Leila Koo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Olen opetellut itsekseni, yhdessä kaverin kanssa ja olemalla mukana lintutieteellisen yhdistyksen retkillä.
Kokeneen harrastajan matkassa oppii nopeasti, kun hän osaa eritellä, mihin linnun puvussa ja äänessä erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota.
Aika hankalia on silti monet, väri vaihtelee valaistuksen, linnun iän ja vuodenajan mukaan, joillakin lajeilla tosi paljon.
Valittajat on rasittavia.
Mulla oli aikanaan työtoveri, joka valitti opiskeluaikana olleensa niin köyhä, että joutui pitämään silmäpakoisia sukkahousuja pitkien housujen alla. Kerro nyt sitten tällaiselle ressukalle, että itse olet nähnyt nälkää ja joutunut käyttämään kirjastosta pöllittyä WC-paperia kuukautissuojana.
Eronneita on tuossa ikäryhmässä paljon. Epäkypsät haaveilevat uudesta nuoruudesta parikymppisen kanssa. Fiksut arvostavat suunnilleen itsensä ikäistä naista, joten kyllä.
Hänellä on hoitosuhde ja hän on itse vastuussa siitä, noudattaako saamiaan ohjeita ja ottaako mahdolliset lääkkeensä. Hän on saanut ravitsemusohjeet silloin, kun sairaus on todettu. Jos ei ole saanut tai on hukannut ne, Internetistä löytyy tietoa tai voi kysyä diabeteshoitajaltaan.
Et ole aikuisen puolisosi hoitaja etkä millään lailla vastuussa hänen terveydestään.
En tiedä, voiko tätä soveltaa teidän tilanteeseenne, mutta tunnen yhden diabeetikkomiehen, joka syö ensin ison pussillisen lakritsaa ja sen jälkeen valittaa vaimolle huonoa oloa, vaatii huomiota ja hoivaamista. Kun mies vielä joi alkoholistisesti, vaimo vahti hänen juomisiaan. Nyt kun mies on raitistunut, vaimo joutuu vahtimaan hänen syömisiään. Tietysti vaimon oma valinta, jos haluaa pitää aviomiehensä lapsen asemassa.