N 44

Vierailija kirjoitti:

Ja siis haluaisin miehen avautuvan tunteistaan, jotta tiedän, missä mennään.

ap

Tämä on toki ymmärrettävä toive, mutta se on valitettavasti myös liikaa vaadittu, jos siitä kerran todennäköisesti seuraisi vain kiukuttelua ja riitaa. Et voi vaatia miestäsi avautumaan tunteistaan jos hän joutuisi kärsimään siitä. Edellytys sille, että haluaa toiselle kertoa sisimpiä tuntojaan, on se että voi tehdä sen pelkäämättä toisen vihaa, se että voisi kokea saavansa siitä itse helpotusta, kokea tulevansa hyväksytyksi tunteineen.

Pyydät miestäsi avautumaan, jotta sinä hyötyisit siitä jotain. Oletko miettinyt sitä, että hänenkin pitäisi hyötyä siitä jotain? Hänen tunteitaanhan ne ovat, eikö hänellä ole oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, jos ne sinulle kertoo? Sen, että hän kertoisi sinulle tunteensa pitäisi hyödyttää häntä, ei vain sinua. Siinä vaiheessa hänen oikeutensa tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi on ensisijainen, tärkeämpi kuin sinun hyötysi.

Sanoit itse, että jos et kestäisi hänen tunteidensa tunnustusta, käyttäisit sitä kimmokkeena eroon jotta voisit sitten syyttää miestäsi siitä. Tajuatko lainkaan, miten tyrmäävän itsekästä tuo on? Tajuatko, että pyydät kohtuuttoman paljon? Käytännössä sinä pyydät toista paljastamaan itsensä, jotta voisit rankaista häntä siitä. Minä luulen, että ei miehesi ole hiljaa kiusatakseen sinua. Hän on hiljaa suojellakseen itseään. Älä rankaise häntä siitä, että hänellä on vielä itsesuojeluvaisto tallella.

Nyt toivotan koko teidän perheelle mukavaa lomaa. Yritä sinäkin tehdä siitä mukava 😊

Vierailija kirjoitti:

Jahas. Ollaankin lähdössä, mutta suoraan sinne lomakeskukseen, ei miehen sukulaisille. Sinne ehtii myöhemmin. Mies jousti. No, kiva.

ap

Jättikö mies siis sen juoksunsa nyt välistä sinun vuoksesi?

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten mun olis helpompaa tulla vain mukaan, pakata omat kamani. Nyt jos mies todella odottaa minunkin panostavan asiaan, niin eihän tää etene mihinkään. Eikä edes keskustele asioista.

ap

Anteeksi nyt, mutta miten voit vaatia miestäsi keskustelemaan kanssasi, kun et itse tee keskusteluavausta? Ei se, että sinä kerrot lähteväsi vain miehen ja lasten mieliksi siinä vaiheessa kun pitää jo pakata ja lähteä, ole mikään keskusteluavaus. Eikä tässä vaiheessa ole kyllä enää keskusteluaikakaan. Tässä vaiheessa on aika pakata ja lähteä, pitää se lupaus minkä toiselle on antanut ja edes yrittää löytää itsekin jotain iloa siitä.

Vastaisuuden varalle pari vinkkiä: jos haluat tietää, mitä miehesi ajattelee, kysy sitä häneltä. Nythän et ilmeisesti kysynyt. Jos haluat hänen tietävän, mitä sinun päässäsi pyörii, niin kerro se hänelle. Nyt et näytä tehneen juuri sitäkään. Rehellistä ja avointa keskustelua voit odottaa toiselta vain silloin, kun olet itse yhtä rehellinen ja avoin ja myöskin halukas kestämään toisen rehellisyyden. Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Oli se keskustelunavaus à la minä. Jos ei kelpaa niin se on voi voi.

ap

Kuten haluat. Itsehän sinä siitä kärsit joten tosiaan, voi voi. Rehellistä ja avointa keskustelua ei nyt kuitenkaan voi toiselta odottaa saavansa, jollei itse sellaiseen pyri. Valituksesi miehesi puhumattomuudesta on siis sikäli turha.

Sitä paitsi, miehesi varmaan tuntee sinut jo, ja tietää, että sinä et kykenisi hänen tunteitaan kuuntelemaan kuitenkaan. Siksi hän ei niitä kerro. Älä syytä siitä häntä, sillä hän ei halua loukata sinua. Mitä ilmeisimmin hän on hiljaa juuri siksi, että säästäisi sinua mielesi pahoittamiselta.

Kyllä minä pyrin, jos en osaa niin ei se ole mikään syy tappaa minua. Ja jos mies ei ole edes yrittänyt tuoda mielipiteitään esille vaan on yksin päättänyt, etten kestä niitä niin onpa ylimielinen suhtautumistapa. Miksi tosiaankaan on kanssani? En tajua.

ap

Tuskin miehesi on ihan yksinään päättänyt sitä, että sinä et avointa ja rehellistä keskustelua kestäisi. Oletan että hän tuntee sinut sen verran hyvin tietääkseen asian ilman että alkaa sitä nyt testaamaan. Hänhän on naimisissa kanssasi ja elänyt kanssasi vuosikausia. Puolisonsa oppii tuntemaan sellaisessa ajassa.

Mieti nyt. Minähän en tunne sinua lainkaan ja silti minäkin osasin tämän keskustelun perusteella arvata, että sinun psyykeesi ei kestäisi avoimuutta nyt. Myönsit itsekin asian olevan näin. Jos minä, täysin tuntematonkin ihminen pystyn tuollaisen asian päättelemään oikein, aivan varmasti miehesi siihen kykenee.

Ei kukaan silloin halua alkaa toisen kanssa keskustelemaan, jos on edes todennäköistä että siitä ei muuta kuin riitaa tule. Tästä mulla on ihan omakohtaista kokemusta sen verran, että exäni kanssa keskusteluista ei tullut mitään, koska hän alkoi vain riitelemään. Joten lopulta minä en edes yrittänyt keskustella, saatika ärsyttää miestä tahallaan alkamalla kertomaan tunteistani. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies olisi ärsyyntynyt ja alkanut riitelemään ja minä olisin masentunut, koska yrittäessäni avautua ajatuksistani, en olisi tullut kuulluksi kuitenkaan.

Miksi sinä muuten haluaisit miehesi olevan avoin ja rehellinen tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tiedät, että sinä et hänen rehellistyttään kestäisi?

Miksi sitten vaivauduit olemaan mokoman typerän eksän kanssa? Muka rakastit? Sano suoraan vaan, mikä hän oli, keskustelukyvytön tollo.

aap

Kyllä minä exääni rakastunut olin kun seurustelemaan alettiin. Ei meillä siinä vaiheessa vielä mitään ongelmia ollut, joten en myöskään tiennyt hänen olevan kyvytön ongelmia kestämään. Ja kyllä, hän oli keskustelukyvytön tollo ja sen lisäksi paljon muutakin. Arvaatko miksi hän on ex? Muunmuassa siksi, etten enää jaksanut elää keskustelukyvyttömän tollon kanssa. 😉

Miksi sinä olet miehesi kanssa, vaikka selvästi pidät häntä keskustelukyvyttömänä tollona etkä edes rakasta? Entä miksi haluat hänen avautuvan sinulle tunteistaan, vaikka tiedät ettet ole kykenevä kestämään sitä?

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten mun olis helpompaa tulla vain mukaan, pakata omat kamani. Nyt jos mies todella odottaa minunkin panostavan asiaan, niin eihän tää etene mihinkään. Eikä edes keskustele asioista.

ap

Anteeksi nyt, mutta miten voit vaatia miestäsi keskustelemaan kanssasi, kun et itse tee keskusteluavausta? Ei se, että sinä kerrot lähteväsi vain miehen ja lasten mieliksi siinä vaiheessa kun pitää jo pakata ja lähteä, ole mikään keskusteluavaus. Eikä tässä vaiheessa ole kyllä enää keskusteluaikakaan. Tässä vaiheessa on aika pakata ja lähteä, pitää se lupaus minkä toiselle on antanut ja edes yrittää löytää itsekin jotain iloa siitä.

Vastaisuuden varalle pari vinkkiä: jos haluat tietää, mitä miehesi ajattelee, kysy sitä häneltä. Nythän et ilmeisesti kysynyt. Jos haluat hänen tietävän, mitä sinun päässäsi pyörii, niin kerro se hänelle. Nyt et näytä tehneen juuri sitäkään. Rehellistä ja avointa keskustelua voit odottaa toiselta vain silloin, kun olet itse yhtä rehellinen ja avoin ja myöskin halukas kestämään toisen rehellisyyden. Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Oli se keskustelunavaus à la minä. Jos ei kelpaa niin se on voi voi.

ap

Kuten haluat. Itsehän sinä siitä kärsit joten tosiaan, voi voi. Rehellistä ja avointa keskustelua ei nyt kuitenkaan voi toiselta odottaa saavansa, jollei itse sellaiseen pyri. Valituksesi miehesi puhumattomuudesta on siis sikäli turha.

Sitä paitsi, miehesi varmaan tuntee sinut jo, ja tietää, että sinä et kykenisi hänen tunteitaan kuuntelemaan kuitenkaan. Siksi hän ei niitä kerro. Älä syytä siitä häntä, sillä hän ei halua loukata sinua. Mitä ilmeisimmin hän on hiljaa juuri siksi, että säästäisi sinua mielesi pahoittamiselta.

Kyllä minä pyrin, jos en osaa niin ei se ole mikään syy tappaa minua. Ja jos mies ei ole edes yrittänyt tuoda mielipiteitään esille vaan on yksin päättänyt, etten kestä niitä niin onpa ylimielinen suhtautumistapa. Miksi tosiaankaan on kanssani? En tajua.

ap

Tuskin miehesi on ihan yksinään päättänyt sitä, että sinä et avointa ja rehellistä keskustelua kestäisi. Oletan että hän tuntee sinut sen verran hyvin tietääkseen asian ilman että alkaa sitä nyt testaamaan. Hänhän on naimisissa kanssasi ja elänyt kanssasi vuosikausia. Puolisonsa oppii tuntemaan sellaisessa ajassa.

Mieti nyt. Minähän en tunne sinua lainkaan ja silti minäkin osasin tämän keskustelun perusteella arvata, että sinun psyykeesi ei kestäisi avoimuutta nyt. Myönsit itsekin asian olevan näin. Jos minä, täysin tuntematonkin ihminen pystyn tuollaisen asian päättelemään oikein, aivan varmasti miehesi siihen kykenee.

Ei kukaan silloin halua alkaa toisen kanssa keskustelemaan, jos on edes todennäköistä että siitä ei muuta kuin riitaa tule. Tästä mulla on ihan omakohtaista kokemusta sen verran, että exäni kanssa keskusteluista ei tullut mitään, koska hän alkoi vain riitelemään. Joten lopulta minä en edes yrittänyt keskustella, saatika ärsyttää miestä tahallaan alkamalla kertomaan tunteistani. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies olisi ärsyyntynyt ja alkanut riitelemään ja minä olisin masentunut, koska yrittäessäni avautua ajatuksistani, en olisi tullut kuulluksi kuitenkaan.

Miksi sinä muuten haluaisit miehesi olevan avoin ja rehellinen tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tiedät, että sinä et hänen rehellistyttään kestäisi?

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Niin siis voi olla. Niin miksi se idiootti ei ole kertonut niitä pitkin matkaa? En olisi edes mennyt yhteen tuollaisen pimittäjän kanssa. En halua ketään, joka näennäisesti näyttelee mukavaa. En todellakaan. Olen sanonut sille, että puhuu, jos pimittää, niin ei ole minun vastuullani.

Sitäpaitsi sanoin jo, että raivostuisin itsekin, jos tulee jotain poikkipuolista marinaa. Eli en kestäisi, mutta tuolle miehelle en häviäisi, jos alamme tapella. Olen sen verran kova itsekin. Mutta sopua tuskin tulisi.

Tästä luulisi sinunkin jo tajuavan, miksi miehesi ei kerro mitä ajattelee. Jos kertoisi, sinä et kestäisi sitä vaan raivostuisit etkä pystyisi sopua tekemään. Ja niin olisi kaikkien loma pilalla ja kaikkein eniten kärsisivät ne teidän lapsenne. He joutuisivat kärsimään täysin ilman omaa syytään, vain siksi, että äiti ja isä alkavat riitelemään.

En minäkään miehesi asemassa mitään sanoisi. Ei tässä vaiheessa todellakaan ole aika alkaa aikuisten riidellä vaan on aika pakata ja lähteä, edes niiden lasten takia. Aikuisten ihmisten pitää pystyä tällaiset asiat keskustelemaan jo siinä vaiheessa, kun matkaa aletaan suunnittelemaan eikä kiukkuamaan vasta sitten kun kaikki on suunniteltu ja lähtöpäivä koittanut.

Ja siitä kun valitit, että miksei miehesi ole kertonut tunteistaan pitkin matkaa. Kuinka hän olisi voinut sen tehdä, jos sinä vasta tänään edes sanoit lähteväsi vain hänen ja lasten mieliksi? Eihän tänään, lähtöpäivän aamuna sille mitään mahda kukaan. Tässä vaiheessa ei voi enää muuta kuin pitää kiinni sovituista asioista ja kestää se. Kai ne lapset nyt edes kivan loman ansaitsisivat siitä huolimatta, että heidän vanhempansa eivät kykene keskustelemaan kuten aikuiset ihmiset keskustelevat?