIÄ joka ehkä saattaa altistaa verenpurkaukselle. HYVÄNEN AIKA SENTÄÄN!!
En tarkoittanut, että lääkärin tulisi lukea sinun psyykelehdet tästä syystä! Ei todellakaan pitäisi. :D Vaan kun kysyit, että miten se liittyy psyykkeeseesi, sanoin että: "ei varmaan mitenkään; toki stressi voi vaikuttaa." Jos annoin kuvan, että tästä syystä tarvitsee lukea ne psyykepaperit, ilmaisin itseäni väärin.
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos esimerkiksi leikkauspotilaalla on psyykenlääkitys ja leikkaukseen nukutus tulossa, niin anestesiologin täytynee ne psyk lehdet avata, jotta näkee mihin ko. lääkitys on eli millä riskillä sen voi jättää tauolle.
Samoin, jos leikkauksen jälkeen potilaan pitää kyetä sitoutumaan kuntoutukseen, on potilaan etu, että vilkaistaan ne psy-lehdet, että tarvitseeko kyseinen potilas jotain erityistä tukea vai käykö normaali lappu käteen ja lue tosta ohjeistus.
Kyllä se ihminen on kokemus. Hyvä lääkäri katsoo kokonaisuutta eikä pilko erikseen polvea, korvaa, sydäntä, peräreikää ja päätä.
Nimenomaan - ihminen on biopsykososiaalinen olento. Tottakai täytyy leikkauksen yhteydessä tietää mahdollisista lääkityksistä; leikkaus voi olla myös stressaava kokemus, joten jos sen kanssa tarvitsee mahdollista lisätukea, sekin on hyvä tietää.
Joku kommentoi, että jos on mielenterveydellisiä ongelmia, ei fyysisiä ongelmia oteta vakavasti - tämä ei todellakaan ainakaan ammattitaitoisten ammattilaisten kohdalla pidä ainakaan nykyään paikkaansa.
T. Psykologian opiskelija, joka tulee erikoistumaan psykoterapiaan
Miten tämä on tutkittu? Todella moni kertoo sitä, että jos on jokin PSY-merkintä ennestään, kohtaa ongelmia somaattisten asioiden hoidon suhteen. Vähän sama kuin lihavan kohdalla kaikki sairaudet johtuvat lihavuudesta, vaikka oikeasti ei johdu.
Opiskelijana sinun olisi hyvä pyrkiä selvittämään moniko saa esimerkiksi masennusdiagnoosin ja siihen lääkityksen ilman somaattisten (sis. endokriiniset) tekijöiden poissulkemista. Eli käytännössä lääkehoito aloitetaan ilman ainoatakaan laboratoriomittausta.
- Eri
Olen kyllä selvillä tästäkin puolesta - kuten sanoin, ihminen on biopsykososiaalinen olento, joten joku fyysinen vaiva voi hyvinkin näkyä ns. psyykkisinä oireina. Meille opetetaan tästä asiasta paljonkin. Tämä tulee ottaa huomioon kyllä.
Kuitenkin sekin tulee ottaa huomioon, että monet seikat, kuten esimerkiksi merkittävä ylipaino voi vaikuttaa sairauksien prognoosiin - joten sen vuoksi se saatetaan ottaa esille muiden sairauksien seurannan yhteydessä. Lääkäritkin ovat myös ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja voivat olla epäpäteviä ja epäammattimaisia - mutta juurikin esim. riskialttiiden interventioiden, kuten leikkausten yhteydessä lääkärin on tiedettävä potilaan yleisterveydestä kaikki mahdollinen, jotta kaikkeen voidaan varautua. Kuitenkaan en ole erikoistumassa lääketieteeseen, joten en osaa tarkemmin näistä asioista sanoa.
Mielestäni psyykelääkkeiden aloittamista tulisi aina arvioida hyvin tarkasti (ellei kyse ole psykoosisairaudesta, kuten skitsofrenia tai vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö - jolloin lääkehoito on melkein pakollista oireiden lievittämiseksi ja toimintakyvyn palauttamiseksi), en ole medikalisaation kannattaja. Mielestäni miedommat työkalut ensiksi käyttöön ja tarpeeksi aikaa jokaista asiakasta kohden, jotta jokainen saisi parasta mahdollista hoitoa - tärkeimpänä tavoitteena mahdollisimman oireeton elämä ja mahdollisimman hyvä toimintakyky. Aina tämä ei näin kuitenkaan valitettavasti mene ja jopa vain ajanpuutteen vuoksi lääkkeitä annetaan liian herkästi vaikka esimerkiksi psykoterapialla on tutkimusten mukaan niin suuri vaikutus, että on jopa epäeettistä olla käyttämättä sitä. Jos kuitenkin lääkehoitoon päädytään, niin se ei koskaan saisi olla AINOA hoitomuoto. Tässä on alallani kieltämättä petraamista vielä, mutta kyllä näitä asioita tutkitaan ja otetaan huomioon. Mutta tämä lähtee nyt melko ohiksen puolelle.
Minulla on verenpurkauma alapäässä joka pitää puhkaista. Miten ihmeessä psyykkinen ongelmani olisi vaikuttanut niin että alapäässä on kipeä silminnähtävä verenpurksuma?
No ei varmaan mitenkään; toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. En sanonut, että jokaisella fyysisellä ongelmalla olisi psyykkinen tausta tai toisinpäin. En nyt ihan ymmärrä pointtiasi - mistä kohtaa viestiäni sait sellaisen kuvan, että näin väittäisin?
Mistä päättelet että minulla sen kummemmin olisi stressiä? Ei stressi ole sama kuin mt- ongelma. Ja kun minulla on sellainen somaattinen ongelma johon mt- asiat ei vaikuta mitenkään niin miksi ihmeessä niitä psylehtiä pitäisi edes lukea???
En päättele, että sinulla on stressiä; sanoin että toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. Usein MT-ongelma aiheuttaa stressiä tai stressi voi olla laukaisevana tekijänä. Stressi vaikuttaa verenkiertoon sekä sydämen toimintaan, monen sairauden laukeamiseen ja prognoosiin. Lapsuus- ja nuoruusajan stressin on todettu vaikuttavan hyvinkin paljon mitä monimuotoisempiin ongelmiinaikuisuudessa. JOS sinulla on stressiä niin se olisi voinut vaikuttaa verenpurkaumaan, ja voisi liittyä MT-ongelmaan. Mutta kuten ehkä huomasit, ensimmäinen lauseeni oli:" Ei varmaan mitenkään."
Ymmärrän, että jos sinulla on huonoja kokemuksia, on asenteesi ehkä sen takia hieman hyökkäävähkö; mutta en mitenkään leimaa sinua tai tee johtopäätöksiä sinusta muutaman AV-viestin perusteella.
Huomaatko itse, että olet aika ylimielinen? Luulet voivasi asiantuntijuuden varjolla kertoa miten asiat ovat. Vaikka olenkin mt-ongelmainen, niin opiskelen itsekin yliopistossa. Emme me kaikki mt-ongelmaiset ole mitään yksinkertaista rupusakkia, jolle korkeasti koulutetut psykologit voivat tulla hyppimään silmille. Minä olen ihan sinun veroisesi ihminen, älykäs ja pärjäävä, mutta minulla on psyykkinen ongelma.
Verenpurkauma on tullut fyysisen trauman takia, ei psyykesyistä. Jännästi tuot esille tässäkin psyykepuolta ja tunnut ajattelevan, että verenpurkauma on vain ilmeentynyt yks kaunis päivä. Ei ole. Se on ollut fyysisen trauman seurauksena. Saas nähdä kääntyykö se sielä gynen puolella psyykkiseksi :D
En ainakaan koe olevani ylimielinen. Kerron vain, mitä mieltä olen itse asioista ja myöskin siitä, että MT-ongelmien ei tulisi olla leimaavia, eikä niiden läpi katsoa ihmistä - kehoitin myös tekemään hoitovirheilmoituksen selkeästä ammattilaisen tekemästä kaltoinkohtelusta vastuuasemassaan. En mitenkään oleta, että kukaan olisi yksinkertainen, enkä mielestäni ole hyppinyt kenenkään silmille (voisitko muuten avata miten)? Minullakin on muuten vakava traumaperäinen stressihäiriö, jonka vuoksi olin vuosia traumaterapiassa, ja nyt olen melkein täysin kuntoutunut - ja vihdoin pystyn opiskelemaan loppuun ja tekemään työtä jota haluan; pointtini onkin juuri ollut, että psyykkinen ongelma ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ihan tavallinen ihminen! Lisäksi oma omayt vaikeuteni ovat opettaneet minua näkemään asioita myös asiakkaan puolelta. Ja etteikö voisi kuntoutua. Interventioiden tarkoitushan on nimenomaan toimintakyvyn palauttaminen tai parantaminen. Juuri sitä haluan sanoa, että jokainen ihminen on yksilö ja mielenterveydellisen diagnoosin ei tulisi muuttaa suhtautumista kys. henkilöön.
Ja uskon edelleen kyllä, että verenpurkaumasi on aivan fyysinen vaiva. Psyykkisiä ja fyysisiä vaivoja voi esiintyä rinnakkainkin. Migreeni ei vähennä diabeteksen uskottavuutta, miksi kliininen masennus vähentäisi verenpurkauman uskottavuutta?
Eli miksi fyysisen vamman seurauksena tulleen verenpurkaman hoidossa pitäisi lukea psyyketiedot, jotka olen tarkoittanut vain psykiatrin tietoon?
Kerrot, että sinulla on ollut traumaattinen tapahtuma elämässäsi. Mitä jos tätä ei olisi uskottu psyykepuolella vaan olisit saanut väärin esim persoonallisuushäiriö diagnoosin, etkä olisi päässyt traumaterapiaan vaan sinun olisi pitänyt terapiassa käsitellä, että mistä lapsuuden kokemuksesta persoonallisuushäiriösi on seurausta? Ja että olet kokenut normaalin elämän traumaattisena johtuen persoonallisuushäiriöstäsi? Ja kun yrität psykalla selittää, että ei, tämä ei johdu lapsuudesta vaan on ollut traumatapahtuma, niin potilastietoihin tulee merkintä "potilas oireilee, kieltää persoonallisuushäiriön olemassaolon, tarvitsee hoitoa persoonallisuushäiriöön"? Ja kun yrität uudelleen ja uudelleen selittää, että sinulla on traumakokemus niin se vain todistaa yhä enemmän ja enemmän että ole persoonallisuushäiröinen. Lopulta trauma jää hoitamatta ja ainoa mihin voit saada hoitoa on persoonallisuushäiriö ja hoitointerventiosi suunnitellaan persoonallisuushäiriödiagnoosin kautta. Ongelmiasi ei nähtäisi oikein vaan hoidon kohteena on (olematon) persoonallisuushäiriö. Ymmärrätkö nyt mitä haittaa diagnostiikasta on? Ja vallan väärinkäytöstä psykiatrisella? Jos potilas on eri mieltä diagnoosista, hän on sairaudentunnoton eikä ymmärrä ongelmiensa vakavuutta. Psykologit, psykiatrit yms päättävät mitä potilas ajattelee ja tuntee. Ei voi kuntoutua, jos hoidetaan väärää ongelmaa.
Tällaista todella tapahtuu, tiedän sen. Ja se on väärin. Haluaisin juurikin omalta osaltani vaikuttaa siihen, ettei näin tapahtuisi, mutta olen vain yksi ihminen ja ymmärrän sen. Siksi Valviran osuus onkin niin tärkeä, että virkavirheistä voi ilmoittaa. Ymmärrän myös diagnostiikan ongelmallisuuden; onneksi se ei ole ainoa työkalu. Kannattaa vaihtaa ammattilaista, jos hän kohtelee huonosti ja hakea toinen analyysi toisaalta; jos mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N27 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriset sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Anestesian sekä erityisesti leikkauksen jälkeen tarvittavien voimakkaiden kipulääkkeiden valinnan ja annostuksen vuoksi lääkärin on tiedettävä, onko potilaalla tavallista suurempi riski saada niistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Jos on, lääkäri pyrkii valitsemaan jonkun toisen lääkkeen tai jos se ei ole mahdollista, pienemmän annostuksen.
Joku kysyi, mitä merkitystä jollain vanhalla psykoosilla on. Sillä on just se merkitys, että kerran psykoosiin sairastuneella on suurempi riski joutua uudelleen psykoosiin, jos leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen annettu lääke on sellainen, joka lisää psykoosin mahdollisuutta.
Psykiatriset ongelmat eivät ole sairauksia siinä missä muutkin vaan diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia. Psykoosidiagnoosi voi olla myös väärä. Potilaalta voidaan joka tapauksessa kysyä lupa psyykelehtien avaamiseen ja selittää miksi tieto tarvitaan. Aina tieto ei ole kuitenkaan oikea. Lääkäri on saattanut tulkita psykoottiseksi asian joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.
Pakko tähän väliin todeta, että juuri tämänkaltainen puhe stigmatisoi mielenterveydellisiä sairauksia - että eivät ne ole sairauksia siinä missä muutkin, diagnoosi voi olla väärä tms. Voihan mikä tahansa diagnoosi olla väärä ja mielenterveyden ongelmat ovat sairauksia siinä muutkin - niistä voi toipua, oireet voivat lievittyä, se ei ole mikään leima loppuelämäksi. Tällaisten puheiden takia ihmiset, jotka voisivat saada apua elääkseen parempaa ja tasapainoisempaa elämää eivät välttämättä uskalla hakea sitä apua, leimaamisen pelossa. MT-kuntoutujat ovat aivan tavallisia ihmisiä siinä missä muutkin!
Mitä tarkoitat sillä, että diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia? Kun ammattilainen tekee vuosien koulutuksen pohjalta diagnoosin (joka toki voi olla vääräkin, silloin asia tulisi nostaa esiin ja arvioida toisella ammattilaisella uudestaan), niin kyllä sillä psykologian/psykiatrian ammattilaisella on ihan syynsä antaa se diagnoosi = jotta olisi mahdollista tehdä jonkunlainen interventio, joka auttaisi asiakasta oireidensa hallitsemisessa/lievittämisessä ja parantaisi elämänlaatua.
Diagnoosi nimenomaan lisää stigmaa. Diagnoosit tosiaan ovat sopimuksenvaraisia, ihmise tovat sopineet, mitkä kriteerit mihinkin diagnoosiin pitää olla. Esim homoseksuaalisuuskin on ollut ennen psykiatrinen sairaus. Luulisi sinun tietävän, että miten diagnostiset kriteerit on sovittu. Ne on nimenomaan SOVITTU. Esim persoonaalisuushäiriöiden olemassaolo on hyvin kyseeanalaista, koska persoonallisuushäiriö käsitetään sopeutumattomuudeksi yhteiskuntaan. Onko sopeutuminen yhteiskuntaan tervettä?
Diagnoosia ei tarvita intervention teossa. Usein se on myös hoidon tiellä. Esim potilas on raiskattu, hän pelkää miehiä ja saa dg:n epäluuloinen persoonallisuushäiriö ja sitten terapeutti alkaa pohtimaan, että mitä potilaan LAPSUUDESSA on tapahtunut, koska hän on niin epäluuloinen miesten suhteen.
Aina ei myöskään tehdä juurikaan interventioida vaan tarkoituksena on vain etsiä vikoja potilaasta.
Psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta eikä diagnooseilla juurikaan ole todellista merkitystä.
Suosittelen lukemaan Petteri Pietikäisen Hulluuden historia.Ja tämän:
"
Psykiatriset diagnoosit voivat olla merkityksettömiä
Antti Kirkkala | 11.07.2019 | 15:28- päivitetty 11.07.2019 | 16:04
Liverpoolin yliopiston tutkijat kyseenalaistavat vakiintuneiden diagnoosien tieteellisen pohjan.
Liverpoolin yliopiston kohututkimus väittää suurinta osaa psykiatrisista diagnooseista ”tieteellisesti merkityksettömiksi”.
Tutkijoiden mukaan yksilöiden välisten erojen vuoksi yleisdiagnoosi ei kuvaa riittävän tarkasti tietyn henkilön kokemia henkisiä ongelmia.
Tutkijat analysoivat psyykkisiä häiriöitä kategorisoivan, ammattilaisten käyttämän Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM–5) -oppaan kappaleet skitsofreniasta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, masennuksesta, ahdistuksesta ja traumaperäisistä häiriöistä.
Tutkijoiden mukaan eri diagnoosien välillä on huomattavan paljon samankaltaisia oireita, eivätkä kategoriat ota riittävällä tavalla huomioon yksilön traumaperäisiä tai muita merkittäviä elämänkokemuksia.
Diagnoosien väitetään näin ollen kertovan hyvin vähän itse potilaasta ja tämän tarvitsemasta hoidosta. Professori Peter Kindermanin mukaan potilaiden diagnoosit annetaan usein epäkriittisesti mielenvaltaisen ja sisäisesti ristiriitaisen kriteeristön pohjalta.
– Eri diagnoosien määrittely antaa illuusion niiden selitysvoimasta. Ne ovat kuitenkin tieteellisesti merkityksettömiä ja voivat leimata ihmisiä kielteisellä tavalla. Toivon, että tulokset kannustavat mielenterveysalan ammattilaisia pohtimaan asiaa laajemmin ja harkitsemaan traumojen ja muiden vastoinkäymisten vaikutusta, tutkimusta johtanut tohtori Kate Allsopp toteaa tiedotteessa."
https://www.verkkouutiset.fi/tutkimus-vaittaa-psykiatrisia-diagnooseja-…
Olet oikeassa diagnostiikan ongelmallisuudesta. Diagnoosihan ei onneksi ole psykologian ammattilaisten ainoa työkalu, ja diagnoosit muuttuvat, päivittyvät, katoavat, tulee uusia tilalle ja oireita otetaan pois yhdesta ja laitetaan toiseen. Kaiken lisäksi käytössämme on kaksi erilaista diagnostista mallia, jotka ovat hieman ristiriidassa keskenään.Diagnoosit antavat kuitenkin työkalun, minkä avulla suunnitella interventiota; etenkin vakavien MT-häiriöiden, kuten psykoosihäiriöiden (jotka vaativat lääkehoitoa) kohdalla.
Juuri tuo on e ongelma jos interventiota suunnitellaan diagnoosin pohjalta. Tässähän minunkin hoitoni lähti menemään väärään suuntaan, kun diagnoosi määritteli ongelmiani, enkä saanut todellisia ongelmiani kunnolla käsittelyyn. Esimerkiksi psykonanalyyttisessa terapiassa diagnooseilla ei juurikaan ole väliä vaan lähdetään potilaan ongelmista käsin. Itse valitettavasti olin kognitiivisissa terapiassa. Psykoosihäiriöt eivät todellakaan aina tarvitse lääkehoitoa. Olet kaiketi tietoinen Keroputaan mallista, jossa psykooseja hoidetaan hyvin vähäisellä lääkityksellä potilaslähtöisesti? Itse en psykoosiin ottaisi lääkehoitoa, ainakaan pitkäaikaisesti.
Psykoanalyyttinen terapia todella sopii monille. Diagnoosi ei aina ole tarpeellinen, olet oikeassa tässä asiassa. Psykoosihäiriöön lääkehoito saattaa olla välttämätön ,mutta kuten kirjoitin eräässä aiemmassa viestissäni, en todellakaan ole medikalisaation kannattaja. Muut interventiot työkaluiksi ensin! Mielestäni tosiaan lääkehoitoon ihan ajanpuutteen takia turvaudutaan LIIAN usein, kun tarkoituksena olisi pysyvä elämänlaadun parantaminen ja oireiden lieventyminen/poistuminen. Olen ehdottomasti lähtökohtaisesti psykoterapian/analyysin kannalla; on jopa epäeettistä olla sitä käyttämättä, kun se tutkimusten mukaan auttaa 80% verraten heihin, jotka eivät samaan vaivaan ole saanut samana aikana. Ja jos lääkehoitoa niin ei koskaan ainoana hoitona! Valitettavasti näin ei allallamme aina ole..
Ymmärrän, ja olen todella pahoillani puolestasi! Siksi juuri toivoinkin, että ilmoittaisit virkavirheestä Valviralle, jos terapeutti on suorastaan kiusannut sinua. Potilasturva on olemassa juuri tästä syystä. Mutta voi olla, että todellisuus ja se, mitä olen koulutuksessani oppinut ei aina kohtaa. Lähtökohtaisesti kuitenkin olen ymmärtänyt, että ilmoituksiin suhtaudutaan vakavasti, ja laki on mukana tässä juurikin sen takia, että väärinkäytöksiä voitaisiin kontrolloida.