Meritähti
Seuratut keskustelut
Kommentit
Onnea plussanneille ❤️
Omaa kriiseilyä; olen alkanut kipuilemaan vieläkin enemmän lapsen saannin kanssa. Eihän km:sta olekaan vielä kauaa ja uusi yritys lähti heti käyntiin. Otin Flon kokeiluun joitain viikkoja sitten. Sen mukaan mentiin oviksen arvioinnissa (tikut saapuivat vasta tänään postissa) ja arviointiin vaikutti se, että km-vuoto olisi katsottu myöhästyneiksi menkoiksi. Flo näyttää, että niiden tietojen valossa menkkojen pitäisi alkaa kahdeksan päivän päästä. Tänään saapui myös CB herkät raskaustestit, mahis testata kuusi päivää ennen. Koska kai ihan täyttä varmuutta tulevien menkkojen alusta ei ole, testasin heti tänään ja tietenkinhän se oli negatiivinen. Iski niin suuri pettymys. Puolisokaan ei ymmärrä, ja toisaalta mietin jopa, kerronko k e n e l l e k ä ä n , jos testi jossain kohtaa näyttäisikin plussaa; jos se ei säilykään. Kipuilua siitä, ettei plussaa tule testiin ja siitä, että jos tulee, ettei se kestäkään.
Tuntuu, että kaikki muut ympärillä saavat lapsia ja onnistuvat. Iloinen toki heidän puolesta, mutta silti.
Tikuttelin ovista, tuli hailakka viiva, mutta kuitenkin selkeä viiva. Voisin veikkailla, että kohta olisi aika ja otin Flon testikäyttöön; jos km-vuoto lasketaan vuodoksi myös, sekin arvuuttelisi ovista 2-3 pvän päähän, mutta voisi olla varmaan vähän ennenkin 🤞🏻
Tänään alkoi Thyrox, pienellä annoksella omaan korvaan tosin (25mikrog). Silti meinataan yk1:stä tuon km:n jälkeen ja pidän sormet ristissä, että tärppäis ja olis sitten tarrasukkia matkassa 🤞🏻
Metsätorpan emäntä kirjoitti:
Beibiätulille kirjoitti:
Varhaisultrassa käyty 9+2 eikä ollut ketään kotona. Suru puserossa palataan lähtöruutuun...
Olen ollut tällä palstalla vasta muutaman kuukauden, mutta näköjään jo toinen huijari paljastui. Tiedoksesi, että varhaisultra tehdään aiemmin, viikosta 6 alkaen (jos tehdään ylipäänsä lainkaan, sehän ei kuulu kunnalliseen neuvolaohjelmaan). Ilmiannoin nimimerkkisi.
Onneksi Facebookin ryhmissä näitä feikkaajia ei ole, suosittelen lämpimästi siirtymään sinne: aidompaa ja asiallisempaa keskustelua!
Mitä ihmettä 🙄😳
Varhaisultraa itselle ainakin suositeltiin vasta viikosta 8 eteenpäin. Ihmettelen asennettasi (ainakin jo toistamiseen bongaan) muita kohtaan. Ellei ole hyvää sanottavaa, voinee olla hiljaa. Ei hetkauttane sinun odotustasi tai toivettasi muiden kirjoitukset.
Tämä on aamun tilanne 😅 mutta testi mittaa jo 6päivää ennen menkkojen alkua, joten mitä vain voi tapahtua. Soitin jo neuvolaan, odotan soittoa takaisin, sillä todettii km:n jälkeen se kilpparin vajaatoiminta, joten haluan heti neuvon, miten paljon nostaa annosta, ettei ainakaan toivottavasti sen vuoksi tulisi km:ää.
En uskalla vielä iloita, vaikka pieni ilon pulpahdus sisällä onkin. Näin viime yönä unta, että meillä on vauva; olin meinannut testata vasta sunnuntaina, mutta unen siivittämänä (mulla tapana joskus nähdä enneunia) päädyin testamaan heti tänään.