Mariia83
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hero, lähin lastentarvike kauppa on Turussa eli n. 80 kilsan päässä. Toki mennään sinne myöhemmin tekemään hankintoja, mutta ehkä jää toi boxi sitten itseltä kuitenkin tilaamatta.
Laauur, olen tosi pahoillani, että olette joutunut kokemaan keskenmenon 😢 Onneksi nyt kuitenkin uusi raskaus jo näin pitkällä. Varmasti teillä vielä enemmän pelkoja, kun taustalla kerran yksi menetys. Niin se vaan taitaa olla, että tämä ikuinen pelko ja huoli omasta lapsesta alkaa jo odotusvaiheessa ja mahtaako se päättyä koskaan. En osannut itsekään kuvitella odottamista tällaiseksi ennen raskautta. Kurja juttu myös tuo, että ette ole saaneet tarpeeksi keskustelu apua tuon keskenmenon jälkeen. Itse kun lueskelin niitä kokemuksia, niin melko useasti keskenmenoa vähäteltiin ja monet joutuivat käsittelemään menetyksen yksin. On sekin tosi väärin. Kaikilla tuntuu olevan nykyisin niin kiire ja resursseja vähennetään joka paikasta. Kaikki myötätuulet ja halaukset teille kuitenkin tulevaisuuteen ❤️
Tuli tänään positiivisiakin uutisia! Nimittäin täällä on tästä päivästä lähtien purettu koronarajoitukset neuvola käynteihin eli isät/tukihenkilöt pääsevät mukaan neuvolaan ja ultraan! 😍 Oon kyllä tuosta niin onnellinen ja päästään yhdessä nyt sinne rakenneultraan. Tämä kun kuitenkin on itselle ensimmäinen lapsi, niin tosi kiva, että nyt pääsee toinenkin osallistumaan ja näkemään vauvan ennen syntymää. Toivottavasti rajoitukset puretaan pikkuhiljaa muillakin paikkakunnilla.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Hero, tavallaanhan tuo on kiva ”lisä” että pääsee seurailemaan vauvan kasvua useammin ☺️ Itsellä oli muutama viikko sitten todella paha olo, kun eksyin lukemaan netistä myöhäisistä keskenmenoista, kohtukuolemista jne. Jotenkin ne tarinat otti vallan päässä ja olin ihan varma, että meillekin käy niin ja yhtenä päivänä sanoinkin miehelleni, että musta tuntuu, että vauva on kuollut. Hänhän oli ihan hädissään ja yritti, että olisin soittanut neuvolaan, että pääsisin sydänääniä kuuntelemaan. Lähellä olikin etten soittanut, mutta sitten järkeilin asian, että vasta viikko sitten siellä olin ollut ja jos noin ikävästi kävisi, niin en voisi sitä mitenkään estää. Nyt mieli on jo parempi vaikka en uusia liikkeitä ja sydänääniä olekaan tuntenut/päässyt kuuntelemaan.
Kiitos muuten tuosta babybox vinkistä, en ollut aiemmin kuullutkaan. Mistä kaupoista sen voi sitten noutaa? Täällä ei meinaan ole yhtään lastentarvike kauppaa 🤔
Me ei olla vielä ostettu mitään isompaa kuin muutama hassu vaate. Jotenkin ei vaan uskalla edelleenkään ja odotan nyt ainakin siihen rakenneultraan saakka. Luin muuten, että suomessa yritetään pelastaa jo rv 24 syntyneet. Sitä ennen ei eli vielä olisi viisi viikkoa tuohon etappiin. Itse siis olen keskonen ja synnyin viikolla 27, että en tiedä johtuuko siitä tuo pieni ”pelko” ennenaikaisesta synnytyksestä.
Jonxuh, täälläkin kyllä geeneissä vahvasti tuota ylipainoa ja itsekin olen sitä sorttia että lihon helposti. Siksi vähän ihmetyttääkin, että miksi nyt en ole lihonnut jo hurjasti 😂 Toki herkuttelut olen pitänyt kurissa max. kerran viikossa ja syön pääasiassa kotiruokaa. Tietysti käyn hampparilla kun tekee mieli, että en silleen rajoita itseltäni mitään. Mäkin laihdutin ennen tätä raskautta 10 kiloa, josta toki viisi ehti tulla takaisin kahdessa vuodessa ja oli tarkoitus ottaa taas ryhtiliike sen suhteen, mutta sitten tämä pikkuinen ilmoitti tulostaan. Mullakin on hieman ylipainoa tällä hetkellä, että tiedän kyllä sen etten saisi lihota mitään 20 kiloa, mitä monet on lihonnut ensimmäisessä raskaudessa.
Pingu, kiva kuulla, että siellä kaikki hyvin ja että mittaamiset on lähtenyt hyvin käyntiin. Mökkeilystä sen verran, että ei tuokaan mökki meidän oma ole, vaan puolisoni isän ja hänen naisystävänsä. Kiva kuitenkin, että saamme mekin käydä siellä välillä rentoutumassa ☺️
Sain muuten tänään kuulla, että voi olla pieni mahdollisuus, että täällä alkaisi puolisot pääsemään neuvolaan ja ultriin mukaan! Äitini (joka on terveyskeskuksessa töissä) laittoi viestiä asiasta, että siellä oli aiheesta keskusteltu. Nyt vaan toivotaan parasta, että näin olisi parin viikon päästä. Tuo rakenneultra on kuitenkin tärkeä ja se kestääkin tunnin, kun tutkitaan kaikki tarkasti.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Heippa pitkästä aikaa kaikille!
Ei ole tullut hetkeen mitään kirjoiteltua, kun ei ole oikeen mitään uutta raskauteen liittyvää, vaan ”tylsää” keskiraskauden aikaa elellään. Täällä siis tänään lähti rv 19 käyntiin. Hurjaa, että kohta ollaan jo puolivälissä. Aika mennyt nopeaan, mutta silti nyt tuntuu, että kovin hitaasti edetään. Vatsa ei ole mielestäni vieläkään kasvanut kovinkaan paljon ja ulkopuolisille ei näy. Se vähän harmittaa, kun melkein puolessa välissä ollaan ja raskausmaha uupuu vielä. Kaipa se sieltä vielä joku päivä esiin paukahtaa ❤️ Yölliset vessareissut ovat tehneet paluun ja se vähän rasittaa yöunia, mutta siihenhän on tottuminen myös tulevaisuudessa. Työ on alkanut käymään selän päälle, kun täysiä makkaralaatikoita (20kg) saa nyt nostella urakalla, kun ilmat on lämmennyt 😉 Tilasinkin itselleni Carriwellin tukivyön helpottamaan työssä vaativaa nostelua. Neuvolasta myös sanoivat sellaisen varmasti auttavan työssäni. Reilu kaksi viikkoa rakenneultraan. Pettymys kyllä oli, kun siihenkään ei puoliso pääse mukaan vaikka höllennyksiä tulikin osaan rajoituksista. Täällä toki neuvola ja ultrat samassa rakennuksessa terveyskeskuksen kanssa, että johtunee siitä. Itsellä on tuo ultrapäivä vähän hankala, sillä se on vuoden kovin kauppapäivä (18.6) ja mulla on se aika kesken työpäivän. Ei ollut muita vaihtoehtoja, kun aikaa varattiin. Vähän toki jännittää, että jos siellä paljastuukin jotain ikävää, niin siitä pitäisi mennä takaisin töihin. Ei saisi etukäteen murehtia moisia.
Tosi harmi juttu Pingu nuo teidän asuntohakemukset, että olivat hävinneet. Mäkin olen noita kohteita katsellut etuovesta jo sillä silmällä ja pari hyvää vaihtoehtoa siellä olisikin, mutta taidetaan silti odotella se pari vuotta ja asua tässä ensin. Hyvä juttu myös, että sun koronatesti oli negatiivinen 👍
Hero, ikävä kuulla, että sulla tommosta tulehdusta, mutta hyvä että syy selvisi! Toivottavasti olo alkaa parantumaan.
Jonxuh, mites sulla noissa aiemmissa raskauksissa oli ton painon kanssa? Itseä vaan vähän ihmetyttää, kun näillä viikoilla ei ole painoa tullut vielä yhtään ja vaikka neuvolassa sanoivatkin ettei se haittaa, niin itseä vähän askarruttaa, että toivottavasti vauva kasvaa silti normaalisti.
Viime viikonloppuna oli pitkästä aikaa ansaittu vapaa ja me suunnattiinkin koko perheen voimin, kissoja myöden mökille koko viikonlopuksi. Ilmat oli todella hyvät ja niistä nautittiinkin vesijetillä ajellen ja hyvää ruokaa grillaillen. Se onkin jännä miten meren lähellä voikin nukkua ihan eri tavalla kuin täällä kotona. Juhannuksena sitten uudelleen mökille nauttimaan ☀️
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Hero, kiva kuulla, että sullakin on samanlaista masun kanssa. Netistä koitin lukea ja löysinkin jutun jossa kätilö kertoi sen olevan ihan normaalia. On kuulemma merkki vain siitä, että kohtu kasvaa.
Pingu, hyvä juttu, että siellä on asiat lähtenyt käyntiin tuon radin kanssa ja että olet saanut neuvoja ja tukea 👍
Viuhkelis, millä viikoilla sä olit nyt? Mulla tänään 16+4 ja olen melko varma, että edellispäivänä tunsin ekat liikkeet ❤️ Töissä ollessani yhtäkkiä tuntui selvästi kun vatsan sisältä ”koputettiin.” Kolme semmoista pientä hipaisua peräkkäin. Se oli todella jännä tunne. En tietenkään voi olla varma, että ne olisi ollut vauvan potkuja, kun esikoista kerran odotan, mutta uskon näin. Mulla siis istukka on kanssa etuseinässä ja lääkäri sanoi, että voi mennä viikolle 20 asti ennen kuin tunnen liikkeitä. Doppleria mulla ei kotona ole. Aluksi mietin kovastikin sen hankintaa, mutta enää se ei ole tuntunut tarpeelliselta. Pelkään, että huolestun turhaan jos en löydäkään sydänääniä sillä koneella. En mäkään enempää noita vaatteita ajatellut ostaa, kun mekin kölpätään mun vanhempien varasto kesällä ja katsotaan eka mitä sieltä tulee ja sitte tulee tietysti ne äitiyspakkauksen vaatteet. Eikä noita viitsisi ihan hirveitä määriä ostaa, kun vauvat kasvavat kuitenkin niin nopeasti.
Täällä ihan mahtava aurinkoinen ilma! ☀️
Lämmintä viikonloppua kaikille!
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3
Hero, mulla kanssa istukka edessä ja tänään siis rv 20+0. Nyt vasta viime päivinä olen alkanut tuntemaan vauvan liikkeitä. En kuitenkaan varsinaisia potkuja, mutta iltaisin kun makaan selälläni sängyssä, niin alkaa vatsassa tuntumaan sellaiselta kuin ilma kiertäisi, mutta sen huomaa, että se tulee kohdusta eikä suolistosta. Eilenkin oli kova meno päällä ja tuntui siltä kuin hän olisi pyörinyt ympyrää ja ylös alas tuolla 🙈 Päivisin en töissä huomaa mitään, mutta olenkin koko työpäivän liikkeessä ja jostain luin, että vauva usein nukahtaa, kun äiti on liikkeessä. Lisäksi mulla menee toi vatsa iltaisin pinkeäksi ja silloin yleensä alkaa se myllerrys. Joka päivä en mäkään välttämättä tunne mitään, joten ei kannata huolestua. Vatsa alkaa vihdoin näyttämään hieman edes raskausmahalta. Aamulla kävin vaa’alla kotona ja nyt oli tullut painoa yksi kilo lisää, vaikka eihän tuo paljon ole, kun jo puolivälissä ollaan suurinpiirtein, mutta hyvä näin. Ylihuomenna meillä on rakenneultra ja mies saa tulla mukaan 😍 Jännittää jo kovasti! Toivottavasti kaikki on hyvin.
Kiva kuulla, että muillakin alueilla on purettu jo näitä rajoituksia. En ole vielä tarkistanut, että alkavatko pitää täällä jo synnytysvalmennusta ja siihen kuuluu myös tutustumiskäynti Tyksiin Turkuun. Nekin oli pannassa koronan takia ja tilalla oli verkkokursseja, mutta ne eivät itseä kiinnosta, että sitten ei mennä valmennukseen ollenkaan jos sellaista ei järjestetä.
37/41v. Esikoisen LA 3.11. Esikoispoika syntyi 1.11.2020 <3