Leila Koo

Sama kaikkiin muihinkin kouluihin ja kursseihin?

Tässä valtion tuloveroasteikko. Sen mukaan voit laskea.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48846/valtion-…

Vierailija kirjoitti:

Sit nämä sairaiden vertaistukiryhmät ainakin mulla pahensi vaan oloani, ei todellakaan auttanut yhtään! Aion jatkossakin kyllä kärsiä ihan yksinäni, parmepi sekin kuin lynkattavana tuollaisissa. Meno oli samanlaista kui nyleensä kaikessa ryhmätoiminnassa: yksi huomionhakuinen, kovaäänine osallistuja purki siellä sairauttaan kovaan ääneen dramatisoiden ja muut hymistelivät ympärillä. Kun itse sanoin jossain vaiheess aolevani työtön(ja sairauskin sitä todellakin edesauttanut ettei työllisty niin helposti), minua katsottiin ja kohdeltiin kuin halpaa makkaraa sen jälkeen.

Sain myös "neuvon"opiskella "mitä tahansa," että työllistyisin. Juu, kouluihin vaan niin vaan mennäänkin ja ihan kuin se opiskelu ei olisi stressaavaa, rahallinen riski ja raskasta myös sairauden kanssa! Ja enpä ole itse keksinytkään vileä vaihtoehtoa, että voisinpa ehkä opsikellakin vielä lisää tutkintoja, jos olisikin naps vaan niin helppoa kaikki siinäkin.

Itse moni siellä kehuskeli miten kova työntekijä onkaan, vaika on sairaus. No eivät ymmärtäneet ilmeisesti sitä, että sairauksia on eri voimakkuuksilla ja oireilla ihmisillä ja miten onnekkaita ovat, jos ivat päässet töihin jonnein sairaudestaan huolimatta ja/tai saaneet pitää työnsä mm. sairauslomista huolimatta, jos sellasia nyt heillä yli-ihmisillä olikaan ollut. Vähän ohis, mutt aina nuo vertaisryhmätkään ei ole se paras paikka hakea tukea ja apua, ei ollut ainakaan itselleni, päin vastoin. Eniten tukea olen saanut muutamalta empatiakykyä omaavilta ystäviltäni, mutta toki hekään ei kaikkea ymmärää eikä niskaan voi ja kannata kaikkea kaataa.

Iso osa tilanteista on sellaisia, että niille ei vaan mitään voi. Oli kysymys sitten omasta tai itselle rakkaan ihmisen tilanteesta.

Hyvä, että saat edes vähän apua siitä, että muutama ystäväsi kuuntelee.

Vierailija kirjoitti:

Leila Koo kirjoitti:

Ihminen sopeutuu. Toivottavasti saat tarvitsemaasi apua ja hoitoa.

Tunnen poikani ikäisen cp-vammaisen nuoren naisen, joka on ollut pyörätuolissa koko elämänsä. Hän ei puhu, mutta kommunikoi BLISS-symbolein ja tietokoneella käyttäen otsahiirtä. Pää on ainoa, jonka liikkeitä hän pystyy hieman hallitsemaan. CP-vamman lisäksi on muita sairauksia, kuten parantumaton suolistosairaus.

Jos olet sairastunut vasta aikuisena, sopeutuminen vie oman aikansa ja tunteet menevät laidasta laitaan.

Kaikki eivät varmasti sopeudu ollenkaan vaan poistavat itsensä tai ovat vaan onnettomia koko loppuelämänsä. Tämäkin kannattaa ottaa huomioon. Jotenkin tuntuu näkymättömältä, kun olen usein tuota kuullut, että ihminen sopeutuu. En ole huomannut, että olisin sopeutunut ollenkaan tai jos olenkin ulkoisesti sopeutunut, niin en vaan tykkää tästä elämästä enää.

Se onkin mielenkiintoista, että lapsesta asti vammaisilla se on välttämätön osa identiteettiä, eikä heillä ole kokemusta terveenä elämisestä ollenkaan. Ap

On raskasta menettää paljon, kuten sinä olet menettänyt. Ihmiset reagoivat kriiseihin eri tavalla ja joillekin mukautuminen on vaikeampaa kuin toisille. Resilenssiä on kenellä enemmän, kenellä vain vähän. En tiedä, miten paljon siihen itse pystyy vaikuttaman.

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin luottotiedot, varmistaisin takaisinmaksuajan ja sopivan koron, tekisin velkakirjan, joka allekirjoitetaan kahden todistajan läsnäollessa (jopa 100 e lainasta) ja tässä vaiheessa havaitsisin, että mies ei haluakaan nimeään papereihin, koska ei aio maksaa takaisin.

Pyytäisin myös nätäväksi henkilötodistuksen tai passin. Tosin minä en lainaisi kumminkaan.