metriletti
Seuratut keskustelut
Kommentit
Isompi eli vähän alle 4-vuotias osaa kiittää, kun häntä muistuttaa kysymällä "Mitä sanotaan kun on syöty? / Mitä sanotaan kun saadaan jotain?" Sanoo sitten sen kiitoksen, mutta tuon ikäiseltä ei ehkä voi vielä odottaakaan, että muistaisi sitä aina itse. Tervehtimisen ja hyvästelyn kanssa sama juttu.
Pienempi on vasta puolivuotias, joten hän kiittää ruoasta vielä pelkällä röyhtäisyllä :D
Hyvä tietysti, että kun toinen pystyy vielä vähän puhumaan niin voi ehkä helpommmin tietää varmaksi, milloin kivunhoito on kohdallaan. Meillä piti arvioida äidin otsan rypistymisestä ja muusta tuskaisuudesta, onko kipua, koska puhekyky meni niin aikaisin. Oli kyllä tajuissaan melkein loppuun asti. Kuoli lopulta aikaisin aamulla nukkuessaan. Tietysti se hengityksen hankaluus oli siinä varmasti rankin osa. Henki on näköjään tosi tiukassa. Siinä todella jo toivottiin, että kumpa hän pääsisi pian pois kärsimästä.
Itse pitää varata aika. Ei ne terkat soittele.
Äidilläni oli reilu pari viikkoa sitten melko samanlainen tilanne kuin ap kuvailee. Hän vain joutui makaamaan puhe- ja liikuntakyvyttömänä (vain pää kääntyi ja toinen käsi liikkui) 1,5 viikkoa saattohoidossa. Akuutti leukemia, jonka päätteeksi hänet vei keuhkokuume. Kun hän lopetti syömisen ja juomisen, niin meni vielä 3 vrk ennen kuin hän kuoli. Olihan se karua katsottavaa, kun toisen oli vaikea hengittää ja ainut mitä enää lopulta meni, oli kipulääkettä suoneen.
Ihmeteltiin että pitkään hän pysyy hengissä. Oli vahva sydän.
37