MollyMinerva

Rokotutin lapseni. Vaikka tuhkarokon tappavat tai vammauttavat jälkitaudit ovat harvinaisia, ne ovat silti mahdollisia:

"Vaikka vuonna 2014 maapallon väestöstä 85 % oli rokotettu tuhkarokkoa vastaan, todettiin vielä yli 100 000 tämän taudin aiheuttamaa lapsen kuolemaa. Lukumäärä oli kuitenkin vain viidesosa vuonna 2000 kuolleiden määrästä. WHO arvioi, että 2000-luvulla rokotukset ovat säästäneet 17 miljoonan lapsen hengen [maailmanlaajuisesti]. ...

Tuhkarokkovirus voi vahingoittaa keskushermostoa. Pelätyin komplikaatio on aivotulehdus, jonka saa noin yksi tuhannesta (ks. «Aivotulehdus (”aivokuume”)»1). Sen oireet alkavat noin viikon kuluttua muiden oireiden alusta. Tavallisimmat lisätaudit ovat kuitenkin itse viruksen tai jälkitautina bakteerin aiheuttamat välikorvatulehdus (ks. «Korvatulehdus lapsella»2) ja keuhkokuume (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»3). Tuhkarokkoon ei ole olemassa lääkettä."

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…

"Kuolinsyytilaston mukaan vuosina 1963–1974 tuhkarokkoon kuoli [Suomessa] keskimäärin kolme tapausta vuodessa. Ennen rokotuksia tuhkarokkoepidemioita esiintyi muutaman vuoden välein, joten epidemiavuosina kuolemantapauksia oli enemmän ja välivuosina vähemmän.

Ongelmia aiheuttivat myös tuhkarokon jälkitaudit, kuten kouristukset, keuhkokuume, välikorvantulehdus ja aivotulehdus. Tuhkarokon harvinaisin jälkitauti on subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE). Kyseessä on aivoja vähitellen tuhoava sairaus, joka puhkeaa 5-15 vuotta rokon sairastamisen jälkeen. Tautia ei voi parantaa."

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/jos-rokottaminen-loppuisi/

Vierailija kirjoitti:

Minulla yksi syy erooni oli se, että kun pelastin kerran eksyneen koiran, mies olikin yllättäen tosi inhottava tätä koiraa kohtaan. Tämän jälkeen huomasin myös, että mies puhui halveksivasti ystäväni kissasta ja veljensä lapsista... Siitä alkoi minun puolestani suhteen alamäki ja ero tuli reilussa vuodessa.

Seuraava mies olikin sitten avoimesti eläin- ja ihmisrakas ja hyvin lämminsydäminen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

... Jos kuvittelette, että näyttelemällä selviää niin ehei. ... viimeistään silloin kun et jatkuvasti jaksa näytellä vaan se sun oikea luonne tulee esiin ... Sitten onkin kyyti kovaa kun paljastut ...

Mun avioliittoni kaatumiseen muuten vaikutti kaikkein eniten se, että exältä, joka suhteemme alkuaikoina oli vaikuttanut hyvinkin empaattiselta ja auttavaiselta, ei loppupeleissä löytynyt ymmärrystä yhdelle lapsistamme, joka sairastui kroonisesti esiteini-iässä. Nääs eläinten ja vieraampien ihmisten auttaminen teki hyvää itsetunnolle ja julkiselle imagolle, mutta että oma lapsi onkin pysyvästi sairas, se ei sopinutkaan hänen Potemkinin kulisseihinsa yhtään.

Mulla ei vieläkään ole sanoja sille alkukantaiselle raivolle, minkä tuon näkeminen mussa herätti. Kirosanoja ei kertakaikkiaan ole riittävästi eikä riittävän kamalia.

Tässä on varmaan mukana vielä uutuuden ja oksitosiinin huumaa (nykyisen miehen kanssa saman katon alla vasta vuoden verran), mutta olen kyllä ihan vapaaehtoisesti noussut aikaisin ylös melkein kaksi vuosikymmentä ennen tätäkin suhdetta. Lisäksi nykyään nukahdan aika nopeasti, ja saan tarvittaessa melko lyhyistäkin unenpätkistä yhdistämällä riittävän määrän unta. Viikonloppuna myös nukun enemmän ja huomattavasti myöhempään. Ja miehelläni on loistavat unenlahjat: nukkuu missä vaan ja nukahtaa nopeasti (herääminen onkin sitten eri juttu, siitä lisää alla).

Arkena nousen mielelläni aikaisin, MUTTA: olen ennen aamukahvia täysin pöpperössä ja epäsosiaalinen. Joten kaikille kanssani asuville ja itselleni on helpointa, jos nousen ennen muita perheenjäseniä ja saan ainakin pari kulausta kahvia sisääni ennen kuin kukaan yrittäkään puhua mulle tai toimia samassa tilassa.

Mun mies on taas aina, vauvasta saakka, ollut iltavirkku, ei varmasti nukahda ennen puoltayötä ja nukkuisi vähintään kymmeneen joka aamu, jos se olisi mahdollista. No arkena ei onnistu, koska työ, joten kahvi on hänellekin arkiaamuisin ihan ehdoton tarve (ja on se muutenkin).

Lisämausteena: mun nuorimmaisen lukio jostakin älyvapaasta syystä pistää nuoret tulemaan kouluun lähes jokainen päivä kahdeksaksi (hän on kakkosluokalla ja tämä nyt päättyvä jakso oli ensimmäinen, jossa oli viikossa peräti YKSI yhdeksän aamu). Mielelläni näen häntäkin aamulla, erityisesti kun aika monena iltana hänellä on kielikurssi, reilusti läksyjä tai menoa kaverien kanssa.

Niinpä aamumme ovat tämän ensimmäisen yhteisen vuoden aikana vähitellen muotoutuneet tällaisiksi:

Minä nousen ennen kuopusta, jotta saan sen ekan "hätäkahvin" kitusiini ja ehdin muut aamutoimeni niin että kylpyhuone on vapaa kun hän kuudelta herää. Keitän puuron, pistän ison pannun kahvia tulemaan. Kuopus syö, juttelemme, kumpikin lukee mitä lukee, sitten hän lähtee kouluun (matka on melko pitkä ja kuopus inhoaa sekä aamulla hosumista että myöhästymistä).

Minä menen takaisin nukkumaan, melkein tunniksi. Kun kelloradio herättää puoli kahdeksan, minä vaiennan sen, napsautan pikkulamppuun valon, pistän herätys-soittolistan soimaan ja ryömin miehen kainaloon. Hän sitten hitaasti siirtyy tajuisen puolelle, halaillaan, minä kerron aamun uutiset jos sellaisia on, halaillaan lisää. Puoli tuntia hänen omatahtinen heräämisensä yleensä kestää. Ja on ihanaa että se puoli tuntia on samalla lämmintä läheisyyttä.

Kahdeksalta nousemme ylös, varmistan että esikoiseni (jälkikasvusta se aamu-unisin) on myös herännyt, ja siitä se päivä lähtee. Vasta kun mies on saanut puuronsa syödyksi ja kahvinsa juoduksi, pystyy hänen kanssaan keskustelemaan niin, että siitä jää hänelle jokin muistijälki myös.

Iltaohjelmamme vaihtelee eikä mene mitenkään tiukasti kellon mukaan; 22-23 välillä alan haukotella. Miehelle on OK että menen nukkumaan ennen häntä, ja hän osaa myös tulla nukkumaan varsin hiljaa. Yleensä herään kuitenkin just sen verran että halataan vielä hyvää yötä, ja sitten nukahdamme molemmat.

Viikonloppuisin heräilen kyllä muutaman kerran ennen miestä, mutta nukahdan yleensä melko hyvin uudelleen. Joskus saatan yhdeksän jälkeen aamulla lukea sängyssä, koska kun mies tietää saavansa nukkua, häntä ei valo eikä ihan pienet äänetkään häiritse. Harvoin nousemme viikonloppuna ennen kymmentä, jolloin -- jos jälkikasvua on paikalla -- esikoinen on yleensä jo ehtinyt keittää kahvit. Joskus kuopus on myös sekoittanut crepe-taikinan valmiiksi, ja kerran olivat saaneet kaksosetkin mukaan ja porukalla leiponeet leipää. Ihania ovat, isot teinit ja nuoret aikuiset. <3

Ihan sama oliko narsisti vai jotain muuta, joka tapauksessa niin rajatonta sekoilua, että parempi pysyä kaukana. Hyvä että poistuit hänen elämästään.

TL;DR: Mitä jos miettisit tätä siltä kantilta että jos hankit hänen kanssaan lapsia, vaimosi todennäköisesti kohtelee heitä kuten sinua nyt. Olisiko se lapsille hyvää elämää?

Pitemmästi:

Vaimosi käytös valitettavasti kuullostaa hyvin samantapaiselta kuin mun ex-aviomiehen:

* sabotoi puolison koko loppuelämän terveydelle ja toimintakyvylle välttämätöntä asiaa (esim. lääkärin määräämä lepo) -- mun exä teki tätä sekä mulle että meidän lapsille, mikä oli yksi pääsyy miksi lähdin lasten kanssa

* manipuloi tilanteen / tilanteita niin että puoliso menettää kontaktin ystävään / ystäviin -- mun exä teki tätä lisäksi myös meidän lapsille

* manipuloi tilanteen / tilanteita niin että puoliso menettää rahaa -- lisäksi mun exä mm. lainasi lasten rahoja kertomatta mulle tai esi/teineille

* arvostelee likimain kaikkea mitä puoliso tekee, juuri mikään ei riitä / kelpaa -- samoin oli myös meillä

* pihtaa seksiä -- samoin

* osoittaa vakavaa empatian puutetta -- mun exä tekee tätä edelleen meidän teineille / nuorille aikuisille ajoittain, sen perusteella mitä jälkikasvu on mulle kertonut (itse en exää enää tapaa, viestintä on kirjallista ja kulkee "palomuuri"-ihmisen kautta)

* pyytää anteeksi MUTTA ei muuta käytöstään -- mun exä tekee tätä edelleen meidän teineille / nuorille aikuisille ajoittain

* jos käytöksen toistuvuudesta huomauttaa, vetoaa anteeksipyyntöön, ikäänkuin se olisi jokin taika, joka oikeuttaa jatkamaan kettuilua (oikea anteeksipyyntö ei todellakaan toimi noin) -- mun exä tekee tätä edelleen meidän teineille / nuorille aikuisille ajoittain

Toi "Pyysinhän mä jo anteeksi, mitä siinä vielä nillität" on niin syvältä ja poikittain. Sen jos kääntää ei-kusipäisten kielelle, niin tulos on "Annan sinulle vain sanoja, etkä saa huomata mitä todellisuudessa teen." Täyttä skeidaa.

Olet paremman arvoinen.

Yksi vakava varoitus: pariterapia ihmisen kanssa, joka toistuvasti ei muuta käytöstään vaikka on pyytänyt anteeksi, saattaa hyvinkin vain pitkittää sun kärsimystäsi. Mä suostuin käymään yhteensä 2.5 vuotta erilaisia pariterapioita, mutta niistä tulos oli aina pyöreä nolla: mies hurmasi terapeutit, viattomanpyörein silmin selitti miten "hän ei ollut ymmärtänyt" ja miten minä "en puhu hänelle tarpeeksi". Täydestä meni kuin väärä raha, koska valehtelija, joka itse uskoo omiin valheisiinsa, on niin vakuuttava. Ja kun terapia loppui, 1-3 kuukauden päästä tuli hänen seuraava räjähtämisensä jostakin asiasta, jonka minä taas olin tehnyt aivan kammottavan väärin.

Mun mielestä sillä ei ole juurikaan väliä onko vaimosi narsisti vai jotakin muuta, tärkein asia on että sinä et ole onnellinen hänen kanssaan, tilanne on jatkunut samantapaisena jo pitkään, eikä muutosta parempaan päin ole yrityksistäsi huolimatta tapahtunut.