Minä olen vaan niin hyvä
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Täytyyhän sun sanoa. Ei mies voi muuten tietää, että se ei tunnu sinulta kivalta. Kerrot just näin kun tännekin laitoit. Ei ole kohtuutonta pyytää häntä olemaan kuolaamatta muiden perään. Voit kysyä miltä hänestä itsestään tintuisi jos sinä ihailisit muita avoimesti miehiä.
En sano tätä mielelläni, mutta monelle miehelle on aivan sama, kuolaako nainen jotain komistusta vai ei. Jos on ap:n miehen kaltainen moukka, niin ei varmasti kiinnosta pätkääkään, jos nainen on katsonut jotakuta sillä silmällä. Hän vain jatkaa nuorten tyttöjen kuolaamista, koska ei osaa asettua asemaasi, että hänen toimintansa loukkaa sinua syvästi.
Nosta kissa pöydälle ja keskustelkaa rakentavasti asiasta. Anna hänelle mahdollisuus korjata tapansa, mutta jos tilanne ei muutu, eroaminen on silloin järkevin vaihtoehto.
Ps. Lainasin vahingossa väärää tekstiä, tämä oli tarkoitettu luonnollisesti ap:lle:)
Vierailija kirjoitti:
Miltä tosirakkaus tuntuu...ekana tulee mieleen, että turvalliselta. On hyvä ja helppo olla yhdessä. Luottamus ja syvä ystävyys. Välillä on romantiikkaakin ilmassa. Mutta suurimman osan ajasta levollista, hyvää yhdessäoloa ja yhteen hiileen puhaltamista. Tunnetta, ettei haluaisi elää ilman toista (ja nyt tarkoitan jotakin pysyvämpää, kuten kuolemaa tai eroa, en erossaoloa työmatkojen tms. vuoksi).
Tässä vielä yksi esimerkki, miten itse näen tosirakkauden:
Olin lähes 40 asteen kuumeessa ja jalat ei kantanut. Mies kantoi mut vessaan ja kun en jaksanut enää palata sänkyyn, jäin makaamaan kylppärin lattialle tunniksi ja koko tuon ajan mies oli mun vierelläni ja pyyhki kehoani kylmillä ja märillä pyyhkeillä, jotta kuume tulisi alas. Kun sitten mulla diagnosoitiin keuhkokuume, mies jäi töistä pois kuukaudeksi ja hoiti lapset (nuorin vauva) ja kodin. Itse sain vain levätä.
Ihana!!!!!
Itsekin miehenä ajattelen rakkauden niin, että tekee toisen puolesta asioita, jotka eivät aina ole niin kivoja, mutta jotka tekee, koska rakastaa toista. Minulla on haave joku päivä saada hakea kaatosateessa kaupasta esim. vauvanruokaa tms. ehdottoman tarpeellista, joka pitää saada juuri sillä sekunnilla:)
Nyt on ollut pari päivää pari vesikuppia. Käyn vaihtamassa veden joka toinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeitahan ne on. En pysty luottamaan siihen että ihmiset oikeasti haluaisivat viettää aikaa kanssani, joten vetäydyn. Ainut ystäväni on kumppani. Olen tyytyväinen siihen että on edes yksi ystävä, mutta se käy pidemmän päälle raskaaksi molemmille kun toinen suorittaa sekä kumppanin että ainoan ystävän roolia.
Olen aina ollut se, joka on kaikkien kaveri ja seurana silloin, kun ketään muuta ei ole tarjolla. Sitten kun tulee parempaa seuraa, ei minua enää tarvitakaan. Lapsena olleet parhaat kaveritkin lähtivät parempien matkaan. Lähde tässä sitten avoimin mielin solmimaan ystävyyssuhteita kun kokemuksena on se, ettet kelpaa kuin hätävaraksi.
Ei pitäisi rypeä itsesäälissä, mutta miten nousta ylös pää pystyssä ja ottaa vastaan se sosialisoitumisen haaste näin aikuisena, kun se on ns normaaleillekin ihmisille muutenkin haastavaa?
Itse olen onnistunut suureksi yllätyksekseni luomaan jopa hyvä päivän tuttuja-suhteita, joista osan voisi ehkä tulkita jopa ystävyydeksi:D En olisi ikinä uskonut tämän päivän koittavan joskus teini-ikäisenä, en ikinä. Haaste on tosiaan se, että kun on vähän huonompi päivä, niin juuri kukaan ei ota kontaktia, koska olemukseni varmasti viestittää sitä, että haluan olla rauhassa, mikä pitää osin paikkansa, mutta silti sitä haluaisi jutella jonkun kanssa niitä näitä. Olen huomannut, että tämä todella vaikea ja monimutkainen yhtälö, johon ei ole helppoa ratkaisua.
Toivoisin vain, että jokainen, jolla on mielenterveysongelmaisia ystäviä, muistakaa, että eivät he tahallaan ole teille ilkeitä. Se on se sairaus, joka saa masentuneen käyttäytymään ikävästi. Se on raskasta ja ymmärrän kyllä, jos sitä ei jaksa, koska se riski siitä, että itsekin sairastuu on olemassa ja ei ole mitään mieltä siinä, että sitten kumpikin on masentunut, ahdistunut ym.
Jokainen tekee omat päätöksensä siitä, miten toimii näissä tilanteissa. Muistakaa tehdä kivoja asioita, jotka saavat teidät edes vähän hymyilemään. Olkoon se vaikka kuinka pientä, niin tehkää se. Masentuneelle jokainen ilonpilkahdus on erittäin tärkeää, vaikka se ei siltä juuri sillä hetkellä tuntuisikaan.
Jaksamisia jokaiselle asian kanssa painivalle ihmiselle!
Eikö tuo nyt ole aika ilmeistä, että tuollaisessa käytöksessä on jotain isompaa takana kuin kursailu? Huono itsetunto tekee ainakin itsellä sen, etten halua vaivata muita enempää kuin on pakko, jos sitäkään.