MicMac

Minulla ei ole taloudellista pakkoa tehdä töitä. Välillä teen ja välillä en, mutta kun olen töissä niin aina kunnolla teen ne hommani.

Mutta vuoden kulutusta vastaava puskuri on niin pieni, että ei silloin voi oikein jäädä laakereille lepäämään.

Jaanpa tänne kaverin tapauksen, toivottavasti ei kukaan tunnista.

Kaverillani on kaunis koti kauniilla paikalla. Nyt hänen työkaverinsa on saanut päähänsä, että kaverini pitäisi JÄRJESTÄÄ TYÖKAVERIN PERHEJUHLAT kodissaan - kolmet juhlat kesän aikana!

Tämän työkaverin omassa kodissa (kerrostalossa) on parvekeremontti tulossa eli ymmärrän että se hankaloittaa, mutta on ihan vetänyt hernettä nenään, kun tälle kaverilleni ei nyt oikein sovi se, että työkaverin tytön lakkiaiset, bonuslapsen esikoisen ristiäiset ja vielä loppukesällä rippijuhlat olisivat kaverini talossa.

Täytyy sanoa, että aika paljon pyydetty! (Muutin nyt vähän noita juhlien kuvauksia, ettei olisi tunnistettava.)

1) Yrittäkää löytää jokin harrastus, jossa tyttö kohtaa ihmisiä. Voi olla vaikka kerta viikkoon kerho (esim. opiston kurssi) tai tiiviimpikin jos innostuu. Mutta olisi nyt tärkeää kehittää sosiaalisia taitoja ja saada kokemus siitä, että voi, osaa ja kannattaa olla kontaktissa ihmisiin.

2) Onko tytön terveydentila selvitetty? Onko esim. masentunut? Onko riippuvainen tietokoneesta tai puhelimesta? Tiedätkö mitä ja kenen kanssa puuhaa siellä?

3) Mitä tapahtui ENNEN kuin vieraantui näistä entisistä ystävistä? Onko tytölle tapahtunut jotakin traumaattista tai onko hän alkanut eristäytyä? Vai tuliko aloite eriytymiseen näiltä muilta tytöiltä? 

Tämä on kiinnostava kysymys, ja siinä on monta tasoa.

Se itse erityisyyshän ei katoa, mutta se, miten se ilmenee ja onko siitä haittaa onkin sitten toinen juttu.

Toinen ääripää on ihannetila; nuori on jo löytänyt omat vahvuutensa ja niiden mukaista toimintaa ja sen puitteissa on muodostunut sosiaalista verkostoa. Esimerkiksi asperger-nuori on etevä suunnistamaan tai pelaamaan shakkia ja on saanut vakiintuneen osan harrastusporukassa. Tai adhd-diagnoosin omaava on solahtanut vaikka teatteriryhmään ja on siellä mukana tasaveroisena ryhmäläisenä. Tämä vapaa-ajan tuki voi kantaa ihan tosi pitkälle. Oma paikka voi löytyä muuallakin kuin harrastuksessa, tämä vain esimerkkinä.

Huono ääripää on sitten se, että tilanne kriisiytyy koulussa, kotona ja psyykkisesti, kaverisuhteita ei ole ja nuoren vointi heikkenee jyrkästi eikä seudulla ole toimivia palveluja. Pahimmillaan päädytään hautaan itsetuhoisuuden, päihteiden tai riskikäyttäytymisen kautta.

Onneksi yleensä mennään kuitenkin läpi murkkuajan, ei ehkä ihannekaavalla mutta mennään kumminkin. 

Tosi hyvä ketju!

1. Minun ohjeeni on välttää kaikkea yhteisomistusta.

2. AP on tosi järkevä ja osaa ajatella viisaasti eteenpäin. Tärkeä asia on tuo, että koska mökin mahdollinen omistus vaikuttaisi myös AP:n talouteen, on hänenkin tultava kuulluksi asiassa.

3. En usko tasapuolisuuteen lähtötilanteen pohjalta. Itse asiassa vaikuttaa, ettei mökkiin ole oikeasti varaa (koska 2/3 potentiaalisista omistajista on  nuoria eli siellä on tiedossa rahan menoa muuhun kuin mökkiin ja tulot = ?) ja tavallaan AP:n perhe astuisi paikkaamaan appivanhempien roolia eli mahdollistaisi mökkeilyn kaikille sisaruksille mutta maksaisi yli oman osuuden. Tämä on hirveä riski ihmissuhteiden kannalta - mitä sitten jos AP:n perheellä ei ole varaa?