Mariele
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hei kaikki!
Anteeksi hiljaiseloni. Ollut paljon tekemistä ja kaiken kukkuraksi olin unohtanut salasanani tänne ja en ollut enää varma, millä sähköpostiosoitteella olin rekisteröitynyt :D Iski siis totaalinen muistikatkos!
Onnittelut kaikille plussanneille ja tsempit uuteen kiertoon joutuneille.
ON: Omat olot on vähän niin ja näin. Välillä tuntuu, että olisi voinut tärpätä, mutta yhtälailla tuntuu siltä, että olisi menkat alkamassa. Menkkafinni tuli naamaan :D Mutta malttamaton kun olin, tein Predictor Early testin tänä aamuna. Ensimmäisen 5 min aikana ei tullut testiin mitään. Luin ohjeesta, että max. 15min saa odottaa. No 15min kohdalla kävin katsomassa testiä uudelleen ja haamujen haamu, hyvä, että näkee. Olen kuullut, että ko. testi astanut haamuja, joten siksi en luota nyt tuohon haamuun 100%. Pitää tehdä uusi testi parin päivän kuluttua. Laitan vielä kuvan tähän. Jouduin avaamaan testin, että sain kuvan otettua surkealla kännykälläni :D
-Mariele kp24/25-29 (yk2)-
Terve kaikille :) Siiryin minäkin tuolta 2014 yrittäjistä tänne. Osasin odottaa, ettei ekalla kerralla tärppäisi. Jospa tokalla sitten :D Nyt on kierto ihan sekaisin. Liekkö reissusta johtuvaa vai mitä, mutta kierto jäi poikkeuksillisen lyhyeksi, vain 25 päivää, ja vuodan kuin seula!!
-Mariele (33v) kp 2/25-29 yk2-
Täällä alkoi menkat tänään. Nyt siirryn tuonne 2015 yrittäjiin sitten :)
-Mariele kp1/27 yk2-
Hei kaikille. Pahoittelut teille, joille täti tuli kylään ja plussanneille hurjasti onnea ja tarrasukkia mukaan!!! Minä olen vielä reissun päällä ja pääsin nopeasti käymään netissä. En siis ehtinyt lukemaan nyt ketjua. Luen kotona sitten paremmalla ajalla.
ON: Täällä olo ollut aivan kamala. Rinnat kipeytyneet sivuilta tosi aroiksi ja etova olo koko ajan. Testiä en kehtaa paikallisesta apteekista mennä ostamaan. Vatsaa nippailee ja aivan kamala väsymys koko ajan. Viikonloppuna lähdemme kotiin, joten ma pääsen sitten testaamaan. Jännää.
-Mariele kp24/27 yk1-
Melodypop: Toivotaan tosiaan, että viiva vahvistuisi :)Tosi huono olo ollut kyllä. Sellainen etova ja äsken kävin vessassa oksentamassa. Kuumetta ei ole, mutta pientä lämpöä. Normaalisti ruumiinlämpöni on 36, jopa alle, nyt 36.5 kainalosta mitattuna. Kauhea kylmä ja vilunväristyksiä. Voihan tässä flunssakin/vatsatauti olla tulossa. Mieluiten ottaisin kyllä plussan ;) Ja toivotaan, sinulla olisi kiinnittymistä tuo sinun vuoto.
-Mariele (33v) kp 24/25-29 yk2-