Marjana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tuskin niissä miehen simpoissakaan mitään vikaa on, kun olen saanut niitä plussatuloksia raskaustesteihin. Haaleita plussia, mutta kyllä ne plussia on olleet. Enemmän minä epäilen, että jotain häikkää voisi olla minun kropan toiminnassa loppukierron aikana.
Eve: Menen silti lääkäriin, vaikka tuota verenvuotoa en enää olekaan. Varasin sen ajan
kuitenkin ihan sillä periaatteella, että ottaisivat hormoniarvot ja pääsisin gynelle sitten ultraan.
Tai mitä ne nyt ikinä näissä perustutkimuksissa tekevätkään. Yli vuosi on yritystä, joten kai tässä on
aika käydä tsekkaamassa ne jutut. Vaikka toisaalta hirvittää/ahdistaa.
Itsekö sinä tuota orgalutrania pistät? Hui, minusta ei olisi siihen.
Elmu: Minä olen myös tuollainen taikauskoinen. En uskalla mitään hankkia etukäteen tähän projektiin liittyen.
Sama on kyllä kaikissa asioissa. En uskalla mieheni enkä eläinteni syntymäpäiviä laitta kalenteriin, kun pelkään
jollekin sattuvan jotain yms. Ehkä oikeasti hieman vainoharhaista, mutta olen vain tällainen.
Eli ymmärrän kyllä äärimmäisen hyvin mietteesi! Toisaalta jos joku antaa jotain, niin ehkä se tilanne on hieman erilainen.
On anoppi meillekin hankkinut pari söpöä taulua lastenhuoneeseen jo pari vuotta sitten. :D
Itselleni ei kuulu mitään ihmeitä sitten aamun päivityksen. Eli ovista odotellessa edelleen mennään.
Marjana kp 12/32-37

Helene, on varmasti hyvä antaa omille ajatuksille aikaa. Varmasti saat oikean päätöksetn yritettekö heti uutta raskautta. Minulle oli uusi tieto, että keskenmenon jälkeen on helpompi raskautua heti kuin myöhemmin.
Oma napa: Eilen ässäiltiin lopultakin ekan kerran siten, että menkat oli kokonaan loppuneet. Eikä tullut minkäänlaista vuotoa yhdynnän jälkeen. Jes! Eli ne vuodot viime kierrossa liittyi jotenkin luteaalivaiheeseen, koska alkoivat viimeisen viikon aikana. Nyt vaan sitten odotellaan kuinka tässä kierrossa käy.
Marjana kp 12/32-37 yk 13
Alexandra: Eihän tuo teidänkään ässäilyrytmi mitenkään laiska ole. :)
Toivottavasti onnistettu ajoituksen suhteen, vaikka muitakin menoja sattuu
oviksen aikaan. Ihmettelen itsekin, miksi en ole nyt niin hysteerinen sen greippimehun
suhteen. Monivitamiinit ja omega-3:t otan kyllä säntillisesti joka päivä. Ehkä sitten ensi
kierrosta taas kaikki keinot käyttöön. Jotenkin aloin kuitenkin odottaa sitä lääkäriaikaa
ja luotan lääkäreiden ratkaisevan meidän ongelmat. Ken tietää miten käy...
Muttis: Iskias ei ole kiva seuralainen! Varovasti vaan liikettä, jos mitenkään pystyy.
Katjuli: Peittoja heilumaan ahkerasti!!
Maatis, voi ei! Todella surullisia uutisia. :( Voimia sinulle ja hyvä, kun katsot kuitenkin jo eteenpäin.
Oma napa: Nyt rupesi iskemään paniikki oviksen ajankohdasta ja oikeasta ajoituksesta.
Oikeastaan ihan sen takia, että onnistuin järjestämään itselleni viikonlopulle melkoisen paljon ohjelmaa, joten
ässäilyaika on rajallinen ennen la-iltaa. Tänään joka tapauksessa varmasti peitot heiluu, kun on kevyempi päivä
kaikin puolin ja aikaa pitäisi olla, mutta eihän se kanna ovikseen asti. En edes muista milloin kiertoni olisi ollut alle 30 päivää,
joten oletettavasti ovis on nytkin kp 17-20 (pe-ma). Jos tilaisin oviksen lauantai-illalle? Silloin olisi paras ajankohta.
Saisiko sen tilattua tällaisella varoitusajalla? =P
Marjana kp 14/32-37 yk 13