LoveMyChildren

Huimaa Marjana!!! Onpa ihana kuulla kuulumisiasi, niin pitkään kuljettiin samaa matkaa. Todella mukavaa, että tulit kertomaan ja ennen kaikkea mahtava nähdä, että hyvin menee =)! Olen miettinyt paljon, että miten teillä homma jatkui ja pelkäsinkin pahinta kun et missään itsestäsi enää ilmoitellut. Halaus!

Me plussasimme toukokuussa myös ja nyt puolivälissä mennään. Ensimmäinen (ja siis ainoaksi hoidoksi päätetty) IVF tuoresiirto toi meille toivotun plussan vaikka minä en koko hoitoon oikein uskonutkaan. Yli kymmenestä munasolusta hedelmöittyi vain jokunen, ja tämä yksi siirretty selvisi ainoana hengissä.

No, raskaus on myös ollut oikeaa nuoralla tanssimista. Tuhruvuoto alkoi lugejen lopetuksen jälkeisenä päivänä ja muuttui veriseksi parin päivän päästä. Veristä vuotoa riitti sitten lopulta rv5-12 saakka. Ja voit uskoa, että mä nakkelin pyyhettä kehään jokusen kerran... Ultrassa ravattiin tarkistuksessa ja aina siellä viikkoja vastaava sikiö kasvoi... Pelko alkaa nyt vasta väistyä kun tunnen liikkeet ja vatsa on valtava viikkoihin nähden. Yksi meilläkin vaan kasvaa siellä vaikka olenkin jo oikea möhömaha.

Toivon sinulle marjana kaikkea hyvää ja kovasti tsemppiä viimeisille viikoille ennen HOO-hetkiä. Olisi aivan ihanaa kulkea kanssasi tämä loppuaika jos vaan täällä kirjoittelet.

LMC (ent. Roxymamma) ja Muru-Veijari rv18+4

Jonsteri: Pakko oli tulla onnittelemaan plussasta =)! Teillä on takana jo pitkä taival ja osan aikaa sitä yhdessä kuljettiin, olin ensin Roxymamma ja nyttemmin sit LMC. Ihanaa, että teillä tärppäsi.

Haluan vain tsempata jaksamaan ultran odotuksessa. Ja jos sitten et jaksa, niin mene yksityiselle. Ettet ressaa oikeasti itseäsi hengiltä =). Meillähän kävi siinä keskenmenneessä raskaudessa niin, että alkuraskauden ultrassa näkyi syke ja kaikki mutta myöhemmin selvisi kkm. Toisaalta tässä nykyisessä raskaudessa en olisi selvinnyt järjissäni rv12 saakka vaan ravasin ultrassa neljästi ennen sitä. Toki syytäkin oli, vuodin verta rv5-12!!! Samalla Weebeetä tsempatakseni siis esimerkki, että vuodoista huolimattakin kaiki voi jatkua toivotusti.

Hienoa kun tutut nikit plussaa. Onnea kovasti!!!

LMC ja Muru-Veijari rv19

Moikka, uusille tervetuloa mukaan. Laitoin myös pyynnön suljetun ryhmän puolelle.

(.) Töissä ollaan nyt kokeilemassa normaalia arkea. Nyt ei juuri satu päähän, vähän vaan tuntuu sellainen pikkuruinen jomotus jossain takaraivossa. Jos tällaisena pysyy niin ei hätää. Koko viimeisen 9vrk olen vaan maannut, katsellut telkkaria, hiipinyt vessan ja jääkaapin väliä sekä koettanut parhaani mukaan olla edes jollain tasolla siedettävä äiti... Katsotaan päivä kerrallaan mitä tästä tulee. Onneksi tunnen liikeitä jo kunnolla pitkin päivää, niiden tsemppaamana jaksan tätä.

Nyt ei ehdi muuta, mukavaa syysviikkoa kaikille!

LMC ja Muru-Veijari rv18+3

Moi Hope!

Vastaan vaikka en olekaan ihan vastaavassa tilanteessa kuin sinä, iän puolesta siis. Muuten kyllä aika lähelle.

Olen "vasta" 36v ja minun lapseni oli tehty/saatu. Niin ajattelin kunnes tapasin uuden mieheni, jolla ei ole omia lapsia. Tämä mies otti kolme lastani kuin omikseen mutta kertoi kyllä heti tavatessamme, että haluaisi myös oman lapsen, edes yhden, jotta saisi kokea sen kaiken ihan itse: yrityksen, odotuksen, syntymän, vauva-ajan jne. Tulla isäksi.

No, minä lämpenin aiheelle pikkuhiljaa ja nyt odotamme hoidoilla alkuun saatua yhteistä lastamme rv18. Se, miksi vastaan sinulle, on juuri se, että tälle asialle ei ole yhtä oikeaa mielipidettä eikä toimintapaa. Eikä liioin ratkaisua. Ainut, joka voi päätöksen tehdä ja sen takana seistä, olet loppupeleissä sinä itse. Jos koet, että et ole liian vanha aloittamaan kaikkea alusta JA jos koet, että jaksat raskauden ja vauva-ajan, niin miksi ihmeessä et kokisi sitä uuden miehesi kanssa?

Moni voi ihmetellä "tuon ikäisen" raskautumista mutta eipä se heille kuulu pätkääkään. Itse painiskelin vähän aikaa ikäkysymyksen kanssa, koska koin olevani jo iällä =). Mutta nyt, kun vauva on jo kovaa vauhtia mahassa kasvamassa, koen, että tämähän on juuri oikea aika saada pikkuinen. Muut lapset ovat jo isoja ja minulla on kokemusta elämän eri puolista aivan riittämiin. Osaan nauttia tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta erittäin paljon. Ja kyllä yksi merkittävä tekijä on ollut mieheni onni, joka aivan huokuu hänestä. Hän ei malttaisi odottaa vauva syntymää! Minusta on upeaa, että pystyn tarjoamaan hänelle sen mahdollisuuden, että hän saa kokea ne kaipaamansa hetket.

Toki me ehdimme puhua senkin läpi, että mitä jos vauvaa ei kuulu... Jouduimme turvautumaan IVF-hoitoon eikä onnistumisesta luonnollisesti ollut mitään takeita. Olimme samalla viivalla siinä, että tämä vielä kokeillaan ja sitten hyväksytään se tosiasia, että perheemme on tällainen kuin se on, ilman pikkuista.

Summa summarum. Minusta kukaan ei ole liian vanha äidiksi jos itse sitä haluaa! Et sinäkään, tosiaankaan. Uskon, että parisuhteelle ja perheellenne on iso asia jos saatte yhteisenkin lapsen. Vaikka en tietenkään väitä etteikö perheenne olisi kokonainen ihan juuri tuollaisenakin kuin se nyt on. Ehkä vinkkaisin miettimään asiaa siltä kannalta, että kadutko jos et yritä? Kadutko jos et anna mahdollisuutta vauvalle vielä? Kukaanhan ei sano, että se onnistuu mutta kannattaako jättää yrittämättä?

Mieti rauhassa. Olisi mielenkiintoista kuulla myöhemmin mihin ratkaisuun päädytte =). Tsemppiä!

LMC

Hei taas.

Mishu: Ei minulla ole sanoja. Voi luoja, miten pahoillani olen puolestanne. Itku pääsee. Halaus sinulle ja miehellesi!

Relight: Mulle sopii suljettu ryhmä, mutta toisaalta tämäkin ihan yhtä hyvin. En tiedä mitä sellaista täällä kukaan kirjoittaisi, etteikö voisi? Nimettömänäkin kun vielä ollaan... Mutta jos nyt sellaiseen haluatte niin tottamaar mä mukaan tuun =).

(.) Mulla meni nyt pasmat tuosta Mishun viestistä niin sekaisin, että ei herranen aika. Muutenkin on ollut tosi vaikea uskoa elämään millään tasolla. Kuulin jokunen päivä sitten, että tuttavani menetti täysiaikaisen vauvansa, poika kuoli kohtuun ilman mitään näkyvää syytä rv39+4. En osaa ollenkaan käsitellä tätä asiaa ja oma usko tämän maailman järkevyyteen ja yhtään mihinkään on kyllä täysin nollissa.

Mut joo, en ole enää osastolla. Nyt kotona ja estolääkityksen turvin sekä vuodelevossa koetan saada päänuppia rauhoittumaan. Sairaslomaa tämä koko viikko ja lääkärin mukaan saikku jatkuu tauotta mikäli pää on kipeä vielä sunnuntaina. Lääkearsenaali on näin raskaanaollessa niin pieni, että nyt osastotipan jälkeen mennään vaan panadolilla. Mitään fyysistä rasitusta ei saa olla, pienintäkään. Lähinnä siis torkun, katson tv:tä, lepäilen, luen ja syön aina kun on nälkä. Synnytyslääkäri totesi konsultaatiossaan, että hänen mielestään migreeniä voi ylläpitää jokin hormonitaso, joka ikävästi on jämähtänyt paikoilleen. Kipu voi siis hyvinkin loppua itsestään kunhan hormonitasoni muuttuvat raskauden edetessä. Toisaalta, isoja hormonaalisia muutoksia on edessä vasta lähempänä synnytystä ja näin ollen voi olla ihan mahdollista, että päänsärky jatkuu lähes raskauden loppuun saakka. HELL YEAJH!!! Töissä kerroin nyt vihdoin aiheesta koska epäilin heidän olevan siellä jo tosi huolissaan siitä, miksei migreeniä muka saada nykylääketieteen keinoin kuriin. Raskausuutiseni otettiin vastaan erittäin lämpimästi ja kuulemma huojensin heidän mieltään. Olivat jo miettineet aivokasvainta ja vaikka mitä.

Mitähän muuta... Liikkeitä tuntuu levossa melko hyvin mutta kun itse liikun, ei vielä juurikaan. Imetystyynyn aion hankkia, sellaisen puoliympyrän muotoisen. Sellainen on aiemminkin ollut ja oli todella hyvä apu tissitakiaisen kanssa.

Nyt en jaksa enempää kirjoitella, meen takas sohvalle kylmägeelipussin kanssa. On muuten luojan lykky tää geelipussi ja ihan nuo kylmäkalletkin! Molempia olen pitänyt, toista otsalla ja toista niskassa ja se helpottaa oloa.

LMC ja Muru-Veijari rv17+3