M90
Seuratut keskustelut
Kommentit
Olen 27 vuotias mies, ja olen kuntouttavassa työtoiminnasa.
Arki menee niin, että herätys kello soi kuudelta. Puen vaatetta päälle, ja pesen hampaat. Syön aamupalaa, jonka jälkeen surffailen tabletilla netissä. Lähden siinä kakskymmentä yli seitsemän kävelemään kuntouttavaan työtoimintaan. Kahdelta pääsen kotiin, ja alan laittamaan ruokaa. Syön viidesti päivässä. Lämpimiä aterioita syön kaksi päivittäin. Aterioiden väli on kolmesta viiteen tuntia.
Kun olen kolmen aikaan syönyt, lähden ulos kävelylle. Tulen kaupan kautta kotiin, jos tarvitsee jotain ruokia ostaa. Loppuilta menee netissä surffaillessa. Katselen jotain leffoja sekä sarjoja netflixin kautta.
Olen tyotoiminnassa neljänä päivänä viikossa maanantaista torstaihin. Perjantaisin aamupäivällä on tapana imuroida kotona. Viikonloppuisin käyn kahdesta kolmeen kertaa ulkona kävelemässä. Tällainen rutinoitunut elämä meikäläisellä.
Tein eilen tuon testin, ja sain tulokseksi 117. Eli mulla on aspergerille tyypillisiä piirteitä.
Lueskelin netistä tietoa aspergerista, ja tosiaan itsestäni löytyy monia aspergeriin viittaavia piirteitä. Noudatan rutiineja. Menen nukkumaan tiettynä kellon aikana, syön ruokaa tiettyyn aikaan. Viihdyn paljon yksin. Aspergerin omaavilla on usein joku erityinen mielenkiinnon kohde. Teininä kuuntelin paljon Lordia, kun voittivat euroviisut. Hankin yhtyeen historiasta kertovan kirjan jne. Edelleenkin seuraan yhtyeen edesottamuksia, vaikka heidän musiikin kuuntelunsa onkin jäänyt vähemmälle.
Aikuisiällä olen kiinnostunut enempi ja enempi ruokavalioon liittyvistä aioista. Kun laitoin enimmäistä kertaa itse pizzaa, niin luin netistä pizzan historiaa. Kun keksin tehdä pyttipannua, niin luin pyttipannun historiaa netistä. Selasin eri pyttipannu reseptejä, sekä katsoin youtubesta ruuanlaitto videoita, joissa ihmiset kokkasivat pyttipannua. Viime aikoina olen katsonut youtubesta urheilijoiden ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä videoita. Alkuviikosta keksin googlettaa tietoa astronauttien ruokavaliosta.
Olen 27 vuotias mies. Muutin pois vanhempieni luota reilut pari vuotta sitten. Olen pitkäaikaistyötön, ja olen kuntouttavassa työtoiminnassa. Sosiaalisa suhteita ei ole. Kokemus naisista pyöreä nolla. En edes yritä löytää parisuhdetta.
Kun ei ole seksielämää, niin ei tarvitse huolehtia ehkäisystä.