macaron
Seuratut keskustelut
Kommentit
Täällä pahoinvointia on ollut jonkin verran aamulla ja aamupäivästä, mutta ei ylitsepääsemättömästi. Luin jostakin, että kannattaisi varata yöpöydälle esim. kuivaa leipää, näkkäriä tms. ja syödä sitä jo ennen kuin nousee sängystä. Voisi kuulemma auttaa pahoinvointiin. Itsellä on ollut myös vatsa varsinkin iltaisin aika turvoksissa.
En ole menossa varhaisultraan, vaan yritän sinnitellä vielä muutaman viikon julkisen puolen ultraan asti. Ensi viikolla on ensimmäinen neuvola. : ) Viikkoja on nyt 7+1.
Hattarah, tsemppiä sinulle! Toivottavasti asiat kääntyy parhain päin.
Soitin tänään neuvolaan ja sain ajan kolmen viikon päähän, jolloin viikkoja on kasassa 9. Neuvolan täti oli ensimmäistä päivää töissä ja asiat oli "vähän" hakusessa. : ) Kysyi mm. milloin minulla oli ensimmäiset kuukautiset.. Vastasin, että kysytkö nyt todella sitä vai milloin viimeiset ja sitähän tarkoitti ; ).
D-vitamiinia pitäisi kuulemma ottaa 10 mikrogrammaa ja foolihappoa 400 mikrogrammaa päivässä. Onneksi näitä on otettu jo jonkin aikaa. Tosin foolihappoa olen saanut hieman vähemmän, sillä käyttämässäni foolihappo+b-vitamiinissa on mikrogrammoja 300. Kuulemma myös ravintoterapeutille on mahdollista päästä, jos haluaa. : )
Täti puhui myös seerumiseulonnasta, joka olisi niin halutessa 10+0 - 10+6 välillä. Katsoin netistä, että on jokin verikoe ja tulokset yhdistetään ultran kanssa, ja näiden perusteella analysoidaan ainakin Downia. Ultrat on viikoilla 12 ja 20. Näistä ja muistakin asioista laittavat nyt neuvolasta postia tulemaan.
Pahoinvointi ei ole (ainakaan vielä) alkanut myöskään täällä. Turvotusta on vatsassa jonkin verran.
Eilen tuli plussa myös tänne. Viidennellä kerralla onnistui. :) Laskuri näytti, että la olisi 11.5, mutta kierto on vähän vaihdellut viime aikoina, joten ei tiedä tarkkaan minkä pituisen mukaan laskisi. Viikkoja pitäisi olla vissiin 4+5.
Vaikea jotenkin ymmärtää tätä vielä, kun ei oireitakaan juuri vielä ole. Rintojen arkuudesta arvailin tulosta mahdolliseksi jo ennen testin tekemistä ja vähän jotain tuntemuksia vatsassa välillä sekä ehkä normaalia enemmän väsyttää ja vatsan turvotusta samalla lailla kuin ennen menkkojen alkamista. Ajattelen myös alkuajan riskien vuoksi, ettei vielä liikaa intoilisi asiasta. Ehkä neuvolat jne. muuttavat asiaa sitten konkreettisemmaksi. : )
Täällä menossa nyt 10+0. Ensimmäinen neuvolakäynti oli pari viikkoa sitten ja ensimmäinen ultra on kahden viikon päästä. Seuraava neuvolakäynti on marraskuun puolivälin jälkeen, mutta neuvolalääkärin käynnistä ei ollut edes puhetta milloin olisi. Onneksi neuvolatäti oli oikein mukava ja hänen kanssa on helppo tulla toimeen. : ) LA:ksi neuvolasta annettiin 7.5, mutta kuulemma ensimmäisen kanssa menee usein yliaikaiseksi. Neuvolassa täti kyseli myös mikä olisi tavoitepainoni raskauden lopussa ja sanoi, että painoa saisi tulla n. 13 kg max. Näin alkuun paino ei saisi paljon nousta. Alkoi kai puhumaan asiasta kun sanoin äitini lihonneen raskauden aikana 20 kg.
Emme ole kertoneet vielä kellekään muille miehen kanssa asiasta. Aiomme kertoa vasta ultran jälkeen, joten pari viikkoa pitäisi vielä pantata tietoa..
Huonoa oloa on ollut monena päivänä varsinkin aamupäivällä ja useamman kerran on pitänyt vähän myös pönttöä halailla. Heräilen myös joka yö ja tulee myös käytyä aina yöllä vessassa. Vatsa on ollut aika turvoksissa ja lähinnä on tullut pidettyä lantiofarkkuja tai mekkoa muualla kuin kotona ollessa.