MicMac

On ne kyllä karseat housut.

Lappeenrannan Ison Kristiinan japanilaisessa bufeessa oli perusnätti nainen, söi siinä just mun näkökentässä. Kun lopussa nousi, niin sillä oli siniset /Chousut jalassa. Siistin paidan kanssa. Aivan järkyt, oikeasti! En kuullut puhetta, mutta paikka huomioiden oli ehkä venäläinen. Mutta toisaalta ehkä ne on siellä vielä enempi urheilullisiis tilanteisiin.

Kauanko lapset ovat sinulla pisimmillään?

Onko vain yksi lähettävä taho?

Kuka kontrolloi toimintaa?

Kuinka lyhyellä varoitusajalla lapset tulevat?

Ihmiset ovat helposti kateellisia, jos saavat tietää.

Tamminen pöytä, tammiset tuolit 8 kpl. Tuolien istuinosassa pellavanvärinen kangas.

Valkoiset seinät. Lattia puunvärinen laminaatti, lähellä tammea mutta ehkä kirsikkaan päin.

Lautaset Sininen kartano.

Meillä pojalla samaa.

Olen yrittänyt selittää, että pelissä on yllätyselementti ja sovittu voittaja kuuluu näytelmään. Että peli ei ole enää peli, jos se menee määrätyllä kaavalla.

Liekö poika perinyt minulta tuota vikaa. En ole kilpailuhenkinen, en pidä toiminnasta missä lasketaan pisteitä/mitataan/kellotetaan ja ollaan puolella-vastaan. Harrastuksissani olikin toimintaa, missä ei kilpailla. Jos jossakin joutuu kisaamaan, niin yritän olla ulkopuolisena ja silmän lumeeksi olla osallistuvani.

Jos on joskus ihan pakko osallistua ns. oikeasti, niin sitten teen veren maku suussa. Se on last man standing -meininkiä ja ihmettelen jos se on mukavaa muillekaan.

En tajua koko kilpailemista, peleistä tykkään. Mikä se kilpailemisen pointti on, miksi on niin tärkeää voittaa joku? Ihan oikeasti? Mikä ainakin tykkään tehdä asiat hyvin, kerta kerralta paremmin. Mutta ei minua kiinnosta, olenko Porin/Lapin/Suomen/Pohjoismaiden/Euroopan/maailman paras, kuudenneksi paras vai peräti huonoin omenahillon keittäjä. Miksi se järjestyksen selvittäminen on nin tärkeää joillekin?