martta1

Mites muilla menee? Täällä kp22 ja en jaksais enää yhtään odottaa. Huomaan, et toiveet alkaa taas nousta, vaik yritän pysyä pessimistisenä. Tänään viikko oletetusta ovulaatiosta ja tuntunu kipuilua vatsan oikealla puolella. Toivon vaan, että olis kiinnittymiskipuja! Seksiä oli ovista ennen eli pitäis olla niin hyvät mahikset ku mahdollista. Ens kierrossa kyllä yritän tikuttaa ovulaation jos ei tästä nappaa. Jotenki alkanu ärsyttää sellanen, et pitäiskö tänäänki varoiks panna, jos kuitenki :E

Oon jo niin kyllästyny tähän odotteluun, vaikka vasta toinen yrityskierto menossa.. Kauheeta, ku toivoo parasta, mut samalla pelkää pahinta ja ei vaan haluais taas pettyä, vaikka ei pysty millään olemaan niin, etteikö sitä toivois

Tirppanen, meillä ei ainakaan oo mikään hyvä/täydellinen hetki ja välillä mietityttää miten asiat mahtaa järjestyä. Yritän vaan luottaa siihen, että kyllä ne järjestyy! Ite uskon siihen, et täydellistä hetkee ei oo, kun ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu.

Tervetuloa kaikille uusille ja tsemppiä ihan kaikille yrittäville🖤

Mä vaan toivon plussaa niin kovasti, että itkettää, mutta samaan aikaan meidän elämässä on monta tekijää, joiden vuoksi olisi parempikin, jos ei ihan vielä tärppäisi. Hirveen ristiriitaset odotukset. Toisaalta oon välillä ihan onnessani, että meillä on yritys päällä ja toisaalta välillä ihan kyllästyny tähän jatkuvaan, raastavaan odotukseen nyt jo!

Hirveen vaikeetahan se on luottaa siihen, että kaikki järjestyy tai että elämä kantaa, mut eihän tässä muu auta ku uskoa ja toivoa. Ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu ja tää yrittäminen kyllä selkeyttää sen varsin hyvin.

On kyllä rasittavaa! Nyt sanoin miehelle, nyt kyllä aletaan todenteolla yrittämään eli seksiä oviksen aikoihin joka toinen päivä. Ainakin olis sit yritetty ens kierrossa ja muutahan ei oikeen voi tehdä.

Täältä vois löytyä vertaistukea. Oltiin siis eilen juhlissa ja yks tuttava sit ilmotti olevansa raskaana. Tosi ihana juttu, mut samaan aikaan itselle tuli tosi tyhjä ja surullinenkin olo. Toivois vaan, että meilläkin olis jotain ilmotettavaa jo! Vaikka ollaan vasta aloitettu yritys, niin toive on ollut jo vuosia ja vähintään vuoden verran oon aktiivisesti kuumeillut ja huokaillut muiden uutisten perään. Josko se pian olis meidänkin vuoro

Jinjin: Näköjään! Mäkin olin toiveikas, mutta nyt jotenkin todella uupunu olo. En tiedä miten ja miten pitkään mä jaksan tätä yritystä. En oikeen ollu varautunu tällaseen henkiseen vuoristorataan, mitä tää yrittäminen aiheuttaa.