N 44
Seuratut keskustelut
Kommentit
Koko päivän on satanut vettä, nyt tosin ajattelin sihauttaa siiderin auki ja siirtyä terassille joksikin aikaa. Tuo kumea jylinä ulkona lupailee kerrassaan herkullista ukkosta nimittäin =D
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
No kerro nyt ihmeessä mikä tämä pieni vaiva on, jolla kaikki tämä saavutetaan! Ai, niin, jos laihduttamista tarkoitat, niin sitä en varsinaisesti pieneksi vaivaksi kutsuisi. Helkkarinmoinen, vuosikausia kestävä urakka, joka edellyttää lähes kokonaan uuden elämän- ja ajattelutavan omaksumista. Toki se silti kannattaa, mutta useiden kymmenien laihdutettujen ja lihottujen kilojen kokemuksella en pitäisi pysyvää laihtumista pienenä vaivana, kaukana siitä.
Jos ravintolassa on pöytiinohjaus, niin tottakai odottelen rauhassa sitä varten varatulla alueella. Mutta jollei pöytiinohjausta ole, niin missä mun pitää odotella, jollen voi mennä vapaaseen pöytään istumaan? Ette kai te tarjoilijat oikeasti halua odottelevia ihmisiä sinne ravintolan käytäväosioille kaikkien tielle makeksimaan?
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.