Maria V
Seuratut keskustelut
Kommentit
Moi,
eikös tuo Väestöliiton Perhenetti ole jo samanlainen palvelu?
Jotenkin tuntuu, että kannattaisi vaikka sitä kehittää, ettei turhaan tarvitse pyörää keksiä ihan alusta saakka. Intoa ja voimia hankkeeseenne!
Ihana nimi! Ei liian erikoinen, vaan suomalainen.
Hei.
Hienoa, että olet uskaltanut kirjoittaa tilanteestasi. Toivottavasti olet puhunut siitä suoraan myös lähimmäisillesi (ystävälle, sukulaiselle tms.). Tekstistäsi välittyy huolesi sekä lastesi että itsesi hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Kuten itse totesit, tiedät, että sinun olisi parempi lähteä suhteesta ennen toisen lapsen syntymää. Pelkäät kuitenkin toisen reaktiota ja kostoa. Pelko vaikuttaa hyvin aiheelliselta.
Oletko neuvolassa ottanut asian puheeksi? Siellä he osaisivat kertoa mihin tahoon sinun kannattaa olla yhteydessä, kun pelkäät perätöntä lastensuojeluilmoitusta. Ja mistä voit muuten saada tukea. Toinen hyvä vaihtoehto on varata aika Nettiturvakodista. www.nettiturvakoti.net ja sieltä kahdenkeskeinen keskusteluaika ammattilaisen kanssa. Vaikka et ole vielä kokenut fyysistä väkivaltaa, niin kertomasi kuulostaa henkiseltä pahoinpitelyltä ja pelossa elämiseltä. Vaikka olet hienosti säästänyt riitelyt lapsen nukkuma-ajalle, niin yleensä lapsi aistii ilmapiirin siitä huolimatta. Kuten myös vielä syntymätön lapsi! Avopuolisosi varmasti tarvitsisi itse apua, mutta sinä et voi muuttaa häntä enkä suosittele jäädä odottamaan sitä päivää, kun hän on saanut käsiteltyä omat pelkonsa. Voi olla, ettei hän vielä edes myönnä olevansa itse rikkinäinen vaan näkee syyn muissa ihmisissä. (Narsistisia taipumuksia omaavat ihmiset saattavat herättää seurustelukumppanissa vihan tunteita ja jopa pientä väkivaltaa, mitä he voivat käyttää hyväkseen, kun eivät ole itse vielä sortuneet väkivaltaan.)
Pyydä ja ota siis vastaan apua muuton suunnitteluun ja paljon ihmisiä pakkamaan tavaroita sekä olemaan teidän kanssanne, niin ettet jää yksin lapsesi ja miehen kanssa. Ja muutto kannattanee pitää viiemeiseen saakka salassa mieheltä.
Tämä on surullista, kun luulit löytäneesi elämäsi kumppanin. Mutta nyt sinun tulee ajatella lastesi ja itsesi parasta. Syntymän jälkeen tiedät, ettei silloin ole voimavaroja isoihin muutoksiin. Ja avomiehesi saattaisi olla mustasukkainen vauvallekin. Helsingissä on Varhainen tuki -palvelu lapsiperheille, joilla on väliaikaista tai pysyvämpää avun tarvetta. Sieltä saa sekä keskusteluapua että ihan perhetyöntekijän hoitamaan lasta, eikä tarvitse olla muuta ongelmaa kuin kokemus siitä, että on rankkaa. Muissa kunnissa tulisi olla joku vastaava palvelu.
Voimia ja siunausta perheellesi. Irtiotto vaatii paljon, mutta pystyt siihen. Muista vaan vastaanottaa apua. Jos jäät paikoillesi se on myös miehelle pahaksi, koska hän ei välttämättä näe syytä muuttaa käytöstään. Poislähtösi saattaisi jopa herättää hänet todellisuuteen. Synnytystä varten koeta saada jokin hyvä ystävä tsemppaamaan tai sitten doula eli vapaaehtoinen synnytyksen tukihenkilö. Toivottavasti jaksat tulla kertomaan miten teille on käynyt.
Hei, kuulostaa siltä, että olet tosiaan jo pohtinut asiaa paljon. Huolesi on ymmärrettävä, mutta silti ajattelit, että "oma lapsi on kuitenkin aina oma lapsi." Hienoa! Itse en varmaan olisi kestänyt sitä syyllisyyden tunnetta, jos olisin abortin tehnyt. Vaikka vauva ei itse vielä tiedostaisikaan olemassaoloaan, niin elävähän hän kuitenkin on.
Itse olen opiskelija ja 1,5 -vuotiaan äiti. Mieheni on pienituloinen, mutta vaikka hänkin olisi opiskelija, niin, kuten Sumpu sanoi, Suomen tuet ovat aika hyviä (asumistuki ja toimeentulotuki, jos on tiukkaa). Ja melkein kaiken saa ostettua käytettynä huuto.netistä tai kirpputoreilta. Ainakin ammattikorkeakoulusta saa olla 2 vuotta poissaolevana. Riippuu vähän paikkakunnasta, mutta pääkaupunkiseudulla on nuorille äideille erilaisia vertaistukiryhmiä. On varmaan muuallakin. Ja jos jäät yksin lapsesi kanssa, niin esim. Pienperheyhdistyksestä voi saada apua. Ja kunnan kautta voi saada esim. perhetyöntekijän auttamaan lapsen hoidossa (pienituloisille ilmaista) tai sosiaaliohjaajan tukemaan arjessa (ilmaista). Eri kunnissa näille voi olla eri nimikkeitä, mutta mielestäni kunnat velvoitetaan lain mukaan järjestämään tukea sitä tarvitseville vauva -ja lapsiperheille. Mutta neuvolassa pitää osata kysyä tukea, sitä ei välttämättä tarjota suoraan!
On totta, että "villi nuoruus" on sitten vähän taakse jäänyttä aikaa, kun on äiti. Jos on läheisiä luotettavia sukulaisia, niin sitten voi joskus päästä illalla ulos, kun lapsi on isompi, mutta päihteiden käyttö kyllä jää. (En ainakaan itse halua lapseni näkevän minua päihtyneenä tai krapulassa. Vanhemman näkeminen "outona" tuntuu lapsesta pelottavalta.)
Olitkin jo itse pohtinut asian hyviä ja huonoja puolia. Mielestäni huono ja samalla hyvä puoli on ollut se, että lähes kaikki vanha on joko menettänyt merkitystään tai jäänyt. Vauva saa huomaamaan mikä on oikeasti olennaista elämässä. Itsestä ja omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää, mutta muuten elämä on aika lailla tässä ja nyt. Aiemmin jokin keikka tai bileet olisivat tuntuneet tärkeiltä, mutta nyt nautin, kun saan elää lapsentahtisesti ja nauttia kahvista päiväunien aikaan. Keikkoja ja bileitä tulee ja menee, niihin ehtii myöhemminkin, jos vielä haluaa.
Tästä tuli vähän hajanainen kirjoitus, kun kello on niin paljon. Halusin kuitenkin kannustaa sinua kuuntelemaan itseäsi ja vauvasi parasta. En usko, että vauvat syntyvät sattumalta, vaan että ne ovat lahja. Tärkeää on kuitenkin tiedostaa omat voimavarat ja pyytää niihin sitten apua jo ennen lapsen syntymää. Voimia!
Hienoa, että uskallat kirjoittaa vaikeita ajatuksiasi paperille (nettiin). Hienoa, että jatkat taistelua lapsen kanssa, etkä anna periksi tärkeissä asioissa. Jotkut lapset tuntuvat tarvitsevan sen kovan kallion jota vastaan on turvallista purkaa sisintään. Kuulostaa siltä, että lapsi yhä uudelleen testaa, että miten reagoit ja oletko tänäänkin yhtä turvallinen. Sinun samanlainen reaktiosi (eli se, ettei tärkeissä asioissa anneta periksi) tuntuu turvalliselta, vaikka lapsi ei kiukussaan näytä sitä arvostavan.
Saattaa olla, että osittain sairautesi takia lapsesi kokee tarvetta saada täyden huomioisi, minkä hän saa parhaiten olemalla raivostuttava. Silloin ainakin pitää reagoida.
Uhmatilanteissa voi joskus käyttää erilaisia keinoja, joista löytyy tietoa alan kirjoista, mutta jos uhma menee itkupotkuraivari-vaiheeseen, niin silloin ei paljoa ole vaihtoehtoja. Palautin jo kaikki kirjani kirjastoon, mutta esim. lähtemiset sujuvat meillä vähän helpommin, kun lapsi tietää mihin lähdemme, pakkaa mitä haluaa omaan pieneen laukkuunsa ja juttelen tulevasta (että haluaako hän istua bussissa penkille ja onkohan siellä toisia lapsia bussissa tai sitten siitä määränpäästä) samalla kun puen häntä. Ja jos ei muu auta ja pakko ehtiä bussiin niin sitten kerron tämän ja koetan pukea vaatteet päälle.
Ehkä tärkeintä on noissa kohtauksissa, että lasta ei hylkää emotionaalisesti. Että vaikka ei toista tuntia olisi siinä vieressä toisen huutaessa sitä, että piti jättää keppi ulos, niin olisi (tai tiskaisi, laittaisi pyykkiä) siinä lähettyvillä ja juttelisi. Kun pahin kiukku on ohi, aikuinen voi auttaa lapsen siitä yli. (N.2 vuotiaan kanssa välillä heitimme kiukun kauas pois.) Lapsen pitää saada kokea, että vaikka hän uhmaa ja on kiukkuinen, mitään pahaa ei tapahdu (mikään ei mene rikki eikä ketään satu) ja hän on hyvä. Se on tärkeintä. Joskus lapsi sitten oppii hallitsemaan niitä tunteitaan, kun tietää, että ne ovat vain tunteita, eikä niistä aiheudu mitään ikävää, vaikka tuntuu ikävältä.
Jos lapsi on "minä ite" vaiheessa, niin kannattaa antaa hänen harjoitella näitä omia taitojaan. Silloin voi päästä helpommalla, kun varaa aikaa siihen harjoitteluun esim. vaatteiden pukemisessa tai autoon nousemisessa kuin yrittää sitten suuttunutta lasta vääntää siihen autonistuimeen.
Voimia sinulle. Koeta saada apua lapsenhoitoon. Jos sukulaisista ei ole auttajiksi, niin käänny kunnan varhaisen tuen puoleen tai soita MLL:lle ja hae perhekummia arkea jakamaan.