Marjana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Unohdin ihan mainita, että sain kuin sainkin kaupungin terveyskeskuslääkäriltä lähetteen naistentautien polille. Varmasti menee ainakin yli kuukausi siihen aikaan, mutta ainakin tietää, että pääsee ultraan ja mitä ne siellä ikinä sitten ottavatkin. Mutta kyllä siinä piti itse ihan tiukasti sitä vaatia. Muuten ei olisi lähetettä tippunut.
Toki toivon, että raskaus alkaisi sitä ennen, eikä enempää tarvitsisi tutkiakaan.
Eilen on vietetty nyt surun päivää miehen lähisukulaisen hautajaisia viettäen. Hautajaiset olivat kyllä kauniit, jos sitä sanaa voi käyttää tässä yhteydessä. Kyllähän se suru ja itku jossain vaiheessa lakkaa, mutta on ollut kyllä raskas viikko takana tästä syystä.
Vauvaprojekti ei silti ole jättänyt ajatuksia taka-alalle, koska eilen hautajaisissakin ihmiset muistelivat, miten tämä sukulainen piti lapsista ja joka kerta mietin, miten hän meille sanoi sairaalassa, että ruvetkaahan tekemään lapsia. Ja miten hän olisi ollut varmasti ensimmäinen sukulainen, jolle olisimme kertoneet raskaudesta. Eli hän olisi mennyt molempien meidän vanhempienkin edelle. Hän tiesi myös meidän kihlauksestamme ensimmäisenä.
Onneksi eletään jo näitä piinapäiviä, että kohta tiedetään tärppäsikö tästä kuusta.
Alexandra, kyselit tuossa jossain vaiheessa fiiliksiäni näistä ”puhtaista labratuloksista”. Olen tyytyväinen ja fiilis on hyvä. Ehkä mieluummin näin kuitenkin, ettei tarvitse ehkä loppuelämää kärsiä jostain väärästä hormoniarvosta, vaikka sen olisi ehkä vauvaprojektia ajatellut saanutkin korjattua hetkellisesti.
Cherry, toki se vuoto voisi johtua kuivista limakalvoistakin, mutta kun se tulee vain tiettynä ajankohtana kuukaudessa, niin en jaksa uskoa senkään olevan syynä. Enkä kyllä koe limakalvojani siten kuivaksi, että se häiritsisi seksin aikana.
Heddylle hurjasti onnea! Hienoa, että veturinkuljettaja on löytynyt tässä sillä aikaa, kun olen ollut pois linjoilta. :)
Satinin kertomus ensimmäisen raskauden alkamisesta oli kaunis. Voin kuvitella miten hieno tunne se plussatulos on ollut.
Crystal, et todellakaan mieti yhtään enempää tuota ajoitusta! Töitä ehtii kyllä etsimään ja tekemään. Vauvan saaminen vaikeutuu koko ajan. Ei se vakituinen työpaikka ole tosiaankaan se edellytys. Varsinkin, kun nykyisin niin moni tekee pätkätöitä. Vaikka itselläni onkin vakituinen paikka, niin siitä huolimatta olen tätä mieltä.
Kaikille muillekin tasapuolisesti tsemppiä tilanteisiinne! Meinasin jo parissa päivässä tippua kärryiltä mitä täällä on tapahtunut. =P
Oma napa oireilee… Rinnat on niin järkyttävän kipeät, ettei meinannut eilen kärsiä ihmisiä halata.
Olo on flunssainen, mutta sitä se voi olla ihan ilman raskauttakin. Tänäänkin aamulämpö 37,1, mutta toki se voi johtua ihan flunssastakin. Valkovuotoa on tullut joka päivä.
Yksi asia piristi mieltäni huimasti: Eilen ässäiltiin, eikä tullut minkäänlaista veristä tai verensekaistakaan vuotoa! Olin aivan varma ja odotin sitä vuotoa, mutta ei tullut. Kahdessa viime kierrossa ei olisi ollut puhettakaan, että olisi loppukierrossa pystynyt ässäilemään ilman sitä vuotoa. Eli jotain on nyt toisin kuin parissa viime kierrossa.
Marjana kp 28/32-33 Dpo 11
Alexandra, minne varasitte reissun? Sinun pitää miehesi kanssa sopivilla sanavalinnoilla ottaa tuota oviksen tikuttaminen esiin. Eihän sen tarvitse merkitä suorituspaineita vaan hep-käskyä hypätä petipuuhiin. ;)
Älä vielä ole noin varma tästä meidän onnistumisesta. On näitä oireita ennenkin ollut. :D Mutta ainakin sain olla taas hetken iloinen näistä oireista, vaikka tärppiä tulisikaan. Yritän malttaa ensi keskiviikkoaamuun, jolloin olisi Dpo 13 ja testata silloin.
Vauvakuumeilija, kiitos maca-infopaketista. :) Pitääpä koittaa hankkia sitä lähiaikoina. Aina on vaan jäänyt, vaikka monesti on ollut mielessä kokeilla.
UmmNoora, pahoittelut tädin kyläilystä, mutta onneksi voit jatkaa vielä täällä kanssamme helmikuisissa. Kohti uutta kiertoa nyt vaan kaikki ajatukset!
Anju, kiinnittymisen jälkeenhän niitä oireita voisi ruveta esiintymään, joten parin päivän päästä voit ruveta jo kuulostelemaan tuntuuko kropassa mitään erityisiä tuntemuksia. :)
Jamsuliini, olikohan se niin, että lämmöt yleensä tippuu noin 0,5 astetta ja humpsahtaa sitten ylöspäin enemmän kuin mitä ovat tippuneet. Kai ne voivat asteenkin tipahtaa.
Lääkäri soitteli tänään noista labratuloksista. Se oli eri lääkäri kuin minkä vastaanotolla kävin. Ilmeisesti joku sairastuminen tai lomaviikko tms. Joka tapauksessa labroissa ainoa vika oli virtsakokeessa, jossa löytyi bakteeri. Eli oireeton virtsatietulehdus. Siihen sain antibiootit, mutta muissa arvoissa ei ollut mitään vikaa. Lääkäri alkoi selittää, että ”joillakin raskautumiseen menee vaan pidempään ja nyt vaan kannattaa jatkaa yrittämistä ym ym…” Siinä vaiheessa minä keskeytin ja otin voimakkaasti esille ne loppukierroissa esiintyneet vuodot erityisesti seksin jälkeen ja painotin, että minun mielestäni ne täytyy tutkia. Sitten se lääkäri (vasta valmistunut sellainen) sanoi, että hän konsultoi vanhempaa lääkäriä ja soittaa huomenna uudestaan. Saa nähdä irtoaako sieltä lähete gynelle ultraan. Ainakin olen vaatinut sitä ja jos eivät laita eteenpäin, niin varaan sitten yksityiselle ajan.
Toki toivon, että tästä kierrosta tärppäisi, eikä tarvitsisi mennä ollenkaan.
Tänään iltapäivällä kipeytyi kurkkukin sitten, mutta sitä ei taida voida lukea raskausoireeksi? Paleltaakin jonkin verran, mutta kuumetta ei ole. Lämmöt 36,9 eli laskenut vähän aamusta, mutta ovat kuitenkin normaalia ylempänä.
Marjana kp 25/32-33 Dpo 8 yk 14
Ihanan paljon tekstiä tullut tänne viime käynnin jälkeen. Vähän huonoja uutisia ja hieman lupaavia oireitakin. :) Tinkalle ja Gabrielalle pahoittelut!
Alexandra, oletko miettinyt, että tikuttaisit ovista, jos sinulla ei kerran ole mitään tuntemuksia. Toki se joka toinen päivä-menetelmä varmasti toimii, mutta ei veisi niin paljon voimia, jos tietäisit ajankohdan tarkemmin. =)
Sassu, teretulemast vaan! Ja koskaahan ei tiedä, vaikka tärppi tulisi huonosta ajoituksesta huolimatta.
Enisa, voihan nuo menkkamaiset kivut olla kiinnittymisoireitakin. Toivotaan ainakin niin.
Vauvahaaveilijan kanssa samaa mieltä, että itselle pitää kehittää paljon tekemistä, ettei ehdi miettiä tätä projektia ihan niin paljon. Teillä sattuu hyvin se mökkireissu. Rento fiilis auttaa varmasti raskautumisessa. Mistä olet tuota maca-jauhetta ostanut? Ihanko luontaistuotekaupasta vai tilannut jostain? Olen miettinyt sen hankintaa ihan muutenkin, mutta tosiaan onhan sillä vaikutusta hedelmällisyyteenkin.
Katmam, se yrittäminen palkitaan vielä! Yritä jaksaa! :)
Chrystal, milloin testaat? Jännittäviä hetkiä!
Oma napa: Mittasin lämmöt tänä aamuna. 37,1 !!!!! Wuhuu, pieni toive siis on tärpistä, kun lämmöt on nousseet yli 37. Vaikka toki tämä lämpöjen mittaaminen on hyvinkin epämääräinen oire ja siinä on suuri virhemarginaali, mutta saa kai sitä silti hetken iloita.
Aamulla tuli nenästä vertakin niistäessä. Senkin voi toki lukea raskausoireeksi, vaikka epäilenkin enemmän sen johtuvan siitä, että itkin illalla pitkään, kun kirjoitin hautajaisrunoa.
Ja lisää oireita: Mies kävi aamulla tuossa ”halailemassa” ja kysäisi ihan ohimennen, että ”onko sinulla tissit turvoksissa”. Ja minä meinasin hyppiä silloinkin riemusta. Ei ollut edes omaa kuvitelmaa.
Eli näillä fiiliksillä tähän torstaipäivään. Tänään saan tietää loput labratuloksetkin tuossa aamupäivällä.
Marjana kp 25/32-33 Dpo 8 yk 14
Cami, oireet kuulostaa kyllä lupaavilta. Toivottavasti ovat hyvän merkkejä, eivätkä vain hormonien haittavaikutuksia.
UmmNoora, viikon päästä tuosta vuotohetkestä kannattaa testata uudelleen. Voi toki näkyä aiemminkin, mutta eipähän tarvitse sitten arvuutella, kun tekee riittävän myöhään testin. Tai sitten menkat on olleet jostain syystä kovin niukat. Toivotaan kuitenkin tuon ensimmäisen vaihtoehdon pitävän paikkansa. =)
Jamsuliini, ehkä minustakin tuntuu samalta, että hautajaisten jälkeen on ollut jo helpompi olla. Tiedän kyllä, että vaikea hetki on sitten, kun menemme taas käymään kotiseudulla. On varmasti vaikea nähdä vaimo ja lapset, kun tämä isä puuttuu tutusta talosta. Mutta uskon, että siihenkin tottuu ajan kanssa.
Odottavan aika on pitkä, mutta kesäkuun puoliväliin on ”enää” kaksi viikkoa. =P
Täällä pidetään edelleen flunssaa. Olen aivastellut ihan koko aamun ja nenä on tukossa tai vuotaa. Eilen en meinannut jaksaa urheilla mitään. Olin pienen lenkin jälkeen ihan poikki. Toivon edelleen tämän olevan raskausoire, eikä mitään typerää tavallista kesäflunssaa.
Rintojen arkuutta on täälläkin. Ovat kyllä kokonaisvaltaisen kipeät, eikä ilman rintsikoita pysty tekemään mitään! Aamulämpö 37,0. Menisipä nopeasti tämä alkuviikko, että saisi vastauksen tämän kierron onnistumisesta tai epäonnistumisesta.
Marjana kp 29/31-33 Dpo 12 yk 14