marikka
Seuratut keskustelut
Kommentit
Mustelidae, täälläkin siis erikseen th:n käynti, jossa käydään kyselyt läpi. Laaja terveystarkastus kostuu kahdesta käynnistä, terkkarin ja lääkärin. Ensin terkkari ja siitä muutaman viikon päästä lääkäri. Okei, ilmeisesti jossain kunnassa nämä voi olla yhdistetty, mutta ei ole ilmeisesti mitenkään yleistä.
Sen olen itse huomannut tähän viikkoon 28 mennessä, että vastuu noista käynneistä, ainakin meillä, on tosi paljon vanhemmilla itsellään. Jos ei ole mitään kysyttävää, niin käyntiin ei kulu kauaakaan. Mulla on ollut nyt kaksi eri terkkaria ja vielä tulee kolmas (työpaikan vaihdoksista ja lomatuurauksista johtuvia) ja ainakin kahden edellisen kanssa on kyllä juttu luistanut, mutta on pitänyt itse myös aktiivisesti ottaa asioista esiin. Olenkin miettinyt, että jos äiti ei ole yhtä kovaa höpöttämään kuin minä olen, niin saako hän noista käynneistä kaiken irti.
Mun mielestä sun kannattaa Mmeli ehdottomasti soittaa neuvolaan ja kysyä th:lta nuo jutut. Meillä sokerirasitusaika varattiin itse ja siitä keskusteltiin th:n kanssa. Olen käynyt nyt kaksi kertaa rasituksessa. Virtsanäyteestäkin kysyin silloin toisella neuvolakäynnillä itse th:lta, että mitä siinä oikeesti mitataan. Muistaakseni lääkäri ei sanonut niistä mitään enkä itsekään niistä kysynyt, kun oli normaalit ja olin jo ehtinyt th:lta selvittää, että mitä niistä katsotaan.
Mmeli, mulla oli viikolla 17 tai 18 neuvolalääkäri. Viitisen minuuttia juteltiin. Hän katsoi painon, virtsannäytteen ja verenpaineen tulokset äitiyskortista. Meidän neuvolassa ne pitää siis tehdä itsenäisesti ennen vastaanottoa ja merkata korttiin. Parikyt minuuttia ennen yleensä menen neuvolaan, että ehdin katsoa virtsan ja mitata paineet ja painon. Hän kyseli voinnista, onko ollut kipuja, vuotoa, tunnenko liikkeitä, onko pahoinvointia tai muita huolia. Sitten ultrasi neuvolan ultralla joka oli niin vanha, että itse en erottanut kuvasta mitään. Totesi, että normaalilta näyttää ja hyvin liikkuu. Kuunteli sikiön sykkeen. Ei meidän neuvolan ultralla kyllä mitään sikiön mittauksia olisi tehtykään. Ne on sitten rakenneultrassa. Ei tehnyt sisätutkimusta mulle. Tämän jälkeen kyseli vielä, että onko mulla jotain kysyttävää. Näytin rinnassa olevaa muutosta, joka oli vaivannut mieltä. Oli tavallinen rasvasyylä tmv. Olin vastaanotolla ehkä parikyt minuuttia.
Minusta tuo käynnin nimi on tosi hämäävä. Netistä löytyy ihan kunnille tehty opas ko. toimenpiteelle. Siitä selviää, että tarkoitus on ennemmin kartoittaa perheen kykyä tulla vanhemmiksi. Siis audit-testin läpikäynti th:n kanssa, muut päihteet, voimavarakyselyn läpikäynti jne. Ei niinkään sikiön tutkiminen tmv. Mielestäni neuvolassa pitäisi tarkemmin avata ko. tarkastusta, sen sisältöä ja tarkoitusta, niin se olisi paljon selvempää kaikille.
Kiitos Vanamo! Olen syönyt maitohappobakteereja nyt antibioottien kanssa. Toivotaan, että synnytys ei venyisi liiaksi ja synnytys olisi hyvä sinulle kokemus. Tsemppiä!
Kävin uudestaan lääkärissä, kun kivut vaan yltyy. Paisetta ei voi puhkoa, koska se ei ole kypsynyt. Kipu on niin kova, että oli pakko ottaa parasetamolia 1g. Kipu alkoi heti helpottaa. Syyllisyys tietysti painaa. Joka paikassa sanotaan, että pitäisi ottaa minimiannos ja minimiajan. Mutta nyt vaan loppui kiputoleranssi. Toivottavasti ei tarvitse montaa päivää popsia näitä. Ja että yhdellä pärjäisi mahdollisimman kauan.
Positiivista on se, että rasituksen tulokset tuli ja arvot oli hyvä. Ei siis raskausdiabetestä.
Niinhän se on nano. Tosin ei ole yhtään helpottanut olotila vielä. Toivottavasti lääke sitten kanssa auttaisi ja pian.
Olin tänään sokerirasituksessa, toisen kerran. Mulla vaihtui th ja tää uus oli sitä mieltä että edellinen kerta oli otettu liian aikaisin, joten eikun uudestaan. Ekalla kerralla ei tullut yhtään huono olo. Nyt sen sijaan tuli ja joutui vähän pinnistelemään kuvotusta vastaan. Väsyttikin. Onneksi toinen tunti meni jo paremmissa voimissa. En sitten tiedä enteileekö tämä radia. Ekalla kerralla oli niin helppoa.
Miten teillä muilla menee? Mietin, että alkoiko mulla eilen viimeinen kolmannes (27+0) vai onko se vasta ensi viikolla.
Paljon onnea Mureke! Upeaa, että olet toipunut hyvin. Ihania elokuun päiviä vauvan kanssa.