MicMac
Seuratut keskustelut
Kommentit
Olen tukevasti sekasyöjä, mutta omasta mielestä erityisen juhlava kasvisruoka omassa repertuaarissani on erilaiset kasvisterriinit, kuten (aina kerros lajiaan):
- juustollisissa: fetapinaatti-porkkana-palsternakka; pinnassa saksanpähkinöitä ja granaattiomenansiemeniä
- pelkkä kasvis: punajuuri-lanttuappelsiini-purjoperuna+yrttikimara; pinnassa appelsiiniviipaleita ja ohuita kuullotettuja purjorenkaita ja yrttisilppua. Jos vieraiden ruokavalio sallii, käytän pestoa purjoperunakerroksen maustamiseen.
No en ole leipuri, mutta tuntejahan se väli pitäisi olla. Toki sekin vaikuttaa, miten jankkia teet siitä alla olevasta massasta.
Mun vinkki on, että teet kerralla loppuun tietyn kohdan. Siis ei koko kappaletta, ei välttämättä edes virkettä mutta sen itse asian. Silloin ei käy niin, että muokkaat vahingossa samanlaiseksi kuin alkuperäisessä.
Ja sit ihan ydinohje on, että yritä tiivistää yhteen viittaukseen monesta kohdasta asiaa, se melkein väkisin jo etäännyttää kopioinnista. Ei tietysti toimi aina, mutta esim. aikajanoihin kelpo tekniikka. Täysin keksitty esimerkki: 1930-luvun kömpelöt pihdit korvattiin ensin 60-luvulla muoviottimilla ja sittemmin titaaniterällä (Kirjailija 2022: 13, 57, 98). Eli kun on yksi lähde, voit niputtaa. Sit jos on eri lähteistä eri vuosikymmenten tieto, niin ei voi; siis jos Kirjailija 2022 lähteestä on 1930-luku ja Runoilija 2020 muut, niin pitää eritellä.
Vierailija kirjoitti:
Siis tuoko on viinihylly??? Kaikkia nimiä ne keksii tavalliselle halvan näköiselle hyllylle, joka voisi olla lastenhuoneessa leluhyllynä.
Itse asiassa minäkin ajattelin, että kyseessä on sellainen "salmiakki"hylly eli vinossa ne tasot. Tämä on paljon helpompi ottaa minusta käyttöön.
Tässäpä taas oikein nykyajan tulokulma - uimataito on määritelty ihan yleisesti ihan siksi, että sillä kuvataan yksilön kykyä selviytyä veden varassa. Aallot nielevät eivätkä kysy ikää. Kyse ei siis ole jostakin koulussa mielivaltaisesti asetetusta hyväksytyn suorituksen rajasta (kuten vaikka että kasvioon pitää olla kerättynä 20 kasvia tai tulee hylsy), vaan koulussa käytetään yleistä määritelmää. Toki se määritelmä on osaltaan ihan ihmisen keksimä.
Avaus on vähän sama kuin sanottaisiin, että miksi taaperokaan ei saa mennä kuumalle kiukaalle istumaan.