Milk and Honey

Elikkäs nyt viikkoja tasan 8. Neuvolassa en ole käynyt, mutta huomenna olisi tarkoitus sinne soittaa. Minulla on ennestään 2 lasta. 2007 tulin raskaaksi e-pillereitä syödessäni ja mies ei lasta halunnut. Painostuksesta ja monista muista syistä tein abortin. On ollut henkisesti erittäin raskasta ja mietin aborttia edelleen päivittäin.

Nyt maaliskuun alusta hormonikierukka tuli itsestään ulos ja kappas, testi näytti plussaa. Mies ei lasta halua, mutta itse en kykene enään aborttiin, joten tämä asia on nyt vain näin ja siihen on yritettävä sopeutua.



Itsellä on alusta asti rinnat turvonneet ja maitoa tulee. Muissakin raskauksissa näin. Huono olo ja välillä jopa oksetus vaivaa jatkuvasti. Aamulla herätessä olo on yleensä ihan ok, mutta siitä se muuttuu huonommaksi ja iltaisin ehkä ollut huonoin olo. Nukun myös todella paljon. Oikeastaan mitään en saa tehtyä paitsi nukuttua tai sitten istun ja puhisen. Vatsa on myös kuin potkupallo ja töissä arvasivat raskauden jo reilu viikko sitten. Vatsaa ei pysty peittelemään, joten on ollut hankala salata asiaa.



Tyttö raskaudesta oksensin ihan koko ajan yötäpäivää, kykenemättä edes nousemaan sängystä. Edes vesi ei pysynyt sisällä. Kun avun kanssa raahauduin vessaan, oksensin koko matkan. Puoleen väliin asti mentiin näin ja siitä parin sairaalajakson jälkeen oksentelin vain pari kertaa päivässä aina synnytykseen asti.

Poika raskaudesta voin pahoin kuukausitolkulla, mutta oksensin vain muutamia kertoja. Kykenin jopa huolehtimaan esikoisesta.



Nyt mietityttää olisko poika tulossa, kun naama on taas täynnä finnejä ja huono olo vaan koko ajan. Myös suolaista tekee mieli, ihan niin kuin aiemmasta poikaraskaudesta.



Minulla siis 2 lasta ja molemmilla eri isät. Nykyisen kanssa alettiin seurustella, kun kuopus oli vasta 1kk. Miehellä ei ole lapsia eikä niitä haluakkaan. Mies on aivan loistava "isä" lapsilleni ja parempaa miestä saa muutenkin hakea. Tämä oli myös yksi syy aiempaan aborttiin. En halunnut pakottaa miestä isäksi tai pahimmassa tapauksessa viedä lapsiltani "isää". Toisella lapsella kun ei omaa isää ole ollenkaan ja toinen tapaa oikeata isäänsä vain1-2 kertaa vuodessa, sillä isä on alkoholisti ja muutenkin elää vain itselleen. Vaikka tiedän, että mieheni on vastuuntuntoinen, niin silti pelottaa, että jospa se kumminkin lähtee kuvioista. Sitten olenkin 3 lapsen yh.. En usko,että lähtee, mutta silti se pelottaa.. Ja miten lapseni kestäisivät sen? Olen myös miehellepuhunut, jos sterilisoisi itsensä tämän lapsen jälkeen, mutta ei oikein siitäkään innostunut..



Tästä tulee romaani joten lopettelen ja palailen asiaan kun olen käynyt neuvolassa..

Juuri tuon matkan takia naistenklinikka ei ole vaihtoehto. Kahden aikaisemman synnytyksen nopeuden vuoksi ei kannata edes harkita naistenklinikkaa. Meillä ei ole autoa käytössä ja matka taitetaan taksilla. Jos lapsi sattuu syntymään siihen aikaan, kun on aamu/ilta ruuhka, niin ei kannata ottaa riskiä, että vauva syntyisi taksissa. Olen myöskin molemmilla kerroilla ollut niin kipeä, etten halua silloin olla vieraan ihmisen kanssa taksissa.



Neuvolaan en ole vielä soittanut enkä siis käynyt. Pelkopolia olen miettinyt, mutta 2 ystävän kokemuksien perusteella koen sen aivan turhaksi. Heillä tosin vähän eri tilanne, että he pelkäsivät synnytystä ihan kamaasti jne.. pelkopolilla sitten puitiin asiaa, kirjattiin ylös toiveet tehokkaasta kivunlievityksestä, synnytys asennoista ym. Kummankaan mitkään toiveet eivät toteutuneet. He synnyttivät myös jorvissa. Siksi koen asian turhaksi.



Mutta katsotaan nyt. Kiitos kannustuksesta.

Esikoisen synnytin naistenklinikalla ja kaikki meni hienosti. Minua kuunneltiin, kannustettiin ja neuvottiin asiallisesti. Epiduraalin sain pyytämättä heti saliin päästyäni.



Mutta jorvi vuonna 2004... Minua ei kuunneltu ollenkaan, äkäinen kätilö vain tiuski ja äyski. Pyysin heti epiduraalia sillä tiesin ettei vauvan syntymään menisi kuin korkeintaan pari tuntia. Ensimmäisestäkin kerkesin olla sairaalassa vain 3 tuntia kunnes tuli ulos. Kätilö ei kuunnellut minua ollenkaan. Vähätteli kipujani, tiuski, naurahteli jne. Olin hyvin agressiivinen kun kivut olivat helvetilliset. Monihan lamaantuu valtavan kivun edessä, mutta minä taas huudan ja riehun kahta kauheammin. Vaadin kätilöltä nätisti sekä huutamalla epiduraalia, ilman tulosta. Lopulta kätilö tuli kosketusetäisyydelle ja otin häntä rinnuksista kiinni ja huusin kiroillen epiduraalia. Tajusin kyllä heti, että nyt menee liian pitkälle ja päästin irti. Tajusin myös pyytää anteeksi.



Kätilö katsoi minua ja totesi, että oletko sinä muka oikeasti noin kipeä?? Katsotaanpas se tilanne.. Ja 9cm oli paikat auki ja totesi, että oho.. saat ruveta ihan kohta ponnistamaan.

Synnytyksen jälkeen pyysin uudelleen anteeksi henkilökohtaisuuksiin menemistä ja kätilö pyysi anteeksi ettei ollut kuunnellut minua. Kätilö sanoi, että papereissani oli lukenut, että olen ensisynnyttäjä ja hän oli ajatellut että synnytyksessä menee useita tunteja ja että ensisynnyttäjänä en tiedä mitä se "oikea" kipu on ja liioittelen kipujani. Sanoin kyllä kesken synnytystä, että muistan edellisestä kerrasta kuinka helvetilliset kivut tulee, että tarvitsen lääkitystä, mutta kätilö ei kuunnellut.



Ihan sama vaikka olisinkin ollut ensisynnyttäjä, niin kätilö toimi erittäin törkeästi ja mielivaltaisesti kun vähätteli kipujani, naurahteli jne..



Synnytyksen jälkeen kun olin peseytynyt ja syönyt aamupalan otin lapsen kainaloon ja lähdin kotiin vaikka kovasti yrittivät estellä. Nyt odotan kolmatta ja matkan sekä oletettavasti nopean synnytyksen vuoksi Jorvi olisi ainut vaihtoehto.

Päätin tuon kokemuksen jälkeen, että Jorviin en mene synnyttämään. Aion synnyttää yksin kotona ilman ammattilaisen apua ja jos jokin menee pieleen, sitten toki ambulanssi. Vielä en ole mieltäni muuttanut ja tunne vain vahvistuu.



Itse sain elin ikäiset traumat.

ekaluokkalaisen äiti. Minulla on työpaikka, mutta olen vuorotyössä. Lapsi ei päässyt iltapäiväkerhoon, koska ne on buukattu täyteen ja hoitajia ei ole. Lapsi pääsee koulusta jo klo 12 ja pahimmillaan hän olisi yksin kotona n. 10 tuntia.



Sovimme työpaikalla, että teen töitä vain 10 tuntia viikossa. Joskus teen esim lauantai vuoron, jolloin saan lapsen hoitoon, joskus 4,5 tunnin iltavuoron viikolla, kun saan lapsen hoitoon. Käytännössä olen töissä siis 1-2 päivää viikossa ja äitini hoitaa silloin lasta.



Menin sossuun keskustelemaan asiasta ja he totesivat, että koska en voi jättää lasta yksin tuntikausiksi, on ihan ok, että teen vain 1-2 vuoroa viikossa. Sossu maksaa toimeentulotukea, asumistuki nousi jne.. Pärjäämme ihan normaalisti.



Eli sossuun yhteys vaan. Lapsen etu on tärkein!

Pohdin asiaa monelta eri kantilta ja saatiin lopulta juteltua miehenkin kanssa asiallisesti. Mies teki hyvin selväksi ettei halua lasta ja minun kaksi lastani riittää meille hyvin ja pohti myös jaksamistani jos taloon tulisi kolmas lapsi. Molemmat tiesimme ettei suhteemme ja elämämme muuttuisi vauvan myötä juurikaan. Lopulta sitten päätin, että minulle on tärkeämpää jo kaksi olemassa olevaa lasta ja mies jota rakastan yli kaiken ja joka on kuin isä lapsilleni. En voisi elää itseni kanssa jos vauvan pitämisen myötä mies lähtisi (loppupeleissä en usko, että mies olisi lähtenyt). Ja mietin, että minulla on vielä noin 15 vuotta aikaa saada lapsia (jos luoja suo) ja kenties voimme saada myöhemmin sen yhteisen lapsen, sitten kun kumpikin haluaa..



Varasin sitten ajan ultraan ja sielä selvisi, että sikiö oli kuollut. Iski kauhea suru ja pettymys, mutta toisaalta helpotus. Minun ei itse tarvinnut päättää raskauden keskeytyksestä. Ja muutenkin tuli sellainen tunne, että tämä on kohtalo ja tällä on jokin merkitys.



Tämä on ollut raskasta aikaa. Jouduimme odottamaan reilusti yli viikon ennenkuin pääsin keskeytykseen. Päädyttiin lääkkeillä tehtävään keskeytykseen. Mies sai töistä vapaata ja tuli mukaani sairaalaan. Aluksi sairaalassa piti olla 3 tuntia tarkkailussa, lääkkeiden oton jälkeen, mutta reissumme venyi yli 9 tuntiseksi. Kivut olivat kovat, ihan kuin synnytyksessä. Kipulääkket eivät auttaneet vaikka söin niitä kaksin käsin. Mies hieroi kaurapussilla selkääni ja piti kiinni kädestä. Sain myös Petidiiniä joka helpotti oloa hetkellisesti. Päivä oli kamala ja samanlaisena se jatkui kotona. Tämä tapahtui eilen ja edelleen on kipuja..



Olen ajatellut, että paha sai palkkansa. Minä päätin tehdä abortin ja tappaa lapseni, joten siitä hyvästä lapsi kuoli itse ja kaupan päälle sain kärsiä pari päivää ja katsotaan montako päivää vielä. Tuskin tämä vielä on ohi.. Sen tiedän, että tulevaisuudessa, oli tilanne mikä tahansa, en lähde tähän enään ikinä uudestaan. Kaikki tämä kärsimys, niin fyysisesti kuin henkisestikkin, on ollut hyvin raskasta.



Olen myös kiitollinen miehelleni. Mies joka aluksi suhtautui hyvin tylysti ja ei suostunut edes keskustelemaan kanssani, osasi tukea minua, piti kädestä kiinni ja yritti parhaansa mukaan auttaa. Uskon, että tällä kaikella oli jokin tarkoitus ja tämä on selvästi vahvistanut meidän suhdettamme.



Mutta kiitos vielä kaikille, jotka olette jaksaneet lukea ja kommentoida.