Lily of the valley
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hei kaikille! Täältä pitkästä aikaa kirjottelen, olin tosiaan alussa ketjussa mukana aktiivisestikin ja sitten alkoi jo tuntua siltä, että menee ihan yli mun koko kuumeilu. Alkoi saada liian suuria mittasuhteita, tuntu ettei päässä pyöri kuin yksi ajatus... Päätin sillon sitten jättää vähän vähemmälle kaiken kuumeen nostattamisen omalta kohdaltani ja olla stressaamatta. Omaa taustaa: 2 v. kestänyt parisuhde, lähes koko tuon ajan avoliitto, ja miehen kanssa oli puhuttu että 2014 vuoden alussa alkaa yritys (itte olisin ollu valmis vaikka heti). Hormonaalinen ehkäisy loppui syksyllä 2012, sen jälkeen mentiin kumeilla ja keskeytetyllä. Sehän vasta rassaavaa olikin kun joka kuukausi elätteli toiveita että entä jos, ja silti mahikset oli aika häviävän pienet... Aina tippu korkeelta.
No, elämä otti käännöksen tuossa keväällä, ensin jäin työttömäksi, ja sitte pian mies ilmoittikin, että olisi valmis lapseen!!! Jo nyt! Olin valmistautunu siihen lähes vuoden odotukseen vielä. No, asiaa ei tarvinnu sen kummemmin miettiä, vaan annettiin lupa tulla jos on tullakseen. En tikuttanu ovista ja foolihappo + Mama-vitskut oli ainoat tropit mitä käytin. En ikinä uskonu niin käyvän, mutta plussasin ekasta kierrosta <3 Vappuaattona tein plussatestin, mähän siis testailin jo ennen yritystä ja tällönkin vaikken ees ollu myöhässä, kun oli tullu tilattua netistä edullisia davidin testejä :D Siitä se viiva pikkuhiljaa vahvistui!
Olin alkuraskaudessa jo tulossa tänne kertomaan uutista, mutta pelkäsin tosi lujaa että jotain käy, etten saa liikaa hehkuttaa ja kerrottiin vain muutamalle ihmiselle ennen ekaa neuvolaa ja ultraa. Pääosin julkistettiin uutinen vasta lähes viikolla 12. Sen jälkeenkin oon välillä ollu aivan neuroottinen, nyt vasta tuntuu että uskaltaa alkaa nauttia tästä raskaudesta.
Olen siis edelleen lähes päivittäin käyny lukemassa teidän kuulumisia, enkä kirjottele mihinkään muuhun ketjuun. Jos mä nyt sitte näin viiveellä nostaisin teitä muitakin mukaani plussajunaan ;)
Täällä mennään viikoilla 23+1 kovasti potkien,
Lily
Hummingbird mietit noita pillerien lopettamista, oon kuullu että menkkoja voi siirtää myös keltarauhashormonilla, jos siis haluisit lopettaa pillerit aiemmin ja siirtää mahdollisesti häihin osuvat menkat. Muuten mulla ei kans oo enempää tietoa ku mitä täällä onkin jo puhuttu, että kierron tasoittumiseen voi mennä aikaa, en tiedä käynnistyykö ovulointi heti ku pillerit lopettaa, ja just tuon lasketun ajan määrittämisen takiahan sitä suositellaan yksiä menkkoja ennen raskautta.
Kivaa kun täällä on näin vilkasta! Anopin kanssa tuun tosi hyvin juttuun pienten alkuvaikeuksien jälkeen, se taisi vaan tarkistaa hyväksyykö mut ainoalle lapselleen :) ja anoppi asuu lähellä eli suht usein ollaan tekemisissä, uskon kumminki ettei se alkais liikaa tuputtaa mitään lapsenhoitoneuvoja (toivottavasti..) vaan olis muuten apuna ja tukena. Mutta siis tiedän kyllä tasan tarkkaan miten hirvittäviä anopit voi olla, ja se "syö miestä" jos ne ei yritä olla edes jonkinlaisissa väleissä.
Mä täällä kans jo vähän odottelen kosintaa, ehkä mies vaan haluu yllättää (eli mun pitäis lopettaa vihjailu häistä) heheh.. Ollaan kans puhuttu että isot häät vähän ahdistaa kun niissä on niin jumalaton järjestäminen ja tietysti myös maksaa hiukkasen. Että vois mennä naimisiin myös ihan lähipiirin läsnäollessa, ja mä haluan kirkollisen vihkimisen tai ainaki avioliiton siunaamisen.
Gynellä oon käyny vuosi sitten viimeks, silloin otettiin papa ja taudit testattu, kaikki ok. Ultra tehty ainoastaan sillon ku todettiin keskenmeno reilu kolme vuotta sitten.
Sellaista tällä kertaa!
Kuten muutkin jo totesi niin mukaan mahtuu kyllä, ei muuta kuin tervetuloa! :)
Hummingbird: kirjastossa raskauskirjat on yleensä lääketieteen osastolla "sairaus ja hoito"-kohdassa (kyllä, raskaushan luetaan sairaudeksi..) ja sitten henkilökohtainen terveydenhoito-kategoriasta löytyy kans paljon äitiyskirjoja, ja vauvaan keskittyviä kirjoja voi löytää henk.koht. terveydenhoito/lapset ja nuoret-kohdasta. Vähän sekavasti selitetty, mutta toivottavasti löytyy! :)
Täällä on puhuttu lasten ikäeroista; mä haluaisin kans niin kuin Repale ja moni muukin, että lasten ikääero ois sellanen 2-3 vuotta, ja haluaisin (jos luoja ja taloudellinen tilanne suo) jäädä kotiin hoitovapaalle siihen saakka että lapsi on 3 v., ja toki jos seuraava syntyis tätä ennen niin vois tehdä ne lapset "putkeen". Meillä mieskin on väläytelly ajatusta että voisi olla halukas jäädä joksikin aikaa kotiin hoitovapaalle lapsen kans, mutta mulla kun ei oo vakkaripaikkaa ja se tienaa muutenki enemmän, niin tuskin onnistuu.
Meillä on siis tilanne, että mennään keskeytetyllä yhdynnällä tjottaillen ja varsinainen yritys alkaa vasta vuoden 2014 alussa. Kun vaan saisin pidettyä jalat maan pinnalla enkä toivoisi raskautta joka kierrossa, mahdollisuudet siihen on niin minimaalisen pienet. Meinaa välillä tulla ihan ikäkriisi ja kaiken maailman ahdistukset, tarve saada lapsi on niin suuren suuri.
Mutta, eteen päin mennään niinku mummo lumessa, odotellaan ensimmäisiä plussakiljahduksia ;)
Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!
kun täällä on näin vilkasta keskustelua! :)
mammahaave mä meinaan kans vuokrata ton Vaavisängyn sitte, mukava liikutella vauvaa ympäri kämppää :) meillä kun on koira niin en haluais laittaa vauvaa lattialle sitteriin ainakaan heti, joutuis olee koko aika vahtimassa.
Mulla ei pitäis olla suurta riskiä tuohon monikkoraskauteen, mutta eihän sitä koskaan tiedä! Vois se kyllä olla haastavaa jos molemmat itkis samaan aikaan, olis kädet täynnä! Mutta varmasti myös yhtä lailla hirmu ihanaa.
Kyllä tosiaan aika on menny nopeesti esimerkiks viime syksystä, toivottavasti menee yhtä nopeesti plussauksiin saakka! Ihan jo jännittää meidän kaikkien puolesta, iik! Mä kans tykkään tästä keskustelupalstasta, mahtava vertaistuki. Hauskaa päivänjatkoa kaikille!
Vauvaunelmia: Kiiiitos!!! :) <3 Tosiaan, jo ennen tätä varsinaista yrityskiertoa olin aina muka huomaamassa ittessäni jotain oireita ja testailin puhtaita negoja. Sitten tästä tärppikierrosta jo viikkoa ennen menkkojen oletettua ajankohtaa kahvi ei maistunut (todella outoa mulle) ja viikonloppuna aloin heräillä aamuyöllä viimeistään viiden maissa (vielä oudompaa mulle!). Noista aloin miettiä että hmm... näinköhän olis tärpänny! Oletetun oviksen tienoilla oli jonkin verran nippailua mahassa, mutta taisin niitä tuntea joka kierrossa (muka kiinnittymiskipua). Plussausviikolla tuli myös flunssa ja väsymys alkoi lähes saman tien. Jostain raskausviikolta 5-6 alkoi etova olo, jota kestikin sitte aina tuonne viikoille 12-13. Pahoinvointia, oikein mitään ei tehny mieli syödä, väsymys, kiukkuisuus ja ärtyisyys; siinä kai ne suurimmat oireet :)
Tämä todellakin on nyt sitä seesteistä keskiraskautta, ihanaa kun voi taas syödä suht normaalisti (kahvia ei edelleenkään mee kun max. 2 kuppia/pv), väsymys on helpottanu ja tuntuu että energiaa olis välillä vaikka muille jakaa! Hurja pesänrakennusvaihe ja tavaroiden laitto vauvaa varten valmiiksi. Maha näkyy jo niin ettei varmaan jää kellekään epäselväksi :) Liikkeet tuntuu hyvin ja nyt on alkanu lievät vihlaisut nivusissa, kun maha kasvaa. Tammikuussa on laskettu aika, eli pitäisi tulla ketjun otsikonkin mukaisesti vauva vuodelle 2014 :)
Mitähän vielä... Saa toki kysellä, vastaan mielelläni :) Niin ja tervetuloa kaikille "uusille" ja onnea plussanneille ja paaaljon plussatuulia kaikille!!
-Lily