metriletti
Seuratut keskustelut
Kommentit
Oloni naisena on ollut aina ihan kotoisa. Olin lapsenakin tyttömäinen tyttö ja viihdyn edelleen hyvin tässä biologisen sukupuoleni roolissa. Ainut isompi poikkeama siihen lienee se, että satun olemaan lesbo, mutta sekään ei taida näkyä vain vilkaisemalla ulöspäin, koska tyylini on feminiininen.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 02:03"]
[/quote] :( .. Jos jotain positiivista noin kauheasta tilanteesta voisi miettiä, niin onneksi sai paljon hyviä vuosia. Ja jos tilanne yhtäkkiä kääntyi pahaksi vuonna 2008, voisihan se hyväksikin ehkä kääntyä? Pieni toivon kipinä kannattaa pitää varmuudeksi taskussa.. Millainen isäsi on ihmisenä? Mistä kiinnostunut? Missä hyvä? Missä huono? Miten hän puhuu/puhui sairaudestaan? Ja onko ne asiat joihin hän nykyään vastaa vain ns perus kysymyksiä "menetkö suihkuun" "syötkö" vai vastaako hän vaikka kysymykseen "masentaako" ? Kiitos pitkästä vastauksesta. -ap
[/quote]
Unettomana ehtii josku kirjoitella :)
Ei isä puhunut koskaan itse sairaudestaan mitään eikä puhu edelleenkään. Äiti siitä puhui ja sittemmin olen lukenut isän paperit, jotka lääkärit ovat kirjoittaneet. Äidin jäämistöstähän nekin löytyivät. Isä yritti selvästi kieltää sen olemassaolon sekä itseltään että muilta. Siksipä kai jätti ne lääkkeetkin syömättä, jos muut eivät pakottaneet ottamaan niitä. Äiti teki sen sillä uhalla, että avioliitto loppuu, jos ei suostu syömään lääkkeitään. Niinpä söi... Muistan että minua myös kiellettiin lapsena puhumasta koko sairaudesta kavereille. Siis äiti kielsi. Jälkeenpäin selvisi, että kyllä se asia tiedettiin kylällä kuitenkin.
Joo, tuota toivonkipinää on yritetty pitää vuosikaudet yllä, mutta muutenkin monisairaan miehen osalta rupeaa näyttämään siltä, että kyllä se fysiikkakin pettää jossain vaiheessa niin, ettei vuosia varmaan ole kovin paljon jäljellä. Voisi olla hänen tilanteessaan armeliaintakin jos kävisi niin. Karua sanoa, mutta meillä ei ollut isän hyvinä vuosinakaan läheiset välit, joten en erityisesti sure häntä nyt tai varmaan sitten aikanaankaan... Eniten harmitti äidin vielä eläessä, miten hänen viimeiset vuotensa menivät täysin isän hoidossa eikä hän päässyt itsekään juuri minnekään. Sairastui sitten itse heistä nuorempana akuutisti ja kuoli yllättäen heistä ensimmäisenä, kun melkein kaikki läheiset olettivat että vanhempani lähtisivät toisessa järjestyksessä.
Niin, isä vastaa vain peruskysymyksiin eikä kysele toisilta mitään vastavuoroisesti. Hän vain on. Olisi varmaan kurjempaa, jos olisin hänen kovin kiintynyt ja sitten olisi käynyt noin, mutta tavallaan en ole menettänyt paljoakaan. Tai no, yksi vähän järkyttävä havainto on ollut se, että tuntuu siltä kuin äidin kuoltua olisin menettänyt molemmat vanhemmat. Äiti oli läheinen ja isä ei, mutta vain se joka ei oikeastaan ollut koskaan henkisesti minulle läsnä jäi, eli ei oikeastaan mitään. Velvollisuudesta hoidan paperityöt niin kauan kuin hän täällä on.
On siis menettänyt kaiken mielenkiintonsa asioihin, joista oli ennen kiinnostunut (metsästys ja kalastus, metsänhoito, sanaristikot, uutisten seuraaminen). Mikään ei näy kiinnostavan. Hänellä on varmaan kyllä todella kurja olla siellä päänsä sisällä.
Nyt pitää kuitenkin mennä nukkumaan. Tulipa avattua skitsofreniaa pitkästi läheisen kokemuksen kautta :D
Lisään vielä, että nykyisin isä on aivan entisen itsensä vastakohta: ennen hän oli seurallinen, puhelias ja aina menossa joko töissä tai harrastamassa. Viime vuodet hän on ollut täysin neljän seinän sisälle ja siellä sängyn pohjalle linnoittautunut ja päästä se on kiinni eikä siitä, että liikuntakyky ja muu toimintakyky olisi yhtäkkiä mennyt huonoksi. Onhan se tietysti rapaytynut tuon makaamisen tuloksena, joten nyt täytyy jo talutella ja auttaa pukemisessa jne. Seurallisuus täysin poissa, ei puhu vapaaehtoisesti sanaakaan eikä halua käydä missään eikä pidä yhteyttä kehenkään. Korkeintaan soittaa minulle kerran parissa kuukaudessa kun luulee, että mekin ollaan kai kuoltu pois.
Esikoinen sai alkunsa ensimmäisestä yrityksestä ollessani 33-vuotias.
Toinen raskaus alkoi puolen vuoden yrittäisen jälkeen, kun olin 36-vuotias. Tähän yritysaikaan sisältyi kerran myös kuukautisten käynnistäminen Terolut-kuurilla, kun kuukautiset jäivät pariksi kuukaudeksi pois ilman, että olin kuitenkaan raskaana. Gynekologi tarkisti asian silloin ultraamalla tehtyäni monen viikon ajan negatiivisia raskaustestejä. Raskauduin heti seuraavasta kierrosta, mutta puolikin vuotta negatiivisia raskaustestejä tuntui pitkältä ajalta, kun edellinen raskaus oli alkanut niin helposti.
Ëi ollut mitään ehkäisyä. Hankin lapset kaverimiehen kanssa eli ilman pari- tai seksisuhdetta, eikä tässäkään tapauksessa harrastettu keskenämme seksiä kertaakaan. Ei siis mitään ehkäistävää ennen eikä jälkeen :)