metriletti

[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 01:18"]

Millaisia kokemuksia, minkälainen henkilö on, miten tulee esille, miten hoidetaan ja mihin tilanne on pahimmillaan eskaloitunut? Kysyn mielenkiinnosta kun ei nukuta.

[/quote]

Myös minun isälläni on skitsofrenia, joka oli ilmestynyt kuvioon alle 20-vuotiaana ja armeijakin oli jäänyt sen takia kesken. Nyt hän on jo yli 70-vuotias.

Skitsofrenia tulee hänellä esille vainoharhaisuutena. Nykyisin hän esim. kuvittelee, että hänen ruokaansa ehkä myrkytetään ja että hänet yritetään tappaa ruoan välityksellä. Sellaisia hän puhuu... Joskus taas kuulemma luuli poliisien etsivän häntä ja yritti piiloutua. Äiti kertoi tuollaisesta tapauksesta ajalta, jolloin olin itse vielä lapsi enkä muista siitä mitään. Sen kuitenkin muistan, että isä vietiin välillä pidemmäksikin ajaksi mielisairaalaan "latautumaan". Hänellä on ollut aina ongelmana se, että hän ei syö lääkkeitään, ellei joku muu pidä siitä huolta. Välillä lääkkeet jäivätkin ottamatta eikä hän kertonut siitä kenellekään, ja lopulta äiti huomasi asian kun miehensä alkoi taas seota, ja sitten reseptikin saattoi olla jo vanhentunut ja eikun lääkäriin ja lataamoon... Täytyy kuitenkin sanoa, että isä on ollut välillä vuosikaudet aivan oireeton, kun on syönyt lääkkeensä. Teki melko täyden työuran.

Viimeiset 7 vuotta on kuitenkin mennyt huonosti. Hänestä tuli aika yllättäen v. 2008 täysin aloitekyvytön yhtään mihinkään. Makaa vain aängyssä ja nousee sieltä syömään sekä vessaan. Ei puhu mitään kenellekään ellei hänelle tee suoraa kysymystä, ja sittenkin vastaus on hyvin lyhyt. Täysin ilmeetön mies, ei mikään päivänsäde seuraksi kenellekään, koska hänestä ei saa mitään irti. Paitsi ärtyneen reaktion, jos häntä rupeaa painostamaan johonkin mitä hän ei haluaisi, eikä hän oikeastaan halua oikein mitään. Pitää pakottaa suihkuun ja kaikkialle, minne pitää mennä. Hän asuu nykyisin palvelutalossa, kun omaishoitajana viime vuodet toiminut puoliso kuoli eikä lähellä asu enää ketään sukulaisia. Mieliala on täysin maassa ja vaikea ainakin näin maallikkona sanoa, että onko tuo nyt  puhtaasti skitsofreniaan kuuluvaa vain masentaako vain niin hirveästi. Hän oli samanlainen jo puolison eläessä eikä muuttunut paljon miksikään puolison kuoltua. Eli hän on nykyisin suoraan sanottuna täysin poissa pelistä. Pystyisi hoitamaan varmaan asioitaan itse jos olisi aloitekykyä edes vähän, mutta kun sitä ei ole eikä hän halua tehdä enää itse mitään, niin palvelutalon hoitajat patistavat tekemään sen vähän mitä täytyy ja minä teen loput hänen edunvalvojanaan. 

Lapsenlapsilla eli tyttärilläni ei ole isääni oikein mitään suhdetta, koska isä on ollut tuollainen apaattisen masentunut/ärtyivä koko heidän elämänsä ajan, eli he eivät ole nähneet isää ns. normaalina koskaan. Harvoin tavataankin nykyään, koska välissämme on 4-5 tunnin ajomatka. Isälle on vaihdettu useita kertoja lääkkeitä, mutta mikään ei ole tehonnut v. 2008 jälkeen. Masennuslääkkeitä on vaihdeltu ja kokeiltu isoja ja pienempiä annoksia, samoin skitsofrenian hoitoon käytettyjä lääkkeitä, mutta isä on kuulemma saanut niistä selvästi joitakin haittoja (yksi laski verenpainetta niin ettei mies pysynyt tajuissaan edes istuen ja seisomaan ei päässyt ollenkaan), mieliala ei kohene millään. Välillä ei ole harhoja, välillä on. 

Tuota se kai on hänen elämänsä loppuun asti. Harmi.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:22"]

Jos ap sulla on yhtä paksut hiukset kuin mulla niin kerrostus ei toimi. Itselläni lyhyemmät kerrokset "nousivat ilmaan" niin, että lopputuloksena oli vielä kolme kertaa paksumman näköinen tukka. Ainoa ratkaisu jonka olen löytänyt on kasvattaa hiukset niin pitkäksi kuin mahdollista, jolloin hiuksen oma paino vetää hiuksen suoremmaksi ja vähemmän pörröiseksi. Näyttävät edes vähän ohuemmiltakin. Silti pidän lähes aina kiinni hiuksia.

[/quote]

Komppaan tätä.

Suomen Leipuriliiton ex-puheenjohtajaa nimeltä Olli Kuhta kävi hiukan sääliksi... 

Käytän eri päivinä eri hajuvesiä, fiiliksen mukaan. En ole ostanut kuin kerran toisenkin pullon samaa ja se erikoisyksilö oli Laura Biagiottin Laura. Ei suurin suosikkini, mutta käytän sitä aina välillä enkä kyllästy siihen ihan kokonaan kai ikinä. Suurin nykysuosikkini on  Lolita Lempickan L. Noiden lisäksi käytän toisinaan Tommy Hilfigerin (Tommy Girl) Eau de Prepiä sekä Thierry Muglerin Angelia.

Monet asiat elämässäni ovat yhä auki eikä tunnu mitenkään valmiilta. Toinen jalkakaan ei ole vielä edes haudan reunalla ;) Täytän ensi kuussa hurjat 38 vuotta. Kauhea kurppa ja ikäloppu? No en kyllä koe olevani.

Elämästä on tietysti enemmän kokemusta kuin esim. 18 vuotta sitten ja tekisin nykytiedollani joitakin asioita toisin kuin aikoinaan tein, mutta turha niitä on jossitella. Jälkiviisaus ei noissa asioissa enää itseäni hyödytä ja aika turha kai sillä on neuvoa toisiakaan, koska jokainen tekee joka tapauksessa itse omat valintansa ja omat virheensä, ja paras varmaan niin.

Ammattimielessä olen yhtä lailla aloituspisteessä kuin heti lukioon jälkeenkin, koska ensimmäista ammattiani en pysty enää harjoittamaan terveyssyistä ja opiskelin sittemmin yliopistossa aineita, jotka olivat työelämämielessä täydellistä ajanhukkaa. Kiinnostavia aineita mutta eivät muuten järkeviä valintoja. Sekin on vielä auki, missä tulemme parin vuoden jälkeen asumaan. Vuokralla vai omistusasunnossa, nykykaupungissa vai aivan muualla. Molemmat vaihtoehdot ovat nyt suunnilleen yhtä vahvoilla. 

Eli elämä ei todellakaan ole valmiina paketissa, vaan tuntuu siltä, että jatko on hyvinkin monissa isoissakin asioissa täysin auki. Nuo työkuviot ja asumistilanne ovat nyt epävarmoja osittain syistä, joihin en ole muutaman viimeisen vuoden voinut hirveästi vaikuttaa itse. Vaihtoehdot ovat riippuneet olosuhteista ja joidenkin läheisteni äskettäin hyvin nopeasti ja yllättäen muuttuneista tilanteista, jotka sattuvat vaikuttamaan muutamissa käytännön asioissa myös minun elämääni (mutkistamalla elämää asioissa, jotka olisivat muuten aika selviä, mutta nyt on tavallaan liikaa vaihtoehtoja jotta pystyisi tekemään heti järkevimpiä mahdollisia valintoja pitkällä tähtäimellä ajatellen)

Moni parikymppinen lienee kanssani aika samalla viivalla. En ainakaan koe olevani mitenkään ratkaisevasti heitä "ylempänä" :D Pikemminkin päinvastoin, koska tässä vaiheessa kai oletetaan elämän olevan jo "valmiimpaa" kuin mitä omani on.