Lunni

Hei kaikki! Tulin tänne kirjoittamaan kuulumiset, vaikka en olekaan kirjoitellut aktiivisesti (kuten ei moni muukaan).

Meillä takana noin kahden vuoden yritys ja viimein menimme tutkimuksiin, joista selvisi, että sperman laatu heikkoa ja hedelmällisyys erittäin matala sen osalta. Päässä klikkasi Ahaa-efekti, että tälle löytyi nyt syy, tuntui jopa vapauttavalta saada jokin syy. Ajattelimme että asia saa olla, meille ei tule lapsia ja yritämme hyväksyä asian parhaimman mukaan.

Kuinka ollakkaan kuukautiset eivät ole alkaneet ja tein positiivisen testin. Lähes mahdottomasta tulikin yhtäkkiä mahdollista. Tuntuu epäuskoiselta ja pelokkaalta, meneekö kaikki hyvin ja saammeko todella lapsen syliimme. Pelkään todella paljon keskenmenoa.

Halusin tulla kirjoittamaan tämän, koska ehkä se toisi lohtua jollekkin. Tavallaan kun hyväksyimme asian, niin se sitten toteutuukin.

Toivon kaikille kaikkea hyvää!

Kiitos vastauksista, sain ajattelemisen aihetta.

Minulle on tehty vain ultra useampaan kertaan, mutta ei ole otettu esim. verikokeita, eikä mieheltä ole tutkittu mitään. Gynekologi jankkasi vain, että on vain ajan kysymys milloin tulen uudestaan raskaaksi, koska olen jo kertaalleen raskautunuttämä käynti oli ennen vuoden yrittämistä, joten voisi käydä uudelleen ( ja eri gynellä).

Ajattelen myös jotenkin automaattisesti, että vika on minussa ja onhan tämä nyt ihan prse olettamus omasta kehosta. Oikein maalaan kauhukuvia kuinka olen epäonnistunut ja miten lisääntyminen, jonka pitäisi olla luonnollinen asia, voi olla näin hemmetin vaikeaa. Ahdistavaa!

Jotenkin tuntuu, että voisin itse elää ajatuksen kanssa, että sitä lasta ei tulisi ja elämä olisi silti hyvää, mutta miehelle se on iso ja tärkeä juttu. Ehkä jopa pelkään, että hän haluaisi erota, jos en voisikaan antaa hänelle sitä toivottua lasta, vaikka enhän minä sitä lasta yksin voi tehdä. Enkä siis tarkoita, että en lasta haluaisi, pelkään vain katkeroituvani ja huomaan jo nyt tämän kaiken negatiivisuuden ja pettymykset, mitä tämä yrittäminen tuottaa. Sääliksi käy kaikkia kanssasisaria, miksi tämä on niin vaikeaa!

Toivoisin että voisin relata ja suunnitella elämää normaalisti, mutta mietin voinko vaihtaa työpaikkaa tai ostaa asuntoa paikasta X, joka ei sovi lapsille.. elän elämää odottaen ja niin, että se palvelee tulevaa perhe-elämää, vaikka kukaan ei ole luvannut sitä lasta. Hullua 😄

Hei kaikille! Olen seurannut tätä keskustelua, mutta en ole uskaltanut kirjoittaa. En ole varma olenko pitkään yrittänyt, kun yritystä vasta vuosi takana. Yhden keskenmenon sain yrityksen alussa ja siitä on tuo vuosi aikaa, eikä uutta raskautta ole kuulunut. Minä 34v ja mies 32v.

Minä olen käynyt perus gynen tutkimukset, joissa ei löytynyt mitään selittävää. Säännöllinen kierto ja ovulaatio tapahtuu ja seksiä on aina otolliseen aikaan. Minulle ei kuitenkaan ole tehty enempiä tutkimuksia, enkä tiedä haluanko.

Tämä on ahdistava asia ja siksi kirjoitankin. Minulle tämä henkinen kuorma on väsyttävä ja kaiken alleen murskaava. Tuntuu etten osaa enää elää tavallista elämää, kun ajatukset pyörii non stop tämän asian parissa ja se uuvuttaa. Minusta on alkanut tuntumaan, että haluanko edes koko lasta..en halua ainakaan tuhlata enää yhtään elämää tähän turhan odotteluun ja joka ikisen oireen tulkitsemiseen ja negatiivisen testin vääntelemiseen ja kääntelemiseen, jos sittenkin jossain valossa se olisikin positiivinen. Miten te jaksatte? Miten tästä pääsee yli ja kuinka voi elää taas tavallista hyvää elämää? Vaikka sitten sillä tyhjällä sylillä.

Kiitos tästä viestiketjusta, se on auttanut minua, kun tiedän etten ole yksin