Lily of the valley

Vastailen tässä muutamiin ajatuksiin mistä on palstalla keskusteltu: telkkarista oon jo noin vuoden verran kattonu varmaan kaikki mahdolliset vähänkään vauvoihin ja lapsiin liittyvät ohjelmat; teiniäidit, erilaiset äidit, vauvan tarina, supernanny, kätilösarjat ja yleltä tuli tammisaaren sairaalaan keskittyvä synnytyssarja. Välillä tuntuu että näiden sarjojen ja nettipalstojen lukeminen helpottaa kuumetta, ja välillä taas miettii että olisko parempi yrittää keskittyä johonkin ihan muuhun ja jättää tällaiset mahdollisesti alakuloa aiheuttavat ohjelman väliin. Mutta kun, tuntuu ettei mikään asia vie pois sitä vauvan kaipuuta ja tyhjän sylin tunnetta! Kuinka ihmeessä naiset me tän kuumeen kanssa oikein jaksetaan odottaa!...

Viikonloppuisin tehdään samanlaisia asioita kun täällä on mainittukin, tehdään ruokaa, katsotaan leffoja, harrastetaan liikuntaa yms. eli ihan rentoa yhdessäoloa. Baareissa juokseminen ei nappaa kumpaakaan, vapaapäivistä saa niin paljon enemmän irti kun ei mee koko päivä krapulassa maaten. Siinäkin suhteessa välillä mietityttää, että hyvinhän se lapsi sopisi elämään jo nyt, enkä usko että ns. oma elämä eli harrastukset täytyisi kokonaan unohtaa lapsen synnyttyä. Tosi useinhan miehet ajattelee ettei ne oo valmiita isäksi, mutta tuskin kukaan on valmis vanhemmaksi heti, vaan siihen kasvetaan jo odotusaikana ja edelleen lapsen synnyttyä. Tuskin kovin moni lapsen saanut harmittelee, että olisi sittenkin pitänyt vielä enemmän mennä ja keskittyä itseen ennen lasta. Ja kyllä itsekin ajattelen että joo, nyt olisi mahdollisuus tehdä just niitä juttuja mitä itse haluan ja että pitäis nauttia tästä ajasta ja kahdestaan olosta miehen kanssa, mutta ei se vaan tunnu olevan niin helppoa. Luin jostakin tutkimuksesta, että vauvakuume voi olla ihan todellinen fyysinen, biologinen ja psyykkinen tarve, ei vaan itseaiheutettu tai yhteiskunnan luoma paine.

Raskauden mahdollisuus on mulla mielessä oikeastaan joka kuukausi, aina toivon että olisi tapahtunut joku ihme ja olisinkin raskaana, vaikka tietäisin että käytännössä se olisi 99 % mahdotonta. Aina on rinnat muka suurenneet, hajuaisti herkistynyt, ja ihan kuin olis pientä kuvotusta aamuisin jne. Ja aina pieni pettymys kun menkat tulee ihan normaalisti. Välillä mieli tekee tepposet myös aikataulun suhteen, saatan välillä ajatella että vuoden päästä meillä voikin olla jo masuasukki mukana, ja samalla tajuan että ei, vaan vuoden päästä vastaa alkaa yritys. Eli menee kaksi vuotta ennen kuin vauva voi olla käsivarsilla. Masentavaa. No niin, tässä oli taas ihan tarpeeksi omaan napaan keskittyvää vuodatusta..

Kuitenkin näistä keskustelupalstoista on apua siinä mielessä, että on muita samassa tilanteessa olevia, jotka ymmärtää kaikki asiaan liittyvät tunteet. Mies ei välttämättä ymmärrä kuinka suuri asia on mulle ja kuinka kipeää se välillä tekee että joutuu tahtomattaan odottamaan. Eli en sittenkään taida jättää palstoja tai ohjelmia vähemmälle ;)

:D mulla kans ns. kuntokuuri päällä ja keväällä tarkotus vielä kiristää tahtia. Oon 28 v. ja mies pari vuotta nuorempi.

Vauvaunelmia oon miettiny samaa etten halua lasta niin että se on enemmän mun toive ja mies vastentahtoisesti siihen alistuu, vaan että molemmat haluais sitä. Vaikka useinhan on niin että miehillä voi tulla se voimakkaampi tunnereaktio vasta kun lapsi on syntyny, vaikka etukäteen olis voinu arveluttaa. Kysyit myös keskenmenoista; niitä jos tulee 3 peräkkäin, niin vasta sit asiaa aletaan tutkia, että onko raskautumisessa ongelmia.

Noita vaatteita ja muita tarvikkeita en uskalla vielä alkaa hankkia ku mulla on sellanen pelko, että jos niitä hankkisin niin sitten kuitenki kävis niin ettei lasta annettaisi. Ja toki joutuisin myös tekee sen salaa, mies voisi muuten hiukkasen ahdistua! Vauva-lehtiä oon lainaillu ja nyt tilasin lehden puoleksi vuodeksi, mies kyllä onneksi hyväksyi asian ja sanoi että jos se mua helpottaa niin ok, eikä ahdista häntä.

Ootteko muut miettiny, että onko joku tietty vuodenaika kun haluaisitte lapsen mahdollisesti tulevan maailmaan?

Mulla on kans pieni pelko siitä, että jos sitä lasta ei niin helposti kuulukaan. Silloin voi kaduttaa se, että miksi piti odottaa niinkin pitkään ennen kuin aloitti projektin.. Munasolut kumminki vanhenee koko aika. Takana mulla yksi keskenmeno (vuodelta 2009) eri miehen kanssa, joten sekin luo pelkoja.

Nimiä olen miettiny juu ja haluaisin jo kauheesti alkaa keräilemään vauvanvaatteita ja -tavaroita sillai pikku hiljaa, jos löytäis "pakko saada"-tuotteita ja vielä edullisesti. Huoh, itsellä kans työkuviot vähän epävarmat ja pelottaa jos mies sen takia aikanaan siirtää aloitusajankohtaa. Raivostuttavaa odottaa, muttei sitä toista painostaakaan voi!

Eli, koskaan aiemmin en ole vauvafoorumeille kirjoitellut, lukemassa kyllä olen käynyt jo melkein vuoden. Ja, melkeinpä sen vuoden kärsinyt vauvakuumeesta, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Miehen kanssa oltu ja asuttu yhdessä vähän yli vuosi (vasta), ja jo suhteen alussa MIES oli se joka vitsaili vauvan tekemisestä ym. ja tavallaan sai minussa aikaan tämän vauvakuumeen. Silloin sovittiin että keväällä 2012 olisi aloitettu yrittämään, mutta pian miestä alkoikin ahdistaa ja halusi siirtää suunnitelmaa "sitten joskus"-tulevaisuuteen. Nyt, kun olen välillä ahdistunut siitä etten tiedä kauanko joudun odottamaan, ja etten haluaisi olla kovin paljon päälle 30 v. kun yritys alkaa, puhuttiin, että yritys alkaisi alkuvuodesta 2014. Ja vaikka ajankohta on aiemmin kuin pahimmat skenaarioni, kuinka ihmeessä jaksaisin odottaa!?! Yli vuosi! Siksipä onkin niin ihanaa kun täällä on kohtalotovereita! :) Pelottaa myös se, että jos ei tärppääkään niin helposti, voi myöhemmin katua ettei aloittanut projektia aiemmin...