MicMac
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen historiafriikki ja rakastan vanhoja valokuvia, erityisesti niitä arkisia tavallisista hetkistä ja tavallisten suomalaisten joulun vietosta ja syntymäpäiviltä, vaikka en ihmisiä tunnekaan. On kiehtovaa nähdä miltä tavallisten ihmisten arkinen elämä näytti aikoina jota en ole itse elänyt.
Voisinpa jotenkin pelastaa vanhat turhat valokuvanne. Kävisin mielellään ne läpi ja toimittaisin vaikkapa kansallisarkistoon sinne sopivat kuvat. Taitaisi vain olla haastavaa sellaisen organisointi palstan kautta.
Joo kyllä valokuvan arvostus saisi palata. Ne ovat oikeasti korvaamattomia eivätkä vie tilaakaan juuri lainkaan.
Nykyään ne saisi jopa digitoitua helposti niin etteivät veisi lainkaan tilaa. Toki kova työ niiden skannailussa olisi. En toki ketään syytä ratkaisuistaan, mutta vähän surettaa kuinka kuviin tallennetut hetket katoavat ikiajoiksi kun ainoa valokuva tuhotaan. Voisipa auttaa jotenkin järkevästi, ymmärrän toki ettei kaikilla ole voimia säilyttelyyn eikä skannailuun ja jokainen tekee omat ratkaisunsa omien tavaroidensa kanssa.
Olen itse hävittänyt tuhansia kuvia, en tee mitään pahvisilla mustavalkosuherrujsulla, joissa joku matami istuu pihassa jakkaralla tai kihlapari tönöttää salissa. Varmaan 200 oli pelkästään semmoisia kuvia, joissa miehet marssi harmaissa rintamalle. Joku papanpappa varmaan halusi ikuistaa oman kylän ja lähiseudun sotaan lähtijät, mutta kun nimitiedot puuttuivat niin eipä niillä tehnyt kerrassa mitään.
Onneksi jotkut kuvat ovat kelvanneet museoon ja oppilaitoksiin, lähinnä hyvin arkiset entisajan työntekoon kytkeytyvät otokset. Niitä oli jäämistössä paljon, koska eräs jokakesäinen vieras oli intohimoinen kuvaaja. Siksi oli taltioitunut esim. paikallista ruokaperinnettä ja kyseisten ruokien valmistusta.
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
Saapa nähdä, saako Bitte rangaistuksen tästä tuhkatempauksestaan. Se nimittäin rikkoo lakia: tuhkia ei mm. saa jakaa eri paikkoihin. Maan hän ehkä omistaa, joten se puoli voi olla kunnossa. Tunkio on epäkunnioittava paikka, en tiedä onko laissa tuosta puolesta jotakin.
Ja sitten tässä ketjussa kirjoittavat: olkaa sen verran soukalla suulla, ettette sentään loukkaa kenenkään kunniaa.
Bitten ylpeys on kärsinyt valtavan kolauksen, koska hän on varmaan mielessään sijoittanut itsensä Jörnin muiden naisten yläpuolelle. Siis ei ihmisenä, vaan tärkeysasteikolla. Nyt tämä H on selvästi se yksi ja ainoa maailman napa Jörnille. Vai onko? Pitäisi tietää H:n puoliso, niin voisi tehdä päätelmiä siitä, oliko naisen kiinnostavuudessa Jörnille kyse myös mahdollisimman ison kihon päihittämisessä naisen kautta.
Mutta millään tasolla Bittelle ei voinut olla yllätys että sutinaa Jörnillä oli ohi aviovuoteen. Mutta että syvää rakkautta!?
Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.
Kaltaisia ankeuttajia ja omituisesti asioista ajattelevia löytyy näköjään aiheesta kuin aiheesta.
Viittaatko erityisesti tuohon tuhka-asiaan? Se ei ole mielipide, vaan ihan laki. Laissa määrätään, ettei tuhkia saa osittaa.
Minusta ammattiroolissa olevakin saa näyttää tunteita, mutta ei aina niitä siviilipersoonan todellisia tunteita.
Mutta minusta koulu on psykopaattihautomo, jos iljettävistä, vastenmielisistä teoista ei seuraa inhoa aikuisissa. Tai surua, pettymystä... Sen pitää kohdistua tekoon, koskaan ei oppilaalle tulla tunnetta että hänen suhteensa on luovuttu toivosta.
Kun noita hommia vielä tein, niin oma tapani oli, jos tunsin sääntöjä rikkoneen, ensin nimetä tämän luonteen ja toiminnan vahvuus ja sitten käsitellä sen hetken ongelma ja sen herättämiä tunteita. Myös niin, että pyysin tekijää pohtimaan, miltä tuntuisi jos teko kohdistuisi itseen, pikkusiskoon jne.
Eli vaikkapa näin: tiedän että sulle on kunnia-asia olla aina ajoissa tunnilla ja stressaanut jos näyttää ettet ehdi. Mutta me kaikki ollaan erilaisia ja täällä koulussa ei mennä vain yhden ehdoilla. ZaraMarkukselle ei ole mahdollista rynniä, vaikka sinulle on. Tiedän, ettet halunut mitään pahaa vaan jouduttaa teidän kaikkien kulkemista, mutta et voi sysiä ZM:n tai kenenkään muun pyörätuolia. Aina voit kysyä voitko olla avuksi, mutta koskaan et saa yllättäen töniä.
Esimerkiksi opettaja voi rytmittää päivän noin: tuntisuunnittelun, kopioinnin, koetarkistukset voi tehdä ennen oppitunteja. Ei varmaan kaikkea ehdi, mutta on siinä kuitenkin ainakin kymmenen tuntia viikossa, jos kasilta alkaa tunnit.
Hyllytystä, siivousta, lapsenhoitoa ja kuljetushommia on myös tuohon aikaan, mutta en tiedä saako just kuuteen tähdättyä aloitusta.
Kolmivuorotyöt ei yleensä osuta vaihtoa kuudeksi.
En tiedä, mitä kaikkia tapoja tähän on. Kahdessa eri taloyhtiössä olen ollut hallituksessa, kun on menehtyneen tavaroihin puututtu.
Toinen oli aidosti perheetön ja omaiseton henkilö, josta tuli joltakin viranomaiselta (ehkä maistraatti tai seurakunta?) isännöitsijälle tieto ja ohjeet. Isännöitsijä teki vuokrasopimuksen irtisanomisen seuraavan täyden kuun loppuun ja me taloyhtiön väki talkoilla siirrettiin tavarat kahteen tyhjään häkkivarastoon. Roskitettavaa ei ollut, kyseinen henkilö oli ollut melko tovin sairaalassa eli ruoat ym. oli jo isännöitsijä+huoltomies-kombo sieltä poistanut. Varastot lukittiin ja annettiin olla oisko 6 tai 12 kk. Kukaan ei kysellyt. Sitten paikallinen Goodwill-tyyppinen paja haki ne pois ja kaiketi osa tuunattiin, jotain meni heidän myymälään ja osa roskiin/askarteluun jalostettuna. Se oli aika koskettavaa; vähävaraisen ja vähään tyytyvän ihmisen maallinen omaisuus ei kuulkaa kovin kummoinen välttämättä ole. Pyyhkeitä, lakanoita ym. oli yhdet lajiaan, lakanakin kutakuinkin puhki hiutunut. Vaatehuoneessa oli kaikkiaan tavaraa muovikassillinen, kun lasketaan mukaan pipo ja talvitakki! Astioita kahdelle, kattila ja paistinpannu. Muutama huonekalu siellä oli myös, ne meni toiseen häkkivarastoon ja toiseen sitten se vaatemuovikassi, petivaatteet ja ne vähät kirjat ja astiat mitä siellä oli.
Toinen tapaus oli semmoinen, jonka Suomessa asuva poika oli ja on syvästi kehitysvammainen ja kaksi lasta asuu ulkomailla, kummallakaan ei ollut mahdollisuutta tulla Suomeen. Kehitysvammaisen lapsen edunvalvoja hoiti paperit ja joku firma haki kaiken. Taloyhtiön ilmoitustaululla oli lappu, että mitä vaan saa ottaa lavalta, jonne tavaraa viedään. Kyllä sieltä jotain mehumaijaa ja tv-tuolia porukka näytti vievänkin. Varmaan korut ym. oli kuitenkin poimittu talteen ennakkoon. Minä olin tuossa tapauksessa osallinen siinä mielessä, että pidin ajan tasalla ulkomailla olijat; minulla oli kotona faksi ja elettiin vielä sitä aikaa että faksi helpotti aikaeron takia kommunikointia ja oli muutenkin hyvä tapa saada kirjallinen kuittaus. Mm. toinen lapsi lähetti minulle värssyn hautaustoimistoon välitettäväksi. Ajatelkaa miten erilaista oli vielä loppujen lopuksi aika vähän aikaa sitten!