Leila Koo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hammasjuuren tulehdus ja ientulehdus ei ole sisäelinrasvaa. Suussa olevan hoitamattoman tulehduksen bakteerit pääsevät koko elimistön verenkiertoon.
Googlettamalla löytyy useita listoja unta edistävistä ruoka-aineista, samoin ahdistuneisuutta ja stressiä lievittävistä.
Kannattaa myös paneutua stressin, ahdistuneisuuden ja unettomuuden juurisyihin. Ovatko ne menneisyyden käsittelemättömiä asioita vai nykytilanteen kuormituksesta johtuvia. Voiko niille tehdä jotain ja jos voi, niin mistä aloittaa.
Vertaistukiryhmiä on monenlaisia, on oma terveyskeskus, psykoterapia, seurakunnan diakonia ja monia muita, joista on mahdollista saada apua.
On hienoa, että pidät huolta hyvinvoinnistasi ja mietit keinoja voida paremmin.
Suojaa itsesi. Ota etäisyyttä. Pääset vaikka turvakotiin näin aluksi. Henkinen väkivalta riittää turvaan pääsemiseen.
Tuollainen on vakavaa henkistä väkivaltaa. Tyyppi vaikuttaa vakavasti persoonallisuushäiriöiseltä.
Kukaan ei ole vastuussa toisen aikuisen itsemurhasta.
En ole käyttänyt.
Tämän vuoden helmikuuhun mennessä ei vielä ollut vahvistettu mitään tieteellisesti todistettuja terveyshyötyjä. Googlettelin pikkasen.
Itse käytän tällaisista epävarmoista tuotteista säästyvät rahat hyvälaatuiseen ruokaan.
Televisiota ei ole ollut noin 25 vuoteen. Tietokoneelta voi katsoa Areenasta tai suorana, jos on jotain kiinnostavaa katsottavaa.